Jakso 2: Vaikuta politiikassa!

Jakso 2: Vaikuta politiikassa!

Julkaistu 3.2.2020

Lobbari, asiantuntija vai kansalaisvaikuttaja? Tässä keskustelussa puhumme järjestöistä ja vaikuttamisesta poliittiseen päätöksentekoon. Monet poliitikot saavat valtavan määrän informaatiota eri tahoilta. Mitä järjestötoimijan pitää tietää poliitikoista ja päätöksenteosta saadakseen näkemyksensä läpi tästä tulvasta? Mitä pitää tehdä, kenet pitää tuntea ja mitä ehdottomasti pitää välttää? Miten juhlitaan voittoa ja miten tappio otetaan vastaan?

Keskustelijoina jaksossa ovat Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo Espoosta sekä pitkän linjan vihreä aktiivi ja vaikuttajaviestintätoimisto Miltton Networks Oy:n osakas Elina Moisio. Keskustelua johdattelee Vihreän sivistysliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomas Viskari.

Tekstivastine

00:00:00
Juontaja: Moi! Kuuntelet Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Mikä on järjestöjen rooli vaikuttamistyön kentällä, ja miten järjestöt voisivat vielä paremmin saada äänensä kuuluviin 2020-luvun Suomessa. Mikrofonin äärellä meillä on vaikuttamistyön asiantuntijoita sekä kovia tekijöitä. Podcast on tribuutti suomalaiselle järjestökentälle ja samalla kolmekymmentävuotiaalle Vihreälle sivistysliitolle.

00:00:30
Tuomas Viskari: Tervetuloa kuuntelemaan Parempaa järjestövaikuttamista! podcastia. Tänään meillä on aiheena poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen, joku voi kutsua sitä myös lobbaukseksi. Minä olen Tuomas Viskari, Vihreän Sivistysliiton puheenjohtaja, ja vedän tänään tätä keskustelua. Vieraana minulla on kaksi alan loistavaa asiantuntijaa, kansanedustaja Tiina Elo ja Miltton Oy:n osakas Elina Moisio. Tervetuloa.

00:01:00
Elina Moisio: Kiitos

00:01:00
Tiina Elo: Kiitos

00:01:02
Tuomas Viskari: Aloitetaan ihan sillä, että jos hieman kerrotte itsestämme ja siitä, mikä teidän suhde on poliittiseen vaikuttamiseen. Tiina aloitatko vaikka?

00:01:14
Tiina Elo: Kiitos. Mukava olla täällä keskustelemassa vaikuttamisasioista. Minulla on pitkä kokemus kuntapolitiikasta. Olen kolmannen kauden valtuutettu, Espoossa toiminut pitkään kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana, tehnyt sitä työtä osa aikaisesti. Eli ollut vaikuttamisen kohteena. Nyt tosiaan viime eduskuntavaaleissa pääsin eduskuntaan ja nyt valtakunnan tason päätöksentekijänä toimin ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajana hallintovaliokunnassa jäsenenä.

00:01:46
Elina Moisio: Kiitos kutsusta. Minä olen jotenkin onnistunut tekemään vaikuttamisesta itselleni ammatin. Se lähti aikoinaan Ylioppilaskuntien Liitosta ja ylioppilasliikkeestä ja nykyään työskentelen vaikuttamisen neuvonantajana Milttonilla. Sitä ennen olen ollut lobbauksen suhteen pöydän molemmin puolin – lobbarina Akavassa, hoidin siellä yleistä edunvalvonnan koordinaatiota, ja sitä ennen lobattavana, eli vihreiden ministereiden erityisavustajana. Samoin kuin Tiinalla, niin on taustaa tuolta kuntapolitiikasta Helsingissä vuodesta 2004. Se on kyllä tietynlainen näköalapaikka myös tuohon vaikuttamistyöhön.

00:02:28
Tuomas Viskari: Eli meillä on täällä tänään vuosien asiantuntemus aiheesta. Itsekin asiasta jotain tiedän. Minulla on myös samantyyppisiä järjestötaustoja, kuin Elinalla sekä työmarkkinapuolelta että opiskelijapuolelta. Olen ollut myös Keski-Suomessa itse kuntapolitiikassa mukana. Tällä hetkellä työskentelen vaikuttamisviestinnän parissa, tosin enemmän tuolla tutkijapuolella. Aloitetaan ihan sellaisella, mitä teille tulee mieleen yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tai poliittisista vaikuttiamisesta? Mistä teidän mielestä puhutaan silloin, kun puhutaan lobbaamisesta tai poliittista vaikuttamisesta? Mistä on kysymys?

00:03:15
Elina Moisio: Me katsotaan ehkä vaikuttamistyötä usein aika kapeasti – ikäänkuin jotain tapahtuu poliittisiin päätöksentekijöihin nähden. Kyllä viime vuosina ja ihan vuosikymmenen aikana vaikuttaminen on saanut tosi paljon isommat ja erilaisemmat muodot, kuin mitä ehkä kuvitellaan. Eli järjestöt ja yritykset, ja ne jotka haluaa vaikuttaa päätöksentekijöihin, liikkuu paljon useammalla rintamalla. Kyse ei ole enää vain kabinettivaikuttamisesta, vaan paljon siitä, että rakennetaan esimerkiksi yleistä mielipidettä ja sitä mitä keskustelussa yhteiskunnassa tapahtuu. Ja toisaalta etsitään kumppaneita ja liittolaisia ja sidosryhmien kanssa työskennellään vahvemmin. Minä ainakin olen nähnyt ison muutoksen siinä vaikuttamistyön eetoksessa.

00:04:09
Tiina Elo: Espoossa kuntapoliittista työtä työtä tehneenä päätöksentekijänä näen, että kun on tullut vaatimukset päätöksenteon avoimuudesta, se tarkoittaa, että ideaalitilanteessa varsinkin siinä päätöksenteon valmisteluvaiheessa pyritään saamaan erilaisia näkökulmia päätöksenteon pohjaksi ja siinä eri tahojen vaikuttamistyöllä on iso merkitys. Parhaimmillaan pystyy oikeasti tuomaan siihen päätöksentekoon näkökulmia ja tottakai ne oman intressitahonsa näkemykset. Päättäjänä on helpompi tehdä päätöksiä silloin, kun tuntuu, että on eri näkökulmat siinä pöydällä, joita pystyy sitten arvioimaan sen päätöksenteon pohjaksi. Sillä tavalla näen, että kun on tultu ulos päätöksenteossa kabineteista, ja toivottavasti tullaan vielä enemmän, niin sillä on suurempi merkitys myös sillä vaikuttamistyöllä ja tietenkin myös siinä onnistumisella, että mikä ääni kuuluu parhaiten ja mitkä kaikki äänet saadaan kuuluviin kun sitä päätöstä tehdään.

00:05:16
Elina Moisio: Mun mielestä toi on tosi jännittävä näkökulma sen takia, että tuntuu siltä, kuin edelleen lobbaukseen ja vaikuttamiseen asetettais vähän kuin myyttistä auraa. Kuin se olisi jotain yksisarvisten touhua jossakin piilossa katseilta poissa, vaikka todellisuudessa se on valtavan julkista nykypäivänä. On helppo jäljittää, mitä mielipiteitä sidosryhmillä on asioista. Hyvä päättäjähän osaa käyttää sitä juuri tuolla tavoin, eli ottaa sen kaiken informaation myös niiltä, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan. Sama erimielisyys tulee vastaan niissä päätöksenteon eri vaiheissa, ja on hirvittävän hyvä olla tietoinen niistä eri motiiveista eri sidosryhmillä.

00:05:56
Tiina Elo: Juuri tuo on se, mitä itse päättäjänä ajattelen. Mikä on kiusallisempaa, kuin se, että päätös on aika loppuvaiheessa ja sitten tulee ilmi erilaisia vaikutuksia, mitä sillä päätöksellä on ihmisryhmiin tai ympäristöön ja luontoon. Jos ne eivät ole tulleet esiin siinä päätöksenteon valmisteluvaiheessa, niin se on tosi kurja. Se näyttäytyy sitten päätöksen hidastamisena tai päätöksenteon vaikeuttamisena, jos siinä vaiheessa rupee kyseenalaistamaan tai peruuttamaan, et ”hei, me ei ollakaan näitä kaikkia huomiotu”. Näen, että parhaimmillaan se vaikuttaminen on arvokas osa päätöksentekoa.

00:06:31
Tuomas Viskari: Tässä tuli minusta kaksi mielenkiintoista pointtia. Ensimmäinen oli kysymys siitä, että tietyllä tavalla se vaikuttaja myös palvelee päätöksentekijää. Moni poliitikko, ja moni päätöksentekijä haluaa tehdä asioita, haluaa vaikuttaa hyviin juttuihin ja itselleen tärkeänä pitämiin asioihin, mutta se ei oikein tiedä miten. Se haluaisi ikään kuin informaatiota siitä, miten hän pystyisi parhaalla tavalla vaikka edistämään jotain kysymystä. Se on keskeinen pointti sille vaikuttajalle, tavallaan tarjota instrumenttia siihen kysymykseen. Toinen seikka on, että on tärkeää muistaa siinä kohdassa, että tässä on kyse kahdensuuntaisesta viestinnästä. Se on keskeinen seikka. Mielestäni Elina nosti tärkeän pointin esille siitä, että pitää tunnistaa myös sen erimielisen motiivit. Miksi joku on eri mieltä jostain asiasta? Se on myös tapa tunnistaa, että mitä hän oikeasti ajattelee. Hän ei ole eri mieltä siksi, että hän on paha tai tyhmä tai jotain muuta, vaan hänellä voi olla siellä jonkinlainen arvomaailma, joka poikkeaa minun arvomaailmasta, jonkinlaisia tavoitteita tai prioriteetteja, jotka poikkeavat minun prioriteeteistä. Tai vaikka ne ei poikkeekaan, ne on huomattavasti tärkeämpiä, kuin se mitä mä olen tällä hetkellä ajamassa. Tämän takia on hirveän tärkeää vaikuttajankin, ihan vain sen kohtaamisen takia, ymmärtää, mikä sitä toista osapuolta oikeasti ajaa. Tämä antaa myös mahdollisuuden ehkä päästä hänen sieluunsa vähän paremmin käsiksi ja sitä kautta ehkä myös vaikuttaa.

00:08:52
Elina Moisio: Tämä on ihan totta ja kun vaikuttamistyötä suunnittelee, niin se ihan kaikkein tärkein vaihe on se valmistautuminen. Eli tunne ne henkilöt ja ne tahot, keihin olet vaikuttamassa. Tutustu heidän ajatteluunsa ja siihen, mistä he tulevat ja mitä he ajattelevat. Muodosta ne omat argumentit hyvin solideiksi ja sellaisiksi, jotka puhuttelee sitä henkilöä tai tahoa jota olet menossa tapaamaan. Erityisesti varaudu myös niihin negatiivisiin ja haastaviin kysymyksiin. Se on vuorovaikutteinen tilanne. Sä et koskaan tule sinne vain kertomaan omaa asiasi, vaan sun pitää olla todella valmistautunut niihin asioihin mitä sieltä voi tulla vastapallona.

00:09:35
Tuomas Viskari: Tästä oikeastaan päästäänkin tähän, että mitä sitten pitää tehdä? Ihan lähdetään suunnittelemaan sitä vaikuttamista. Oletetaan, että järjestöllä on joku tavoite, mihin se haluaa vaikuttaa poliittisessa päätöksenteossa – on se sitten lainsäädäntötavoite tai budjettitavoite valtion tasolla tai sitten joku kunnallinen hanke tai jotain muuta. Mitä pitää ottaa huomioon silloin, kun tätä projetia lähdetään tekemään? Tässä on ollut joitakin juttuja; ota selvää siitä toisesta osapuolesta, vähän jo aikatauluun viitattiin.. Mutta haluisitteko te syventää tätä ajattelua? Mlloin tilanne on kaikista altein sille, että sun asia otetaan vastaan?

00:10:32
Tiina Elo: Päättäjänä kun asiaa katsoo, niin ajankohtaisuus on tietenkin yksi. Jos on asia, joka on jollain tavalla päättäjien pöydällä, niin silloin se alttius tarttua siihen on selkeästi suurempi. Se kytkeminen siihen, mihin päätökseen halutaan vaikuttaa. Tän informaatiotulvan aikana, niin mitä selkeämmin se viesti on kiteytetty ja mitä konkreettisemmin perusteltu, aina parempi. Sellaisia kymmenien aanelosten perusteellisiä selostuksia ei kuitenkaan päättäjä ehkä jaksa loppuun asti lukea. Yksi minkä haluaisin vielä nostaa tähän kolmantena, on kohdennus. Että kun lähestyy päättäjää, niin selkeästi kohdentaa sen, missä kontekstissa ja osana mitä ryhmää lähestyy. Lähestyykö henkilökohtaisesti, on aina parempi että viesti on henkilökohtaisesti osoitettu. Jos ei näy vastaanottajakenttää ja se näyttää massaviestiltä, niin tulee vähän sellainen olo, että mitä se lähettäjä on ajattelut. Olenko mä yksi sadoista, yksi tuhansista vai yksi kymmenestä?

00:11:41
Elina Moisio: Tosi hyviä näkökulmia. Juuri sellaisia, mitä pitää ottaa huomioon, kun lähtee suunnittelemaan sitä vaikuttamistyön ydintä. Jos ottaa vielä yhden askeleen taaksepäin, niin aina siinä vaiheessa kun tulee tarve vaikuttaa johonkin, olisi se sitten pitkän aikavälin tavoite, sanotaan nyt seuraavaan hallitusohjelmaan, joka on kuitenkin vielä toivottavasti aika monen vuoden takana, tai sitten joku ihan lyhyen aikavälin vaikuttamistavoite. Aina kannattaa laatia todella tarkka suunnitelma ensin. Eli lähteä sen koko porukan kanssa. Jos järjestössä yksi tekee sen yksin, niin se on sen yhden ihmisen päässä se asia. Se pitää tehdä yhdessä. Koko se porukka joka lähtee sitä vaikuttamistyötä tekemään, istuu yhdessä alas ja miettii suunnitelman, jossa on aika tarkkaan se, mitä tehdään, milloin tehdään, kuka tekee, millä tavoin tehdään. Mietitään ne pääviestit, ne kohdennukset, aikataulut, materiaalit, varautumiset riskeihin ja uhkiin, ja samaan aikaan mietitään, että mikä se maali lopullisesti on. Se antaa selkärankaa siihen, että kun tulee yllättäviä tilanteita, niin voidaan uudelleen kalibroida ja miettiä uudestaan se tekeminen. Mitä sanoit alttiudesta Tiina, niin on tosi järkevää. Sen pitää olla tosi ajankohtaista. Jos sitä alttiutta ei sillä hetkellä ole, niin voi pohtia, miten sen alttiuden pystyy rakentamaan. Päättäjät kuuntelee tosi mielellään, enemmän kuin takavuosina, äänestäjiään ja mitä mieltä ihmiset on asioista. Sitä alttiutta voi rakentaa myös julkisen mielipiteen ja keskustelujen kautta, luoda tila sille vaikuttamiselle.

00:13:25
Tuomas Viskari: Nostaisin itse tähän vielä sellaisen kysymyksen, että teknisen vaikuttamisen lisäksi pitää tehdä aika paljon työtä oman ajattelun selkeyttämiseksi, eikä ainoastaan oman viestin selkeyttämiseksi. Helposti vaikuttamisviestintä lähtee ajattelusta, että ”nyt meidän pitää tehdä meidän viestistämme sulava, että se helkyttelee jotenkin vastaanottajan herkimpiä kieliä”. Siinä vaiheessa ollaan jo niin syvällä siinä omassa tavoitteessa, niin syvällä sen oman tavoitteen tärkeydessä suhteessa kaikkiin muihin tavoitteisiin, ettei hetkeäkään mietitä, miksi me ollaan tätä mieltä. Onko tämä tietty spesifi kysymys just se, mitä me halutaan vai voidaanko me saavuttaa meidän oikein tavoite jollain muullakin tavalla? Jos käy niin, että tämä nyt sattuu törmäämään seinään, jos tätä ei ollut kaupungin strategiassa tai hallitusohjelmasta tai jotain muuta.. Onko meidän tavoite itse asiassa syvemmällä tasolla jotain, mikä olisi saavutettavissa jotain muutakin kautta? Siinä on paitsi sen teknisen prosessin, niin myös ihan oman ajattelun kehittämisen paikka. Silloin pystyy myös paremmin vastaamaan niihin hankaliin vastakysymyksiin, mitä sieltä toiselta vastapuolelta tulee. Mä oikeestaan vielä tartun tuohon vaikuttamistyön perusasiaan, eli ajoitukseen, mihin Tiina viittasi jo vähän aikaa sitten. Eli viesti silloin, kun asia on oikeasti pöydällä ja silloin kun voi jollain tavalla siihen vaikuttaa. Mutta milloin se on pöydällä ja miten siihen vaikutetaan ja keneen vaikutetaan missäkin vaiheessa? Täähän poikkeaa aika paljon verrattuna siihen, että onko sulla kunnallinen päätöksentekijä, joka tekee sitä päivätyönsä ohella ja sen valmistelun tekee joku muu, vai onko sulla poliittinen kabinetti ministeriössä, joka ohjaa lainsäädännön valmistelua siellä. Että milloin oikeasti pitäisi olla asialla?

00:15:45
Tiina Elo: Tämä on varmaan just näin. Ehkä kuntapolitiikassa ne asiat ovat jollain tavalla konkreettisempia ja ajankohtaisia, tulossa päätöksentekoon ja järjestöt siihen reagoi. Toisaalta samalla tavalla sielläkin on vuosittain budjettikierrot ja määritellään miten kaupungin rahoja allokoidaan mihinkin. Verrattuna valtakunnan tason politiikkaan kunnissa ei ole niin järjestäytynyttä se, miten eri vaikuttajatahojen kantoja otetaan huomioon – verrattuna vaikka eduskuntatyöhön, jossa valiokunnissa on viralliset kuulemiset ja on mahdollisuus päästä osaksi sitä prosessia silloin, kun puhutaan lainsäädäntötyöhön vaikuttamisesta. Tai jos puhutaan hallitusohjelmatyöstä, niin kyllähän siinäkin oli järjestöt ja muut vaikuttajatahot tosi aktiivisia, olemalla Säätytalon edessä tai lähettämällä omia hallitusohjelmatavoitteitaan, joita oikeasti tarkalla silmällä luetaan neuvottelijoiden keskuudessa. Tiedän sen, kun siellä neuvottelupöydässä olen istunut. Että se on oikeasti arvokasta tietoa siihen päätöksentekoon. Tässä on ehkä vähän kaksi eri asiaa. Nouseeko meillä joku akuutti kriisi, vaikka kunnan toiminnassa – on esimerkiksi liian vähän hoitajia jossain tai joku luonnonsuojelualue uhattuna tai luontoalue uhattuna. Vaikutetaanko siihen? Vai vaikutetaanko pitkän aikavälin suuntaan, mihin halutaan politiikkaa tai rahojen jakoa viedä?

00:17:12
Elina Moisio: Nythän te melkein kysytte sitä, että missä se valta on ja kuka sitä valtaa käyttää ja milloin siellä pitäisi olla vaikuttamassa. Se on tosiaan paljon hienosyisempi juttu. Onhan jopa niin, että esimerkiksi valtakunnan politiikassa eri hallituksilla on eroja siinä, kuka sitä valtaa käyttää. Edellinen hallitus ei halunnut kuulla järjestöjä kovinkaan paljoa ja nykyinen hallitus on paljon enemmän sidosryhmämyönteisempi. Nykyisellä hallituksella on valtava määrä erityisavustajia ja valtiosihteereitä, joista heistäkin vain osalla se todellinen valta on. Kyllä täytyy aika pitkälti niinkuin lähteä pureutumaan aina jokaisesta kysymyksestä erikseen siihen, että kuka todellista valtaa käyttää. Silloin ei myöskään pidä unohtaa päättäjien ja ihan poliitikkojen ohella virkamieskuntaa, koska ne vetää sen ensimmäisen puumerkin paperiin. Se on yleensä se paras hetki olla muodostamassa sitä ihan pohjapohjaoletusta ja pohjapaperia ja siitä, että ketkä vaikuttaa niihin virkamiehiin ja niihin päättäjiin, ketä ne kuuntelee ja ketkä on heidän lähipiiriään. Keneltä ne ottaa neuvonsa, ketä esimerkiksi puolueissa työskentelee työryhmissä? Eli se on valtavan laaja kenttä, josta täytyy ihan käsin jokaisessa kohdassa erikseen poimia ne, ketkä käyttää valtaa missäkin kysymyksessä.

00:18:32
Tuomas Viskari: Pidän teitä vielä hetken tämän aiheen ympärillä. Valtion päätöksenteossa, kansallisessa päätöksenteossa ja lainsäädäntötyössä prosessit on aika selkeät ja itseasiassa aika avoimet. Hallitus on julkistanut oman toimintasuunnitelman neljän vuoden ajalle, jossa on tavoitteellinen, noin kuukausitason aikataulutus siitä, milloin mitäkin on vähintään päätöksellä. Tästä pystyy sitten laskemaan taaksepäin, että miten prosessi lähtee menemään menemään. Hallitus julkaisee lainsäädäntösuunnitelmia, että nämä ja nämä ovat tällä hetkellä valmistelussa. Kaikki on sinänsä olemassa. Kunta on usein paljon enemmän hajallaan. Se on tietyllä tavalla enemmän piilossa, jopa niiltä päätöksentekijöiltä, jotka tekee niin sivutoimisesti. Se on paljon enemmän viranhaltijavetoinenvetoinen systeemi. Mikä on teidän ohje sellaisille järjestöille, jotka haluaa sinne kuntaan mennä? Keneen ottaa yhteyttä missäkin vaiheessa? Mitkä ovat olennaisia ohjaavia dokumentteja, mistä kannattaa tehdä katsoa, mitä voi olla tulossa tai mihin kannattaa vaikuttaa niiden valmisteluvaiheessa?

00:19:49
Elina Moisio: Tietyllä tavalla ihan ne peruspaperit, jotka on valtuuston hyväksymiä – eli kulloinenkin kaupungin tai kunnan strategia ja budjetti. Budjetissa on itse asiassa aika paljon informaatiota, kun osaa katsoa selitysosuudet ja investointiosuudet ja muuta. Ja sitten niin, että tietää suurin piirtein sen Tiinan mainitseman budjettisyklin, eli milloin tulee erilaiset budjettipäätökset. Se on totta. Kunnan päätöksenteko on piilotetumpaa, että löydät avainvirkamiehet jotka on osastojen johtajia tai muita. Lähtisin ensimmäisenä aina katsomaan sitä poliittista johtajuutta kuitenkin. Aika monessa kunnassa on joko pormestari tai apulaispormestari tai apulaiskaupunginjohtajat ja kaupunginjohtajat.

00:20:37
Tuomas Viskari: Tai sitten siellä on yksi puolue, jolla on enemmistö valtuustossa.. (naurua)

00:20:40
Elina Moisio: ..tai sitten siellä on yksi puolue, jolla on enemmistö valtuustossa, jolloin voi tietää, mistä sitä lähtee hakemaan. Lähtee siitä sitten katsomaan kahden kolmen suurimman ryhmän johtajaa ja selvittämään, ketkä istuu lautakunnissa ja millä tavoin se päätöksenteko etenee. Virkamiespuoli on siinä mielessä vaikeampi, että ne helpommin vetäytyy oman virkamiesvastuunsa taakse ja antaa puolueiden hoitaa kuten Tiina totesi. Päätöksenteko on jotenkin paljon avoimempaa myös kunnissa nykypäivänä, kuin takavuosina. On ollut pakko myös avata kuulemisiin ja osallistaviin prosesseihin sitä toimintaa.

00:21:21
Tiina Elo: Näen, että sisältöihin vaikuttamisen lisäksi asukasaktiivisuudella on merkitys myös siinä, että me saadaan kunnan päätöksentekoa avoimemmaksi. Saadaan tavallaan sitä kansalaisyhteiskunta-ajattelua myös sinne kunnan päätöksentekoon. Tämä oli tosi hyvä kysymys. On tosiasia, että valtaosassa Suomen kunnista luottamushenkilöt toimii oman työn ohessa, ”harrastaa kuntapolitiikkaa”. Tällöin mahdollisuus niihin asioihin paneutumiseen on olennaisesti heikompi, kuin kokopäivätoimisella kansanedustajalla, jonka päätyö se vaikuttaminen päätöksentekoon tai päätöksen tekeminen on. Itselläni oli mahdollisuus toimia osa-aikaisena kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja. Siinä jo näki, miten vaikeata se on, jos koko organisaatio on rakennettu niin, että virkamiehet toimii vahvalla virkavastuulla ja luottamushenkilöt päättää esittelystä mutta eivät saa vaikuttaa valmisteluun. Täähän on se klassinen. Jotenkin näkisin, että suunta on se, että se vaikuttamistyö on mahdollista kohdistaa enemmän tosiaan sinne virkavalmisteluun. Eli yhteys suoraan virkamiehiin. Ehkä se tuolla maankäyttöpuolella, kun ajatellaan vaikka kaavoitusprosessia, on valmiimmin rakennettu. Meillä on siellä tietyt kuulemismenettelyt ja on tarkoituskin, että asukkaat otetaan mukaan varhaisemmassa vaiheessa. Ehkä sitten sosiaali ja terveyspuolella tai sivistyspuolella ei ole niin selkeitä valmiita, laista tulevia kuulemismenettelyjä. Silloin vaikuttamistyössä pitää, kuten Elina kuvasi, ymmärtää, että ketkä ovat avainihmisiä virkakoneistossa ja luottamushenkilökoneistossa. Viime kädessä löytämällä ne päättäjät, joita asia kiinnostaa ja jotka on valmiita viemään eteenpäin, kuntapolitiikassa on kuitenkin se tapa saada asioita eteenpäin.

00:23:17
Elina Moisio: Tämä on hyvä jaottelu siihen, että on hyvin erilaisia asioita siellä kunnan puolella. On erilaisia prosesseja, kuten esim. kaavapuolella on helpompi lähteä sen virallisen prosessin kautta. Kuntapoliitikot ovat myös alttiita sille, että totta kai heidät kiinnostaa ja heitä innostaa ja että he tietää, mitä heidän omassa kaupunginosassaan tai heille tärkeille asioille tapahtuu. Sinne on helpompi kerätä ne samanmieliset puhumaan sen luontoalueen puolesta tai päiväkodin puolesta, ja sitten lähteä viemään sitä asiaa eteenpäin. Siellä on matalampi kynnys myös tehdä, kuin valtakunnan politiikassa.

00:23:56
Tuomas Viskari: Mennään tähän temaattiseen kilpailuun vielä vähän myöhemmin, mutta miten tunnistetaan mahdollinen liittolainen?

00:24:07
Elina Moisio: ”Miten tunnistetaan mahdollinen liittolainen?” (naurua). Se vaatii järjestöiltäkin vähän taustatyötä. Jos etsit päättäjistä liittolaisia, niin pitää vaan kaivaa kuulkaa heidän vaaliohjelmiaan, heidän nettisivujaan, heidän puheitaan, heidän blogejaan ja sitä, mistä näkee, mistä he ovat kiinnostuneita ja millä tavoilla. Se on käsityötä sekin.

00:24:33
Tuomas Viskari: Tämä oli vastaus, jonka halusinkin (naurua). Tässä välissä on kuulijoille syytä vielä sanoa, että me kaikki tässä ympärillä ollaan toimittu suhteellisen isoissa kaupungeissa, Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä. Sinänsä logiikka monissa kunnissa on kuitenkin hyvin samankaltainen. Helsingissä ja Espoossa ehkä päätöksentekijöiden resurssit ovat vähän laajemmat mutta toisaalta heidän ajankäyttövaatimus on myös usein suurempi. Välttämättä kiireen ja käytettävissä olevan ajan suhde ei niin paljon kuitenkaan poikkea. Se riippuu hyvin pitkälti siitä, että minkälaisessa ympäristössä toimii. Tosiassa meillä on Suomessa valtava määrä kuntia, niin kuin tuossa totesin, jossa meillä on tosiasiallisesti yksipuoluevalta. Ne on usein pienempiä kuntia, joissa on tyypillisesti keskustan ja RKP:n enemmistö, ja se muodostaa hyvin toisenlaisen ympäristön vaikuttamiseen. Tietyllä tavalla perusprinsiipit siitä, mitä asioita ja millä aikatauluilla tuodaan, ei ne niin olennaisesti kuitenkaan tästä poikkea.

00:25:53
Tiina Elo: Ehkä me tästä puhutaan myöhemminkin mutta voisi nostaa myös sen julkisuuden merkityksen. Kyllähän sillä tänä päivänä on yhä suurempi ja suurempi merkitys, ja sitä voi käyttää monella tavalla. Hyvin käytettynä julkinen paine on kuitenkin ihan keskeinen keino saada päättäjiä heräämään.

00:26:13
Elina Moisio: Tämä on mielenkiintoinen näkökulma, koska me ollaan nähty myös sellainen yhteiskunnallisen kampanjoinnin nouseminen. Erityisesti järjestöpuolella, kun haluaa puskea sitä omaa agendaa päättäjien pöydille, niin yhteiskunnallisella keskustelulla on ihan valtava merkitys. Sitä pystyy nostattamaan hyvin eri tavoilla. Voi etsiä sellaisia puhemiehiä, niin sanottuja vaikuttajia ja influenssereitä, jotka käyttää puhevaltaa ja kutsuu yleisöjä puhumaan siitä asiasta hänen kanssaan. Tai sitten ihan lähtee miettimään kampanjointia, joka näkyy sosiaalisessa mediassa tai valtakunnan mediassa. Se ei aina vaadi valtavia rahasummia. Ei tarvita mainoskampanjaa televisioon, vaan hyvin oivaltavalla, jopa edullisella kampanjalla pystyy kiinnittämään asiaan todella paljon ihmisiä. Mehän olemme nähneet viime vuosina tämmöisten kampanjoiden kautta, millä tavoin ne puskee sen asian jopa läpi, vaikka jossain Tahdon-kampanjassa.

00:27:21
Tuomas Viskari: On myös semmoisia, joihin päätöksentekijän kannalta sisältyy myös sudenkuoppia. Vaalikoneiden jälkiaallossa tuli tällaiset sitouttamiskampanjat ennen vaaleja, joissa haetaan ennakkositoumuksia päätöksentekijöiltä johonkin tiettyyn juttuun. Nämä ovat hirveen tehokkaita tapoja saada sen ihmisen kasvot jonkun asian taakse, ennen kuin se on edes edessä tai päätöksellä se asia. Toinen kysymys on, että kuinka kannattavaa se sitten vaikuttajalle on ja kuinka kannattavaa toisaalta sille päätöksentekijälle. Merkkejä on siitä, että potentiaaliset päätöksentekijät alkavat myös muutaman kiusallisen esimerkin jälkeen varoa tällaisia juttuja. Harvalla on sitä, niin kuin West Wing televisiosarjassa oli, tässä viimeisessä kampanjassa republikaaniehdokas Ardnold Vinick, joka sanoi, että ”jos et pysty ottamaan heidän rahojaan ja juomaan heidän viinojaan ja sen jälkeen äänestämään heitä vastaan, niin tämä bisnes ei ole sinua varten”.

00:28:45
Elina Moisio: Tämä on totta. Mä luulen, että tällaiset allekirjoituskampanjat päättäjiin päin koki pienen inflaation. Päättäjät ovat huomattavasti varovaisempia esim. koulutuslupauksen jälkeen kirjoittamaan nimiään alle mihinkään, minkä he kokevat sitten vastassaan seuraavat neljä vuotta. Ehkä kampanjoita pitääkin ajatella siinä mielessä laajemmin, että kyse ei ole pelkästään kohdeyleisönä siitä päättäjäkunnasta, vaan haluaa myös ne ihmiset ajattelemaan sitä asiaa. On tosi paljon järjestöjen tekemiä kampanjoita, tulee mieleen esimerkiksi Väestöliiton Paras syy, jossa he puhuvat työn ja perheen yhteensovittamisesta oivaltavan videon avulla. Se saa mut edelleen itkemään joka kerta kun katson sitä, koska se on niin koskettava. Tunteilla pelaaminenhan on tullut tähän kenttään ihan eri tavalla, ja se on jopa välillä vähän pelottavaa. Mutta kyllä se tunne-elämys saa ihmiset ajattelemaan asiaa paljon enemmän.

00:29:42
Tiina Elo: Näen, että hyvä julkisuuden kautta vaikuttaminen edellyttää sitä, mihin Elina tässä aikaisemmin on viitannut. Pitää olla vastaukset myös niihin vastakysymyksiin. Pitää osoittaa, että ymmärtää, mihin kokonaisuuteen asia liittyy ja minkälaisia vaikutuksia sillä on. Että se pelkkä vahva viesti ilman, että sen takaa löytyy sitä kokonaisuutta ei riitä. Että vaikka viestitään vahvasti, koska me halutaan läpi tämä meidän asia, niin ymmärretään, mistä pohjimmiltaan kyse ja mihin ollaan pyrkimässä. Näin se tekisi maailmasta paremman. Ainakin päättäjänä koen, että jos joskus tulee todella vahva viesti mutta on sellainen olo, että ei hahmota mihin tämä perustuu, kynnys tarttua on paljon suurempi. Verrattuna, että näkee, että asia on huolella mietitty ja arvioitu, ja sillä on vahvat perusteet.

00:30:30
Elina Moisio: Tämä on hyvä näkökulma. On tärkeetä, että sulla on kaikki instrumentit yhtä aikaa, olet tehnyt sen perustyön, mihin Tuomaskin aluksi viittasi. Että sulla on laajempi tarkoitus sille asialle ja sulla on se ajattelu siinä taustalla. Olet tehnyt sen suunnittelun, että mitä teet sinne päättäjän rajapintaan. Sit sulla on se julkisen keskustelun rajapinta, missä sä käyt sitä keskustelua muiden ihmisten kanssa. Kolmantena palikkana ehkä sulla on vielä sidosryhmätyö, että löydät ne liittolaiset, kartoitat ne viholliset ja löydätte yhteisen rintaman sieltä.

00:31:10
Tuomas Viskari: Mitä ainakaan ei pidä tehdä? Me ollaan aika paljon käyty läpi sitä, että mitkä on nämä perusasiat. Tässä on mielestäni tullut pitkälti tämä paketti, vaikka keskusteluahan voisi sinänsä jatkaa vaikka loputtomiin. Mutta mitä nyt ainakaan ei pidä tehdä?

00:31:31
Tiina Elo: Omasta kokemuksesta koen, että jos olet kauhean hyökkäävä, dissaat toisia osapuolia tai kerrot, että tämä on ainoa oikea totuus tästä asiasta, niin se saa heti hälytyskellot soimaan. Kuntapolitiikkaan kun menee, niin saattaa olla joku vaikea keissi, jossa ei välttämättä ole yksiselitteistä helppoa ratkaisua. Jos vaikuttajataho kuitenkin hyökkää vähän niin kuin aggressiivisesti, tulee olo, että tämä ei nyt ehkä se keino jolla saat päättäjän alttiiksi siihen, että lähdetään yhdessä etsimään ratkaisua toivottuun lopputulokseen pääsemiseksi. Se nyt on ihan sellainen ensimmäinen aika ilmeinen..

00:32:14
Elina Moisio: Tämä on mun mielestä se kaikkein suurin riski, että saat lopulta sen vastapuolen vieroksumaan sun agendaa, jos menet aggressiivisesti tai hyökkäävästi tai valmistautumattomana. Tai jopa niin, että menet väärälle ihmiselle puhumaan vääriä asioita. Tai sitten menet sellaisella vähän vanhanaikaisella, ”rakennan jotakin omituista salaliittoa” tai muuta tämän tyyppistä.. Eli tosi rehellinen pitää olla. Toinen on semmonen, mihin itse joskus törmäsin, et sä lähdet siitä tilaisuudesta tai tapaamisesta pois, etkä ole ihan varma, että mitä he halusivat (naurua). Et puhutaan yleisiä ja ollaan samaa huolta siitä, että ilmastonmuutosta pitää torjua. Mutta sitten lähdet sieltä, että ”olipa kyllä mukavaa, mutten tiedä mitä he halusivat”. Eli ihmisille pitää jäädä mielikuva siitä, mikä tässä oli tarkoituksena tässä tapaamisessa.

00:33:13
Tuomas Viskari: Tämä liittyy tähän oman ajattelun valmistamiseen myös. Niin paljon kuulee niitä esimerkkejä, ”että oli ihan kiva tapaaminen ja hirveän kiinnostavia asioita niillä oli, mutta ei ne millään tavalla liittynyt mihinkään, mitä me tehdään”.

00:33:28
Elina Moisio: Joo juuri näin.

00:33:29
Tuomas Viskari: Se on semmonen kysymys, missä taustatyön merkitys tulee. Lisäisin tähän semmoisen että, älä aiheuta vastaanottavalle taholle semmoista oloa, että pidät häntä tyhmänä.

00:33:43
Elina Moisio: Joo mieluiten ei. Vaikka pitäisitkin, älä anna sen näkyä! (naurua)

00:33:43
Tuomas Viskari: Otetaan ihan loppuun muutama esimerkki sitten vielä, semmoinen mehukas esimerkki. En voi vastustaa tässä.. Olen kerran ollut lobattavana, isohko edunvalvontaorganisaatio, jolla on ammattimainen edunvalvonta ja resurssit. Se oli aikaa, jolloin oli muotia yleisökysymykset. Se oli laajempi yleisötilaisuus, johon oli kutsuttu sidosryhmiä. Yleisökymyksiin sitten tämmösellä kaukosäätimellä äänestettiin eri vaihtoehdoista ja sillä tavalla saadaan salin mielipidettä selville. Tottakai tämä on vähän semmoinen keventävä ohjelmanumero näissä yleensä aina. Jokaisessa kysymyksessä säännönmukaisesti yksi vastaus oli järjestävän tahon virallinen kanta, toinen oli sellainen, jonka järjestävä taho voisi pitkin hampain hyväksyä. Kaksi tai kolme oli totaalisen päättömiä. Olkiukkoja, joita kukaan ei ole koskaan väittänytkään tai kaikkea sellaisia, joita kukaan ei voi ottaa vakavasti. Tässä tuli semmoinen olo, että älkää nyt oikeasti viittikö. Me ei olla ihan tyhmiä tälläkään puolella, vaikka selvästi kuvittelette. Tän tyyppiset asiat, arroganssi ja päätöksentekijän yläpuolelle asettuminen. Usein asiantuntija tietää siitä asiasta enemmän, kuin se päätöksentekijä. Tämä on ihan totta. Nämä asiantuntijat tekee päivätöikseen niitä ja on hirveän syvällä monissa jutuissa. Päätöksentekijälle se on vain yksi asia muiden joukossa. Tässä me palataan siihen, että tämän takia asiantuntijan pitää olla valmis jakamaan sitä asiantuntemusta..

00:35:41
Elina Moisio: ..ymmärrettävässä muodossa..

00:35:41
Tuomas Viskari: ..ymmärrettävässä muodossa. Palvelemaan sitä päätöksentekijää, joka on sitten toivottavasti kiinnostunut sen asian edistämisestä. Silloin se on hedelmällistä molemmin puolin. Huonoimmat kokemukset, mitä mulla on, liittyy siihen että lobbari on arrogantti ja pitää päätöksentekijää hölmänä.

00:36:11
Elina Moisio: Yksi arroganttiuden muoto on se, että seurustelee vain samanmielisten kanssa. Isoin virhe, mitä sä voit päätöksenteossa tehdä, tai päätöksentekoon vaikuttamisessa tehdä on, että sulla on kourallinen ihmisiä, joiden kanssa olet samaa mieltä ja tapaat niitä jatkuvasti. Et altista koskaan itseesi kriittiselle keskustelulle etkä laajenna sitä vaikuttamistyön piiriä. On pakko tavata kaikkia, jotka voivat sitä valtaa nyt tai tulevaisuudessa käyttää, ja rakentaa sitä verkosta laajapohjaisesti.

00:36:41
Tuomas Viskari: Kyllä, sillä on pidemmän aikavälin vaikutus mutta myös oman itseymmärryksen vaikutus. On hirveän helppo olla vaan niiden samanmielisten kanssa ja olla sitä mieltä, että ”sillähän on hirveän vahva tuki, kaikkia kiinnostaa tää juttu”.

00:37:02
Tiina Elo: Ja kun asiat harvoin on mustavalkoisia. Politiikassahan usein tehdään kompromisseja ja se on pitkäjänteistä työtä. SEN ymmärtäminen myös kun on vaikuttamistyössä. Tottakai pitää olla se vahva oma tavoite ja ideaalitilanne. Samalla voi kuitenkin viestiä, että tärkeää on myös ne askeleet siihen suuntaan, eikä niin, että se on joko tai, joko saadaan se mitä halutaan tai sitten ei saada mitään. Sekin on rakentava lähestymistapa. Päättäjän on helppo lähteä mukaan, jos kyse tilanteesta, jossa tietää, että on erilaisia näkemyksiä ja ei ole aukottoman yksiselitteistä, että juuri tämä on se keino ja ratkaisu, jolla maailmaa pelastuu.

00:37:50
Elina Moisio: Asiaan saa suhtautua intohimoisesti mutta sen ei saa antaa sokaista itseään. Pitää myös ymmärtää niitä muita osapuolia. Sellainen alkeisluokan virhe on se, että puhuu niistä tapaamisista jälkikäteen tai kommentoi niitä jollain negatiivisella tavalla, tai sitä ihmistä. Suomi on niin pieni maa, että kaikki tällainen palaa jossain vaiheessa sen ihmisen korviin. Ei ole kauhean onnistunut keissi sen jälkeen lähtee vaikuttamaan hänen kanssaan asioita eteenpäin.

00:38:17
Tuomas Viskari: Mites te koette tähän liittyen semmoisen kysymyksen, että kansalaisjärjestön kuuluukin tietyllä tavalla olla asioissa on melko tinkimätön ja kuuluu ajaa niitä juttuja, mitä tekee. Poliitikon tehtävä taas on jotenkin sovittaa koko päätöksenteon kontekstiin, joka tuntuu usein vesittämisellä tai joltain muulta tämmöiseltä. Missä teidän mielestä menee tällaiset niin kuin päätöksenteon mokaamisen ja oikeutetun kritiikin raja silloin, kun se tulee ikään kuin omilta ”liittolaisilta” lainausmerkeissä tai sellaisilta, joiden kanssa lähtökohtaisesti on samaa mieltä.

00:38:59
Elina Moisio: Se on vaikea kysymys. Järjestöthän on ottaneet siihen hyvin erilaisia tulokulmia. On hyvin kärkeviä järjestöjä, joiden kanssa keskustelu voi olla jopa hankalaa, koska se oma agenda on niin valtavan intohimoisesti keskeinen. Toisaalta olen samaa mieltä, että järjestöjen tehtävä ei ole tehdä niitä kompromisseja valmiiksi. Se on totta, mitä Tiina sanoi, että pitää esittää vaihtoehtoisia polkuja siihen tavoitteeseen, joka auttaa päätöksentekijää, mutta itse ei tarvitse kompromissata tavoitetta pitkälle. Tiettyä ehdottomuutta saakin olla. Kyse on kuitenkin ihan käytöstavoista ja siitä miten sä asiat esität. Hyvä lobbari voi olla tosi tiukka ja niissä asioissa pidättäytyvä mutta silti sille vastapuolelle jää semmoinen olotila, että olipas hyvä tapaaminen ja sain oman ajatteluuni uutta ja tämä oli niin kuin emmeitä.

00:39:59
Tiina Elo: Näen, että julkista painetta me juuri tarvitaan, ja että järjestöjen kuuluukin pitää tiukasti kiinni siitä omastaan. Viestin tulee kuitenkin välittyä niin, että on kyse asioista eikä ihmisistä. Jos vaikka miettii tätä ilmastokeskustelua. On äärimmäisen tärkeää, että ilmastolakkolaiset jaksaa muistuttaa asiasta joka ikinen perjantai. Tuntuu hieman pahalta, kun kokee, että ei tehdä tarpeeksi, eikä riittävän paljon, vaikka ikään kuin kaikkensa yrittää päättäjänä. Pitää kuitenkin muistaa, että on ne eri roolit ja se ei ole henkilökohtaista. Taitava vaikuttaja myös tekee selväksi, että se ei ole henkilökohtaista. Ne on asiat, jotka on tärkeitä ja heidän tehtävä on saada mahdollisimman laaja joukko ihmisiä niiden asioiden taakse. Se tapahtuu juuri niin, että tietty arvostava vuorovaikutus kuitenkin säilyy. Ettei lähtökohtaisesti ajatella, että ihmiset on pahoja tai tyhmiä, jos ne ei ole täysin samaa mieltä.

00:41:08
Elina Moisio: Mun mielestä konfliktia voi myös käyttää. Se on tapa, jolla voi rajattuja määrää asioita ajaa. Voi kiivetä jonnekin ja voi tehdä jotakin sen tyyppisiä tekoja ja manöövereita, jotka painottaa jonkun asian tärkeyttä. Kunhan hoitaa sen perustyön samalla ja osaa kertoa ne argumentit. Se on kuitenkin rajattu määrä, miten sellaista todellista sissitoimintaa voi tehdä. Nykyajan päättäjien pöydällähän on tosi monta asiaa yhtä aikaa ja sinne pyrkii myös valtava määrä tahoja koko ajan. Jos ajatellaan niitä tapaamispyyntöjä, joita vaikka ministerille tulee ja joita käsitellään, niin niitähän on ihan valtava määrä. Niitä priorisoidaan osittain ajankohtaisuuden ja kiireellisyyden mukaan sekä niin, että mietitään, voiko joku muut ottaa tapaamisen ministerin puolesta. Kyllä siinä Tiinan mainitsema ajankohtaisuus on ihan yksi tärkeimmistä. Se on johonkin ajankohtaiseen prosessiin kiinnittyvä tapaaminen, jonka tietäminen ja niiden asioiden tietäminen auttaa sitä henkilöä henkilöä eteenpäin. Päättäjillähän on myös normaalit biased. Kyllähän vihreiden on mieluummin, ne haluavat tavata ympäristöjärjestöt ja opiskelijajärjestöt ja ne sidosryhmät, jotka on lähellä sitä omaa ajattelua. Myös päättäjän pitää ylläpitää sitä verkostoa sinne suuntaan, jolloin sekin saattaa vaikuttaa, keitä sinne omalle tapaamisagendalle mahtuu.

00:42:41
Tiina Elo: Se on just noin, kuin Elina kuvaa. Että kun yhteydenottoja tulee paljon, niin joutuu päättäjänä miettimään ja priorisoimaan sitä, mitä kerkeää siinä oman aikataulun puitteissa. Siinä tosi tärkeää on juuri se, että vaikuttamaan pyrkivä pystyy fokusoimaan sen oman viestinsä. Ettei tule silleen yleisesti kertomaan, mitä heillä on mielessä, vaan fokusoi sen johonkin päätöksenteon alla olevaan asiaan. Kuntapolitiikan näkökulmasta – kun sitä tehdään oman työn ohella – niin silloin on tietenkin vahvana ne virkamiespohjaesitykset, joiden mukaan lähtökohtaisesti ollaan menemässä. Silloin se, että pystyy siihen tuomaan vaihtoehtoja, niin siinäkin on aika tärkeetä edelleen se, että tuntee sen, mihin pyrkii vaikuttamaan. Tuntee sen kentän ja sen virkavalmistelun suunnan, jotta päättäjän on helppo myös liittää asiaan, mikä on käsittelyssä. Se on se kaiken a ja o, että sieltä nousee sen viestinsä saamaan perille.

00:43:52
Elina Moisio: Tässä kilpailussa päättäjän ajasta, tärkein tekijä on joustavuus. Teille käy kaikki. Te voitte tavata ihan missä vaan, ihan milloin vaan, kaikki ajat viiden minuutin puhelinkeskustelusta puolen tunnin tapaamiseen, tunti on jo niin luksusta, kuin olla ja voi, niin kaikki käy. Te tulette sinne, missä he ovat. Teillä ei ole mitään sellaista, että ”voidaan nähdä 12.12. klo 12 tai ei onnistu ollenkaan”. Eli joustavuutta omalta puolelta. Jos te löydätte tahoja, joiden kanssa on vaikea päästä, niin liittoutukaa. Etsikää sellainen järjestö, joka on lähellä sitä päättäjää, ettei se voi kieltäytyä siitä tapaamisesta. Menette yhdessä sitä asiaa tekemään ja etsitte sen yhteisen agendan. Tai jos ajatellaan tosi kategorisesti, niin jotkut on lämpimiä työntekijäjärjestöille ja toiset työnantajajärjestöille, niin etsikää kompuksia, millä pääsee sinne päättäjän tapaamispöydän agendalle.

00:44:50
Tuomas Viskari: Jos jollakin päättäjälle on tosi helppo saada tunnin aika koska tahansa, niin sille saattaa olla syynsä myös (naurua).

00:45:04
Tiina Elo: Tähän täytyy myös sanoa, että tässä myös aika nopeasti kokemus opettaa. Alkuun tuoreena päättäjänä sitä on alttiimpi sille, että kuuluu kaikille antaa kovasti aikaa, kunnes tajuaa, että aika ei riitä yhtään mihinkään, jos siihen lähtee. Tässä tietysti auttaa myös se, että on hyvät konkreettiset slidet, jotka voi jättää matkaan. Vaikka tapaaminen on lyhyt, niin ydinviestit on kiteytettynä paperilla tai lähetetään jälkeenpäin sähköpostilla. Melkein voi sanoa, että on ihan hyödyllistä, jos ne on siinä paperilla mukana, koska siinä ne tulee katsottua ja muistiinpanot kirjoitettua.

00:45:39
Elina Moisio: On tosi tärkeää, että on materiaalit kunnossa ja jää jotain konkreettista, jossa ne asiat on. Varsinkin, jos tapaaminen menisi jostain syystä vähän kuin jutusteluksi ja sekoiluksi – mitä ei tietenkään koskaan tapahdu.. (naurua). Kannattaa myös pohtia sellaista, miten tavoittaa ison päättäjäjoukon kerralla. Esimerkiksi tilaisuuden järjestäminen, jossa on päättäjäpaneeli, jossa kaikki on kerralla. Niin toimii joskus, ei aina, mutta voi toimia. Valiokuntien, työryhmien, erilaisten kerhojen hyödyntäminen siinä, että pääsee vaikkapa valiokunnan puheenjohtajan kautta kutsumaan koko valiokunnan tilaisuuteen. Tai järjestää eduskunnassa jotain. Miettii erilaisia tapoja. One to one tapaamiset on tosi tärkeitä mutta voi myös saada kerralla isomman joukon.

00:46:26
Tuomas Viskari: Tästä kilpailutilanteesta kun puhutaan, niin siinä on oikeastaan kaksi ulottuvuutta. On ikään kuin lainausmerkeissä ”kilpailijat”, jotka tavallaan pyrkii vaikuttamaan samaan asiaan – ehkä päinvastaisesta näkökulmasta tai jotenkin poikkeavasta näkökulmasta. Se on eri tyyppinen tilanne, kuin se tilanne jossa taas kilpaillaan kaikkien asioiden joukossa sen päätöksentekijän ajasta ja kiinnostuksesta. On siis hyvä huomioida, millaista strategiaa mihinkin sitten kohdentaa. Tässä viitattiin siihen, että hirveän usein vaikuttamistilanteessa huomataan, että ollaan eri mieltä asiasta. Aika usein tulee myös semmoinen kädenlämpöinen ”joo tää on tosi hyvä juttu”. Minkälaisia ajatuksia teillä siitä on? Miten periaatteellinen hyväntahtoisuus muutetaan toiminnaksi? Maailmahan on täynnä asioita, joten kaikki haluaa mutta jotka ei toteudu. Se on usein jopa vähän hankala tilanne, koska siinä ei saa mitään kiinni. ”Vaikutti olevan samaa mieltä tästä jutusta..” ja merkataan Excelin, että vaaleanvihreä positiivinen vastaanotto tälle.

00:47:58
Tiina Elo: Näen, että konkretia on siihen avain. Että on konkreettinen selkeä viesti tai tavoite, mihin vaikuttamistyöllä vaikutetaan, ja tietenkin se pitkäjänteisyys. On mietittynä, niinkuin Elina kuvasi, se vaikuttamissuunnitelma, missä on seuraavat stepit, missä seurataan päästäänkö siihen tavoitteeseen. Tai pystyykö siinä keskustelutilanteessa jollain tavalla indikoimaan, että tämä oli nyt hyvä alku ja miten tästä eteenpäin – onko se sitten se konkreettinen lainsäädäntöprosessi tai joku konkreettinen päätös, joka on tulossa. Tai viestii omalla olemuksellaan, ei suoraan sitä tarvitse sanallistaa. Mulla on kokemuksia todella hyvistä keskusteluista, joissa ollaan oltu rakentavasti samaa mieltä, mutta silti minulle jää se olo, että tämä ihminen viestii mulle, että hän arvostaa minua juuri sen takia, että hän haluaa saada minut tekemään tai toimimaan sen tavoitteen puolesta. Mutta positiivisen kautta. Se on taitavan vaikuttajan merkki, että saa sen olon vaikuttamisen kohteeseen. Että toi arvosti mua, se vakuutti mut ja haluan lähteä toimimaan siihen suuntaan.

00:49:24
Tuomas Viskari: .. tekee omasta tavoitteestaan päätöksentekijän tavoitteen.

00:49:24
Elina Moisio: Joo. On hyvä ja saa miettiä ennen tapaamista, mitä minä haluan, että tämä ihminen tekee tälle asialle. Miettii jopa erilaisia vaihtoehtoja, vähän niinkuin siitä alustavasta myönteisyydestä käsin. Kirjoittaako hän siitä blogin, avaako hän siitä keskustelua, kerääkö hän siihen jonkun keskusteluporukan, lupaako hän viedä sitä eteenpäin omassa puolueessaan, lupaako hän viedä siitä konkreettisesti johonkin valiokuntaan jonkun kuin aloitteen tai mietinnön. Eli ihan todella konkreettisesti pohtia, mitä halutaan että tämä ihminen tekee. Sitten tilanteen mukaan voi katsoa sitä, miten myötämielinen hän on tekemiselle. Paras lopputulos on, että sovitaan palata asiaan. Että päättäjä lupaakin, että hän laittaa sulle sitten sähköpostia, kun tämä asia on edennyt. Jos hän ei tee sitä, on teidän tehtävänne palata siihen, eli jälkihoito on tosi tärkeää. Se mitä Tiina sanoi siitä materiaalista, se pitää silti lähettää vielä kerran perässä ja samalla voi kiittää tapaamisesta. Jos on sovittu mitä tahansa niin onnistunutta, että päättäjä on luvannut mitä tahansa viedä eteenpäin, niin siihen palataan myös. Eli joku jatkoprosessi on olemassa.

00:50:41
Tuomas Viskari: Me ruvetaan kääntymään vähitellen keskustelun loppua kohti. Voidaan varmaan vetää tietyllä tavalla yhteen. Moni järjestö kokee itsensä kuitenkin pieneksi tekijäksi suuren kuin lobbausmasiinan ohella ja ajattelee, että sinne jää jalkoihin semmoseen suureen massaan ihmisiä, joilla on kymmenien henkilöiden toimistoja tekemässä pelkkää tätä vaikuttamistyötä. Varmaan tästä tuli ohjeita siihen. Loppujen lopuksi tämä on tekniikkalaji hyvin pitkälti. Tottakai pystyy tekemään asioita silloin, kun on resursseja, on ihminen, joka tekee tarkkaan mietittyjä viestejä ja ajattelee näitä ammatikseen. Kokemus kuitenkin osoittaa, ettei se korreloi välttämättä fiksuun edunvalvontaan, että järjestöllä tai firmalla on iso toimisto, joka näitä tekee tai että on pienehkö järjestö, joka joka toimii tällä tavalla. Vielä yhden asia nostaisin, kun äsken puhuttiin hyväntahtoisuuden muuttamisesta toiminnaksi. Niin, miten käsitellään pettymys? Kun tulee se tilanne, että huomaa että tää ei etene. Mitä sitten?

00:52:26
Elina Moisio: Perusperiaatteena on aina, että vaikka olisi onnistunut keissi tai pieleen mennyt keissi, niin kannattaa tehdä se jälkihoito joka tapauksessa. Jos on ollut tosi konkreettinen puolen vuoden vaikuttamistyö, niin sitä aidosti sen porukan kanssa käydään läpi, että mikä onnistui ja mikä ei. Mistä voidaan oppia, mikä pitää tehdä seuraavalla kerralla eri tavalla. Käydä semmonen palaute. Se on osa sitä prosessia. Aina tulee pettymyksiä, se on ihan selvä asia. Yksi osa sitä pettymysten hallintaa on se, että sekä pienillä ja isoilla organisaatioilla on kaikilla mahdollisuus rakentaa pitkän aikavälin vaikuttavuutta. Että yksi hävitty keissi PITKÄSSÄ juoksussa.. Ellei nyt satu olemaan kuin yhden asian liike, jolle se oli ainoa asia, mikä piti viedä läpi. Siinäkin yleensä tulee se toinen vaihe ja se mistä Tiina puhui, eli niitä erilaisia polkuja. Siinä palautteen ja reflektion kohdassa niin heti seuraavaksi voi kääntää toiminnaksi, että mitä me nyt sitten tehdään? Mikä on se seuraava polku joka voisi edesauttaa jotain osa aluetta tästä kysymyksestä, vaikka tämä ei nyt mennyt maaliin?

00:53:39
Tiina Elo: Samaa korostaisin. Politiikassa pitkään mukanaolleina tiedämme, että politiikka on pitkäjänteistä työtä ja muutokset tapahtuu todella hitaasti. Voi olla kymmenen vuotta, kun jotain asiaa junnataan. Sitten kun se viimein tapahtuu, niin pitää muistaa juhlia sitä. Muistaa tavallaan, että tätä ei olisi tapahtunut ilman sitä kymmennen vuoden junnaamista, joka on tuntunut turhauttavalta ja masentavalta, että mitään ei tapahdu ja mikään ei muutu. Jotenkin kun löytää ne pienet positiiviset signaalit tai pienet nytkähdykset, jotka on kuitenkin vieneet oikeaan suuntaan, jotka on vähän muuttaneet keskusteluilmapiiriä tai mielikuvia. Ja muistaa tietenkin se, että ne jotka on ollut samalla puolella ovat – siellä hävinneiden puolella – niin yhteydenpidon jatkaminen ja niiden steppien miettiminen, niin ei kannata luovuttaa.

00:54:33
Elina Moisio: Politiikka on nykyään myös sahaavaa liikettä. Jos tänään häviät jotain, niin neljän vuoden päästä on uusi hallitus (naurua). Mitään ei koskaan ole täysin menetetty.

00:54:47
Tuomas Viskari: On tärkeää tunnistaa, mikä tässä epäonnistumisessa oli sitä, että asiasta vaan oltiin eri mieltä ja mikä taas on sitten tekninen epäonnistuminen vaikuttamistyössä. Se on avain siihen analyysiin, että miten tätä pitää lähteä jatkamaan ja mitä asioita pitää lähteä jatkamaan.

00:55:08
Elina Moisio: Se vaatii myös järjestöltä aika korkeaa itsereflektion tasoa, että pystyy erottamaan omat mokat siitä, että mitä nyt tapahtui yleisessä ilmapiirissä.

00:55:18
Tuomas Viskari: Otetaan loppuun vielä esimerkit. Kertokaa esimerkki jostain keissistä, joka teidän mielestä oli tosi onnistunutta vaikuttamista tai tosi epäonnistunutta vaikuttamista. Omasta kokemuksesta.

00:55:34
Elina Moisio: Itsellä näitä on ainakin vähän eri tasoisia. Tietyllä tavalla edelleenkin monen kymmenen vuoden jälkeen arvostan suuresti ylioppilasliikkeen tekemää vaikuttamistyötä. Sen kohdallahan kyse on melkein kuin mafiasta, että se lähtee siitä, että kaikki otetaan jäseneksi ja sen jälkeen ovat loppuelämänsä sitoutuneet siihen agendaan.. Eihän se tokikaan näin mene mutta siellähän on hyvin pitkäjänteistä ja ammattimaista se tekeminen. Sitten tietenkin sanoisin oman kotikunnan puolelta, että on ollut paljon sellaisia hienoja keissejä, joissa asuinalueen ihmiset tulee yhteen tekemään jotakin juttua. Oli sitten kyse vaikka huomion kiinnittäminen siihen, että lapsimäärä on sellainen, että tarvitaan uusi koulu. Ja kaikki lähtee liikkeelle yhdessä tekemään sitä. Ne tekee positiivisella sykkeellä ja se tekee semmosen hyvän fiiliksen siihen tekemiseen.

00:56:24
Tiina Elo: Mä nostaisin ehkä onnistumisen kuntapolitiikasta. Esimerkin siitä, että edetään monilla rintamilla – meillä Espoossa yhden kartanon pelastaminen kuntalaiskäyttöön. Tämä lähti muutamasta aktiivista ja muutaman poliitikon yhteisestä pohdinnasta, eteni yhdistyksen perustamiseen ja kuntalaisaloitteen tekemiseen. Samaan aikaan kartanolla järjestettiin aktiivisesti erilaista toimintaa, jolla saatiin asukkaat ja ihmiset tietoiseksi, saatiin media kiinnostumaan ja kirjoittamaan. Prosessi on vielä vaiheessa, mutta mielestäni se on esimerkki sellaisesta positiivisesta ja toiminnan kautta tekemisestä. Ei jäädä vain junnaamaan sitä, että me halutaan tämä asia läpi, vaan ruvetaan tekemään ja näyttämään, miksi se tavoite on tärkeä ja minkä takia siihen pitäisi saada myös kaupunki mukaan.

00:57:22
Tuomas Viskari: Hyvä, kiitos Tiina, kiitos Elina. Tämä oli Parempaa järjestövaikuttamista! podcast ja aiheena oli poliittisen päätöksentekoon vaikuttaminen ja lobbaus.

00:57:36
Juontaja: Kuuntelit Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Jatka kuuntelemista osoitteessa www.opintokeskusvisio.fi/podcast ja vinkkaa siitä myös kaverille.