Jakso 10: Vaikuta yli rajojen!

Jakso 10: Vaikuta yli rajojen!

Julkaistu 30.3.2020

Eroaako järjestöjen vaikuttamistyö Suomessa ja ulkomailla toisistaan? Mitä elementtejä tarvitaan hyvään vaikuttamistyöhön kansainvälisellä tasolla? Mm. näistä aiheista keskustelivat vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen Fingosta ja koordinaattori Tuomas Tuure Abiliksesta.

Tekstivastine

00:00:00
Juontaja: Moi! Kuuntelet Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Mikä on järjestöjen rooli vaikuttamistyön kentällä, ja miten järjestöt voisivat vielä paremmin saada äänensä kuuluviin 2020-luvun Suomessa. Mikrofonin äärellä meillä on vaikuttamistyön asiantuntijoita sekä kovia tekijöitä. Podcast on tribuutti suomalaiselle järjestökentälle ja samalla kolmekymmentävuotiaalle Vihreälle sivistysliitolle.

00:00:29
Rilli Lappalainen: Tällä kertaa Vision Parempaan järjestövaikuttamista -podcastissa ois tarkoituksena keskustella kansainvälisestä vaikuttamistyöstä. Näissä aikaisemmissa jaksoissa on puhuttu enemmänkin siitä miten suomalaiset järjestöt on aktiivisia Suomessa, mut nyt vähän tuodaan tähän kansainvälistä tulokulmaa. Minä olen Rilli Lappalainen, olen kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon vaikuttamistyön johtaja ja mulla on täällä kanssani studiossa Tuomas Tuure Abiliksesta, ja me vähän tuodaan tätä kansainvälisestä tulokulmaa tähän keskusteluun. Tervetuloa Tuomas. Mut ehkä me voitas alottaa vähän sillä, että kuinkahan tuttu kaikille kuulijoille Abilis mahtaa olla, että jos sä vähän avaat, että mitä Abilis tekee, ja ehkä nimenomaan tosta kansainvälisestä näkökulmasta.

00:01:12
Tuomas Tuure: Joo. Abiliksen osalta se se kansainvälinen ulottuvuus on aika helppo, koska Abilis toimii vain kansainvälisesti, että Suomessa tämä toiminta rajoittuu justiinsa hanketyöhön, hanketyön koordinointiin, suunnitteluun ja mun osalta tähän vaikuttamistyöhön mitä me Suomessa tehdään. Missä tietysti tehdään yhteistyötä päättäjien kanssa, muiden järjestöjen kanssa, asiantuntijoiden kanssa, mutta pääsääntöisesti Abidiksen työ tapahtuu globaalissa Etelässä, tällä hetkellä Afrikassa luonnollisesti eniten. Abilis on siis 90-luvulla perustettu säätiö, joka toimii ennen kaikkea rahoittajana vammaisten omille hankkeille ja vammaisten ihmisoikeuksia edistävälle työlle. Ja Abiliksen toimintamalli, täällä 90-luvulla Suomessa perustettiin useampia tällaisia erityissäätiöitä jotka sai oman tämmösen roolin. Meillä on Siemenpuu ympäristöasioissa, meillä on Kios ihmisoikeuskysymyksissä ja Abilis näissä vammaiskysymyksissä. Meillä Kalle Könkkölä ajoi voimallisesti 80-90 -luvulla ja se oli Pekka Haaviston ensimmäisellä ministerikaudella silloin 90-luvulla, kun tää saatiin vihdoin perustettua. Ja se mikä tekee ehkä Abiliksesta ainutlaatuisen, eli Abilis pystyy rahoittamaan aika nopeallakin aikataululla myös aika pieniä hankkeita. Eli lähtökohta on se että vammaiset ihmiset itse tekee, vammaiset ihmiset itse suunnittelee, vammaiset ihmiset itse raportoi, eli korostetaan hyvin voimakkaasti tätä omaa toimijuutta. Ja vammaisasioissa tämä on hyvin tärkeää koska siinä missä aika monessa muussa ryhmässä se oma osallisuus on jo maailmassa paljon pidemmällä, niin vammaisten haasteena on se, että pääsääntöisesti vammaisasioita kuitenkin edelleen tekee vammattomat ihmiset ainoastaan, ja vammaisten ihmisten mahdollisuudet itse vaikuttaa heitä koskeviin asioihin – joka on koko YK sopimuksen tällainen kantava teema – on hyvin hankalaa, ja tää on luonnollisesti tosi vaikea antaa kehittyvissä maissa koska koulutettuja vammaisia on aika vähän. Vammaset lapset ei pääse kouluun, kun ei pääse kouluun ei voi päätyä ammattiin, kun ei pääse ammattiin, ei voi päästä johtamaan järjestöä, jolloin tämä työ on siksi vuosikymmenten saatossa ajautunut ehkä vähän tällaiselle hyväntekeväisyyslinjalle. Ja tästä olen 2000 lukua pitkin aktiivisesti yritetty päästä pois, eli tilanne on parantunut merkittävästi. Ja Abilis kuuluu tällaisiin aika harvinaisiin, harvinaisiin, koska tän Kalle Könkkölän verkostojen kautta se sai tiettyä globaalia tunnettavuutta heti alkuvaiheessa, jonka jälkeen on päästy mahdollisesti vaikuttamaan vammaisten asemaan kansainvälisesti myös muissa asioissa kuin tässä suorassa kehitysyhteistyössä.

00:04:06
Tuomas Tuure: Et erityisesti viime vuosina humanitaarinen apu on noussut meille tärkeäksi, koska maailman pakolaisten määrä on kasvanut valtavasti, vammaisten pakolaisten määrä on kasvanut valtavasti, niin ollaan pääst tän hanketyön lisäksi myös miettimään että miten tässä kokonaisvaltaisesti kannattaisi edetä, kun kriisejä on siellä sun täällä. Abiliksen ydintehtävä kuitenkin vaikuttamisen ulkopuolella on tää h anketyö eli Abilis on toiminut vähän yli kahdeksassakymmenessä maassa, tällä hetkellä varmaan viidessäkymmenessä viidessä maassa. Tuetaan, tuetaan vammaisten hankkeita. Kouluun pääseminen, koulusta valmistuminen, ammatin saaminen, elinkeinon harjoittaminen… Se et vammaiset pystyy elättämään itsensä on kuitenkin aika ohinainen asia, eli on paljon helpompi, on paljon helpompi elää itsenäistä elämää kun pysyy hengissä, niin tuota tämän tyyppistä työtä tuetaan ja se on se ydin toiminta. Ja sitten ollaan viime vuosien saatossa ehkä just edesmenneen Kalle Könkkölän rakentamiin verkostoihin perustuen rakennettu myös vähän tällaista asiantuntijaroolia. Eli kun Suomessa, Suomessahan muutkin toimijat haluaa työskennellä vammaisten hyväksi, niin silloin tarvitaan tätä tietotaitoa siitä että miten se tehdään, miten löydetään vammaiset, miten esteettömyyttä pitää hoitaa, miten vammaiset ottaa huomioon suunnittelussa. Ja tän asiantuntijuuden tarjoaminen ja juuri ehkä se erityispiirre et meillä on vammaisia asiantuntijoita itse, niin saadaan tavallaan suomalainen työ heti ideologisesti tämmöiselle oikealle linjalle, niin tätä ollaan päästy viime vuosina tekemään. Ja mun oma työ eli ehkä tää vaikuttamistyö on liittynyt enemmän enemmän Suomessa sitten tähän että kuinka meidän asiantuntemus voi palvella muita. Ollaan tehty Reilun kaupan kanssa, Kirkon Ulkomaanavun kanssa, nyt Punaisen Ristin kanssa, eli hyvin tällainen ajatus, että toisaalta keskittyä siihen ydintehtävään eli tukea vammaisia kehitysmaista, mutta toisaalta toimia tällaisena tietopankkina tai asiantuntijapankkina kun muutkin haluaa haluaa toimia kaiken hyvän puolesta.

00:06:12
Rilli Lappalainen: Joo tää on mielenkiintoinen tilanne ja hyvin kuvasit sitä kehitystä myös mikä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana ja se ei tietenkään olla vielä maalissa siinä mutta suunta suunta on oikea. Ja jos nyt aatellaan sit vähän näihin kansainvälisiin sopimuksiin ja yksi keskeinen kansainvälinen sopimus, mikä tällä hetkellä toivottavasti enemmänkin ohjais maailman kehityskulkua, on kestävän kehityksen eli agenda 2030 -sopimus, johon kaikki kaikki maailman valtiot ovat sitoutuneet, ja sitähän seurataan aktiivisesti kaiken aikaa. Meillä on vielä 10 vuotta aikaan saavuttaa ne tavoitteet mutta yksi keskeinen viesti siellä sisällä on tämä leave no-one behind, eli ketään ei jätetä jälkeen ja sitä kautta juuri nimenomaan on tärkeetä, että toimijat itse ovat siinä mukana. Ja hienosti ootte kyllä päässeet sitä viemään eteenpäin. Tota, haluuksä vielä vähän avata tavallaan sitä miksi te koette että myöskin kansainvälisellä toiminnalla selkeästi on lisäarvoa sille työlle mitä teette.

00:07:16
Tuomas Tuure: Se on monipolvinen, koska toisaalta jos ajatellaan, että enemmistö maailman vammaisista asuu köyhissä maissa, alikehittyneissä maissa, kehittyvissä talouksissa, jolloin tavallaan, jos unohdettais tää ulottuvuus, niin tää kuplautuis tosi hyvin vaan tänne länsimaille, täällähän, et, semmoset sinänsä toki tärkeät aiheet mistä me keskustellaan täällä arjessa kuten avustajien saaminen tai kuljetuspalvelut, niin nehän on tavallaan sellaisia meidän omia luksus lillukanvarsia, koska monessa maassa nää ihan perusasiat ei toimi. Ja ehkä Abiliksen ainutlaatuinen tällainen piirre on ollut juuri tämän oman toimijuuden tukeminen siitä ruohonjuuritasolta, koska kun lähdetään siitä, että tuetaan vammaisten kouluttautua, se antaa mahdollisuuden työllistyä, sitten he työllistyy, heidän sosiaalinen status yhteiskunnassa nousee, sitten he voi auttaa myös muita ihmisiä ja pikkuhiljaa tapahtuu tämmöinen yhteiskunnallinen muutos. Ehkä kansainvälisessä työssä yksi keskeisimmistä ominaisuuksista, mitä vaaditaan, on täysin loputon kärsivällisyys, jota itselläni ei aina oikein ole, koska asiathan etenee aivan uskomattoman hitaasti välillä. Jos haluaa nähdä… nyt mietitään vaikka YK -järjestelmässä, johon liittyy hyvin voimakkaasti nää kestävän kehityksen tavoitteet, niin näitähän tässä on hakattu päätä seinään vuosikymmeniä. Ihan pikkuhiljaa saadaan jonnekin myötäsukainen poliitikko, hyvä virkamies. Asiat vähän etenee, tapahtuu joku hanke, pikku hiljaa sen pohjalle rakennetaan. Että jos haluaa säilyttää kehitysoptimismi ne asiat paranee niin aina kannata ajatella noin 20 vuoden tähtäimellä. Eli vammaisten asema maailmassa on nyt kaikesta huolimatta selvästi parempi kuin vaikka vuonna 2000. Ihan jos katsotaan absoluuttisia lukuja, pysytkö hengissä, pääsetkö kouluun ja näytkö yhteiskunnassa, eli tässä on tää, mitä ei voi mitata, mutta sillä on iso signaalivaikutus, että vammaiset ihmiset pääsee liikkumaan ja näkyvät toimijoina. Jotenkin tämä että me voidaan toimia myös, että jos joku järjestö hoitaa humanitääristä apua, joku toinen koulutusta, niin me voidaan joko vammaisena ja vammaisena asiantuntijana olla siinä mukana. Niin se nimenomaan lisää sitä näkyvyyttä, että tämä ei ole oma erillinen siilonsa, jossa puuhastellaan, vaan se liittyy kaikkeen eli. Vertaisin tätä, jos miettii seksuaalivähemmistöjen oikeuksia tai naisten oikeuksia. Tämä on hyvin verrannollinen siihen, eli tavallaan sen sijaan, että se on omaa työtään, jota myös tarvitaan, niin sen sijaan se pitää nyt vaan integroida kaikkeen. Ja kyllä tämä kansainväliset verkostot sitten taas, mitä ollaan päästy luomaan, niin siinä on hirvittävä onni, että koska Könkkölä oli 70-luvulta asti verkostoitunut YK tasolla, Yhdysvaltain kanssa, Britannia, Saksa, Australia, YK-järjestöt ja ties mitä, niin nämä verkostot oli tavallaan jo valmiina, koska siellähän näin isot asiat lopulta päätetään. Suomi on kuitenkin… Suomella on hyvä maine, mutta Suomi on melko pieni toimija. Et myös se, et ei vaan tyydytä siihen, eli nähdään että kun Suomi toimii kohtalaisen inklusiivisesti, niin sitten on saavutettu, saavutettu lopputulos. Et lähdetään siitä, että isojen pelimerkkien pitää muuttua, isojen asioiden pitää tapahtua. Ehkä tässä kestävässä kehityksessä on kuitenkin se, että jos miettii niitä vuosituhattavoitteita, niin sen vuosituhat kuitenkin vaihtui, eikä niistäkään kuitenkaan mitään vielä olla saavutettu. Eli tää kestää hirveen kauan. Mä oon ite, musta on tullut aika pragmaattinen tässä, samoin 11 vuotta tehnyt tällasta. Niin musta on, mä mielummin asetan vaatimattomia tavoitteita, jotka voi saavuttaa – möä en tiedä miten tää korreloi sun tekemään vaikuttamistyöhö – mun mielestä on helpompaa ajatella sellaista kohtalaista maalia, minkä voi saavuttaa kuin tämmöistä niinkuin suurta julistusta koska mä oon vähän väsynyt välillä siihen – tai itse kukin varmaan – että kun käydään kansainvälisissä kokouksissa, tai kun on YK kokouksia, niin siellä on aina kuitenkin tällainen suuri kattoteema, että kaikki tytöt pääsevät kouluun, kaikilla maailman ihmisillä riittää leipää, vettä ja sirkushuveja, ja nää tämmöisiä yleviä ja hyviä kattotavoitteita. Mutta sitten kun se todellisuus on välillä niin kaukana siitä, kun tilanne ja asiat tapahtuu myös tosi nopeasti. Nyt jos jossain maassa syttyy sota tai tulee tää koronavirus tai tulee maanjäristys, niin pitää tosi nopealla aikataululla myös tehdä asioita niin, mä oon ehkä, niin sellaseen täydellisyyteen pyrkii – niin että saadaan edes jotenkin otettua vammaiset huomioon, on parempi kuin se, että tehdään joku suuri julistus, mitä ei vaan ikinä tapahdu.

00:11:57
Rilli Lappalainen: Se on ihan totta, mä oon kyllä täysin samaa mieltä tossa. Ne ei välttämättä sulje toisiaan pois, koska tarvitaan se poliittinen viitekehys ja poliittinen tahtotila ja sitähän se lähtee, että on yksittäisiä yksilöitä, jotka uskoo siihen asiaan ja halua alkaa viemään niitä eteenpäin. On se sitten poliitikko tai on se sitten Könkkölän Kalle järjestöaktiivina. Mulla on siitä myös hyvä esimerkki siinä, että tavallaan tarvitaan sellaista yhteisen kuvan luomista ja sellaista tahtotilaa asialle, mutta sitten itseasoassa teot on vasta ne asiat, mitkä, mitkä sitten kuin näyttää sitä. Ja mä luulen kestävän kehityksen toteutuksen suhteen niin, niin meidän pitäiskin ehkä just nostaa enemmän esiin esimerkkejä esille ja sitä et missä me ollaan menty eteenpäin. Nythän itse asiassa Suomi on mielenkiintoisessa tilanteessa tällä hetkellä, et Suomi raportoi nyt tänä vuonna heinäkuussa siitä, että miten kestävä kehitys on edistynyt, nyt tällä hetkellä, se on toinen kerta kun Suomi, Suomi sitä raportoi. Ja nyt siinä pyritään siihen, että ollaan pykälää rehellisempiä ja kerrotaan ihan konkreettisestikin, että miten vaikkapa nyt näiden eri tavoitteiden suhteen vaikkapa vesikysymyksissä ollaan edistytty tai tai miten ollaan naisten aseman tai tasa-arvon kysymyksissä edistytty. Samaan aikaan täytyy luoda niitä puitteita. Eli tarvitaan ikään kuin pitkäaikaista tiekarttaa siihen, että miten Suomi pärjää ja saavuttaa nämä tavoitteet omalta osaltaan 2030 mennessä ja se voi toivottavasti toimia myös innoittajana niin kuin muille maille. Nythän tässä tarkoituksena on myös että Sveitsi ja Mosambik niin kuin kavereina arvioi sitä, että miten Suomi on näissä asioissa kehittynyt. On kiinnostavaa nähdä nyt sitten minkälaista palautetta sieltä puolelta tulee, mutta tämä on ehkä esimerkkinä siitä, että Suomi pienenä maana, voi olla tietyllä tapaa innovaattori taikka on itseään, kokoaan suurempi niin kuin hallitusohjelmassakin lukee. Niin tuleeko sulle esimerkkejä mieleen, että mitä missä asioissa me voitaisiin ihan oikeasti olla kun rinta rottingilla, paukutella henkseleitä, että tämä asia suomalaisen vaikuttamistyön osalta eteni. Koska me oltiin niin fiksuja tässä ja me osattiin ikään kuin käyttää tätä tilannetta hyväksemme.

00:14:11
Tuomas Tuure: Vammaispuolella siis se missä Suomi on ollut hyvä, niin Suomi on ihan hirveen anteliaasti tukenut vammaisuutta, siis kansalainvälisislle järjestöille. Että kun YK:n pakolaisjärjestön oli monen miljoonan kehittämishanke 2010 -luvun alkupuolella, Suomi rahoitti sen. Nyt Suomi on antanut juuri pakolaisjärjestön kautta muistaakseni Jordaniaan neljä miljoonaa, joka tukee näitä Syyriasta paenneita ihmisiä, ja jotka oli usein sellaisia että olivat vammaisia alunperinkin, mutta yleisempää on se, että vammautuvat siinä pakolaisprosessissa, koska käytetään pyssyjä ja on maamiinoja ja kemikaalisia aseita. Iso osa ihmistä vammautuu siinä tiimellyksessä kun lähdetään pakoon. Se missä Suomi on tavallaan hyvin anteliaasti näitä tukenut, ja meillä on tällainen kuin Glad, missä Abilis oli mukana perustamassa, tämmöinen kuin Global Action on Disability, joka on nimenomaan rahoittajien foorumi. Eli kun kaikki maailman toimijathN sinänsä, kun vammaisasia on sillä lailla poliittisesti aika helppo, että hän ei vastusta sinänsä kukaan. Kukaan ei sano sitä, kyllä sitä käytännössä vastutaa aika moni, mutta kukaan ei kehtaa sanoa sitä ääneen, koska vammaiset on kuitenkin mukavia mukavia tämmösiä ja siinä ei oo mitään poliittista. Et jos puhuu vaikka äänioikeudesta tai demokratiasta niin se voi jossain Kiinassa olla vähän hankalaam, tai Pohjois-Koreassa, mutta kun vammaisia on kaikkialla ja näin päin pois, niin se nähdään sellaisena teemana, jonka puolella – ja jos Suomessa ois joku gallup, että kannatatko vammaisten oikeuksia, niin se on vähän niin kuin et tykkäätkö saimaannorpista: kaikkihan vastaa siihen kyllä. Eli lähinnä tahdon vieminen sitten käytäntöön on työläämpää. Mutta tämä liittyy vahvasti tähän Glad -verkostoon siksi että siinä kaikki maailman keskeiset rahoittajat on saman pöydän ääressä, et kun kaikilla on tavallaan sama tahtotila, niin mitä me voidaan tehdä yhdessä. Siellä meillä on tää Dipit eli Britannian kehitysyhteistyö, meillä on US aid eli USA:n kehitysyhteistyö, meillä on Gids eli Saksan kehitysyhteistyö, Suomen ulkoministeriö, Abilis, Maailmanpankki. Tämmöiset toimijat istuu yhteisen pöydän ääressä tämmöisessä konsortiossa ja katsotaan, mitä tapahtuu nyt, mitä voidaan tehdä yhdessä. Niin Suomi on tämmösissä ollut oikeasti aika hyvä, ja Suomi on hyvin onnistunut löytämään näitä like-minded maita. Monia yllättää, mutta siinä on aina tälläiset usual suspects jotka näissä vammaisasioissa tekee töitä, eli USA on yksi, Kanada on yksi, Britannia ja Australia eli Australiahan on suorastaan – se alkoi joskus tossa 2000-luvun puolivälin jälkeen, että Australia on nimenomaan halunnut profiloitua tässä. Ja tän suhteen Suomi on näiden verkostojen rakentamisessa ollut hyvä, ja tukee niitä, et se mitä mä ehkä toivoisin kehitettävän on se, että siirryttäis enemmän konkretiaan, luotaa enemmän mahdollisuuksia käyttää itse vammaisia asiantuntijoita, koska se on juuri ehkä se Abiliksen vahvuus, ja sen verran voin kehua, että tää hallitusohjelma, mikä meillä nyt on, ja tämä hallitus on varmaan paras mitä tässä suhteessa on ikinä ollut, koska siellä on ihan selvät kirjaukset – aika hyvät kehityspoliittiset kirjaukset, kuten hyvin tiedät koska olit niitä siellä luomassa – niin että siellä aika hyvin otetaan nyt esille Suomen tärkeät painopisteet. Ehkä haasteena on, että se on aina vähän näissä kehityskysymyksessä ollut se et kun kaikki on tärkeää, niin sit helposti mikään ei, että maiden on hirveen vaikea priorisoida, tää on varmaan Suomellekin aika – et jos sä kysyt että mikä Suomen kehityspolitiikassa on tärkeä, niin vesi on tärkeää, metsä on tärkeää, koulutus on tärkeää, naisten oikeudet on tärkeitä, tyttöjen koulutus on tärkeä, lisääntymisterveys on tärkeää, ilmastonsuojelu on tärkeä, niin siinä helposti käy niin, että kun kaikki on hirveän tärkeää, niin on lopulta vaikea tehdä niitä priorisointeja, ja mikäöän ei oo tärkeää, jolloin… Tässä vammaisasiassa on sellainen positiivinen perusvire, että kun se ei ole kaikille niin tärkeää, että se on just Australiaa, britit, USA, et paljon sellasia tahoja joiden kanssa me ollaan monista asioista jopa eri mieltä niin tässä voi rakentaa aik hyvää yhteis – että jos vaikka Yhdysvalloissa olisi sellainen hallinto, jota täällä ei hirvittävästi tykättäs, niin vammaisasia on Yhdysvalloissa hyvin puoluerajat ylittävä ja kiistaton, että sitä tekee mielellään kaikki, ei kellään oo mitään sitä vastaan, jolloin musta kannattais myös Suomen miettiä, että tämä voi olla hyvin sellainen teema, missä voi rakentaa yhteistyötäin haastavissakin tilanteissa. Ja Venäjä, jossa vammaisten asema on hyvin huono, on osoittanut selvää poliittista tahtoa vammaisten aseman parantamiseen, koska jos miettii että tehdään ihmisoikeustyötä Venäjällä niin se voi tietysti näinä aikoina olla hieman haastavaa, niin nää vammaisten oikeudet on sellainen kiva ihmisoikeusasia, mikä niin kuin kelpaa myös.

00:18:57
Rilli Lappalainen: Toi on hieno esimerkki kyllä siitä, että yhtäkkiä löytyykin yhteinen sävel sieltä

00:19:01
Tuomas Tuure: Et koska se ei ole uhka, eli sitä ei nähdä ainakaan uhkana kenellekään, että se on myös ainoa, jos en ole väärässä, mutta se taisi olla ainoa asia, missä, kun Pekingissä oli konferenssi, niin se oli, vammaisoikeudet olivat yksi ainoista missä termiä ihmisoikeudet sai käyttää ihan niin kuin Kiinan hallinnon toimesta, koska se on semmoinen ihmisoikeus, jota myös Kiinan nyt mielellään edistää, koska maa kehittyy ja halutaan työvoimaan kaikki. Niin tämä on sellainen. Tämä on semmoinen missä on Suomi voisi rakentaa enemmän näitä siltoja ja on pakko kehua että tän hallitusohjelman, me ollaan saatu hieman rahoitusta ollaan saatu lisää ja toivon että ne kirjaukset omasta, omasta toimijuudesta. Eli jos Suomen yksi asia pitäisi tehdä niin mä toivoisin että se olis se, että erotettas tää, että otetaan vammaisuus huomioon, on hyvä, mutta vietäz se aina siihen pidemmälle, et vammaiset itse osallistuu, eli sen pitää näkyä sillon, et jos meillä on kaksi toimijaa, jotka tekevät humanitääristä työtä, jos toinen niistä kuulee vahvasti vammaisia siinä prosessissa, niin mun mielestä sen pitäisi näkyä positiivisena lisäarvona siinä kun rahoitetaan, sekä EU että Suomi rahoittaa kuitenkin näitä aika merkittävästi. Eli tää on ehkä sellainen askel 2, mutta koen että tilanne on parantunut viimeisen kahden vuoden aikana aivan merkittävästi ja mun mielestä tän hetkinen, tämänhetkinen ulkoministeriön johto, siis sekä kehitysministeri että ulkoministeri, on hyvin vahvasti asian puolella. Tämänhetkinen perusvire on hyvä.

00:20:33
Rilli Lappalainen: Vielä oikeestaan palan tohon, noihin itse toimijat siinä, koska se on täysin oikein, ja taas kerran kun aatellaan kansainvälistä vaikuttamistyötä niin kyllähän se nimenomaan tarvitaan ne asiantuntijat siihen mukaan, jotka jotka itse sitä tekee, kokemusasiantuntijoina ja substanssiasiantuntijoina, niin että varmasti tulee sen paras osaaminen kaikkien käyttöön siellä. Ja tavallaan jos mietitään taas kerran vielä kestävän kehityksen viitekehystä, jossa ollaan ja niitä tavoitteita, jotka siellä on, niin yksi selkeä viesti ja muutos siihen jo aiemmin mainittuihin YK:n vuosituhattavoisiin oli nimenomaan se, että ne koskee kaikkia maita ne tavoitteet, ja se koskee myös kaikkia toimijaryhmiä, eli sitäkin kautta se on aivan keskeistä, että tää homma tulee etenemään näin päin.

00:21:25
Tuomas Tuure: Joo, joo, vammasten kuulemisessa pitää kuitenkin ottaa huomioon, et se ei aina ole niin hel – tai et se on aina vähän monimut – se vaatii vähän ponnisteluja, et jos nyt mennään vaikka, et Abiliksen etuna tässäkin suhteessa on, että kun on oltu jo kahdeksassakymmenessä maassa itse vähän ylikin ja ihan ruohonjuuritasolla, niin, niin on hirveen helppo vastata kysymyksiin, että on joku Ugandan pohjoisin provinssi, ja kysytään, että mistä täältä löytää, koska on myös tärkeetä, että jos joku toimija sanoo, että me olemme vammaisosaajia, ja se on välillä ihan mahdollista, että on hyväntekeväisyysjärjestö, joka auttaa, mut sillä ei oo itse vammaset vastaamassa, jolloin Abilis pystyy silloin osoittamaan, et tämä on se henkilö, joka tässä Ugandan provinssissa todennäköisesti tietää parhaiten missä mennään.

00:22:07
Rilli Lappalainen: Tuleeks sul muuten tuosta mieleen mieleen jotakin sellaista selkeintä muutosta vaikkapa nyt nämä Ugandan kolleganne siellä, niin, miten minkälaisen paikallisen muutoksen olisivat sillä omalla toiminnallaan saaneet aikaiseksi

00:22:22
Tuomas Tuure: Niitä on ihan valtavasti, siis tota.

00:22:24
Rilli Lappalainen: Kerro joku yks esimerkki.

00:22:25
Tuomas Tuure: Mitähän käyttäisi, siis Abiliksen juhlakirjassa on varmaan viidenkymmenen sivun ajan, sivun verran lueteltuna, mutta en ehkä lue niitä kaikkia, voin ottaa esille ja luken ne kaikki tässä – tehdään samalla äänikirja, tota. No ensinnäkin tässä on se, että kannattaa aina miettiä sitä muutaman vuoden tähtäintä, mutta jos katsoo vaikka jotain, Etiopiaa jonne Abilis on mennyt 90-luvulla, ja mikä on vammaisten asema nyt. Kuinka paljon vammasia on määrällisesti koulutettu, kuinka paljon on tehty lainsäädäntöä. Kaikki – et sanotaanko, että henkilö, jonka tota Kalle tapasi tämmösena koulutyttönä, eli löydettiin intialainen, intialainen katolinen järjestö, joka tuki sokeiden lasten koulutusta. Yksi näistä tytöistä saatiin yliopistoon, pääsi järjestöjohtoon Etiopiassa, toimi myöhemmin itävaltalaisen hyväntekeväisyysjärjestön johtajana Euroopassa, siirtyi Gladin pääsihteeriksi ja tuntee YK:n pääsihteeriä, Yhdysvaltain ulkoministerin ja Etiopian pääministerin ja keskustelee näiden kanssa vammaisasioista, et siitä tilanteesta, että ihminen saadaan kouluun, niin viidessätoista vuodessa yhtä – niin tarjoamalla vaan näitä mahdollisuuksia, niin nähdään aika huikeita – mutta ne vaatii, yksilötasollahan ne vaatii parinkymmenen vuoden tähtäimen. Käytännöllisenä parhaina onnistumisina varamaan ne maat, missä on saatu lainsäädäntöä eteenpäin. Esim. Kosovossa. Kosovossa vammaiset ovat edelleen köyhiä, mutta kosovolaisten vammaisten eläkkeet ovat noin kolminkertaistuneet muutamassa vuodessa. Koska ollaan tuettu yhteen, päätetty tukea yhtä vahvaa järjestöä, joka on pystynyt priorisoimaan yhden asian, joka pitää saada eteenpäin, tai että maailma on edelleen hyvin esteellinen, mutta melkein mistä tahansa Afrikan maassa missä vammaisjärjestöt on saatu poliittisesti vahvistettua, niin uusi infra on koko ajan esteettömämpää, jolloin sitten kun siellä kymmenen vuoden ajan käy, niin pikkuhiljaa näkee. Et aina kannattaa et – tosi monissa asioissa muutoksen mittaaminen vaatii tätä aikaa. Kuinka paljon ihmiset pääsee kouluun, kuinka paljon ihmisiä töissä, mikä on saavutettavuuden taso, niin ne etenee, koska jos nyt jos me päätettäs Suomessa tänään yleinen samapalkkaisuuslaki, joka nyt vaikka tasaisi lopullisesti naisten ja miesten palkkaeroja, niin sehän voitas panna heti toimeen, mutta jos jossain maassa päätetään huomisesta eteenpäin rakentaa kaikki esteettömästi, niin pitää kuitenkin muistaa, että siellä on se edellisen 70 vuoden esteelliset rakennukset jo paikalla, jolloin jos joku haluaa nähdä mitä se tarkoittaa, niin pitää tulla viidentoista vuoden päästä takas. Et nää etenee tosi hitaasti. Tärkeimpiä tällaisia yleisiä asioita juuri se et ollaan saatu lainsäädäntöä muutettua ja sitten sen kehityksen huomaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Yksilötasolla kuitenkin ehkä huikeita näissä Abiliksen pienissä hankkeissa on nää ketkä saa elannon eli on ryhmä vammaisia naisia, jotka on mahdollisesti väkivallan tai seksuaalisen väkivallan uhreina täysin riippuvaisia perheistään, ja tietyllä tavalla alinta kastia, koska elää käytännössä kerjäläisen roolissa. Hankitaan heille kanoja ja kanoista tulee munia. He rupee myymään munia, munista tulee lisää kanoja, he perustavat kanafarmin, he työllistävät itsensä kanafarmilla, antaa stipendejä, jotta muut vammaiset lapset pääsee kouluun. Sit jossain vaiheessa sulla on naisia, vammasia naisia, jotka elättävät itsensä kananbisneksellä ja se vielä lisää sitä koulutusta, niin onhan se aika huikea muutos parissa vuodessa, koska siinä se sosiaalinen status muuttuu täysin. Että jos sä oot täysin riippuvainen muista, versus, sä elätät itsesi ja mahdollisesti jopa työllistät muita, niin sehän muuttaa täysin sen miten ihmiset suhtautuvat. Yksilötasolla nää on ehkä niitä huikeimpia. Ja miten nopeasti ihan parissa vuodessa voi tapahtua aika paljon.

00:26:17
Rilli Lappalainen: Ja ne on hyviä esimerkkejä just siitä mitä puhuttiin tos vähän alussakin, että kuinka tavallaan tarvitaan eri tasojen muutoksia. Samaan aikaan. Se viime kädessä itse asiassa kaikkihan riippuu yksilöistä.

00:26:30
Tuomas Tuure: Se me ollaan tavallaan jaettu, Abiliksen päätyö on kuitenkin näiden hankkeiden arviointi ja toteuttaminen, niin meillä on Suomessa niin kuin asiantuntevat maakoordinaattorit, jotka hoitaa nimenomaan tätä käytännön työtä, jolloin sit mun roolina on enemmän vaikuttaa näihin poliittisiin prosesseihin, mun tehtävä on enemminkin saada jonnekin asiakirjaan tällainen hyvä linjaus. Ja käydä vahtimassa joka on aina tärkeetä, et joku tekiskin sille jotain, koska se on usein vaikeampaa.

00:26:57
Rilli Lappalainen: Esimerkkejä löytyy kyllä on lukuisien kymmenien vuosien takaa, kun on hyviä kirjauksia, mutta se toimeenpano on sitten jäänyt matkan varrelle. Itseasiassa työthän ratkaisee sitten kuitenkin loppupeleissä.

00:27:07
Tuomas Tuure: Kyllä, ja siis erilaisia ohjelmia on kyllä maailma täynnä, että mä sinänsä kyllä, mä koen oettä erilaisia ammaispoliittisia suunnitelmia ja ohjelmia on mahdollisesti jo aivan riittävästi. Tietyllä tavalla voidaan keskittyä jatkossa enemmän ehkä niiden jo tehtyjen – koska aika paljon energiaa käytetään siihen, että tehdään sellaisia suunnitelmia, joita ei toteuteta. Ja ehkä kehityksessä yks haaste jonka mä oon kokenu, ja tämä ei liity pelkästään vammaisiin yleisesti mut ku aina vaaditaan hirvittävästi dataa ja tietoa. Et kun ulkoministeri on rahoittaa kun EU rahoittaa, kun YK – kuka tahansa joka rahottaa niin se vaatii selvästi, että näin näin monta ihmistä tässä ja tässä provinssissa – ja se on tärkeetä, koska muutenhan ei voida todentaa sitä, että työ etenee, mutta on myös aika – se on myös resurssien kannalta välillä vähän turhauttavaa, koska jos jos siellä on nälkäkuoleman partaalla on 20000 Vammasta tai 25000 vammasta, niin ei ehkä niin olennaisin kysymys sillon se eksakti lukumäärä, että mä oon aina lähtenyt, tai Könkkölällä oli tämmönen sanonta, että köyhiä on aivan riittävästi, niin sellaisen jatkuvan väestönlaskennan sijaan niin voidaan myös käyttää samat resurssit siihen, että tehdään jotain, että kannatan siis – en vastusta – niin kuin että on hyvää dataa, mutta välillä tuntuu, että sen keräämiseen menee ihan suhteettoman paljon sellaisia resursseja, joilla voisi jo tehdä jotain käytännöllistä. Että aina kaikkien toimijoiden pitäisi osata aina vastata kysymykseen, että mitä hyötyä tästä on, ja mun mielestäni sillon on ihan käytännön työstä on usein paljon enemmän hyötyä kuin siitä, että loputtomasti selvitetään ja kartoitetaan. Toissalta tää liittyy politiikkaan kyl yleisesto. Et jos Suomessa on joku asialle pitää tehdä jotain, niin kyllähän me selvitämme sitä niin kuin ainakin 10 vuotta, ennen kun ryhdytään.

00:28:55
Rilli Lappalainen: Joo, kyllähän se vähän on yleismaailmallinen trendi, että nää kulkee käsi kädessä, mutta me tarvitaan sitä tiettyyn pisteeseen saakka sitä dataa. Tarvitaan sitä evidenssiä ja todisteita siitä, että myös oikeasti tehdään jotakin, jotta se sitten poikii myös mahdollisia muutoksia, vaikkapa poliittiseen julkilausumiin ja budjetti allokaatioihin ja tällaiseen, et silleen nää kulkee käsi kädessä kaiken, kaiken aikaa. Ehkä me voitas pikkusen pohtia sitä puolta, että mä oon oikeestaan ite pärränny viimeset 30 vuotta kansainvälisillä kentillä ja tehny vaikuttamistyötä ja tehnyt sellaisen havainnon, että ei meitä suomalaisia ihan kauheasti tuolla maailmalla ole, jostakin kumman syystä. Toisaalta miettii sitä että meillä kuitenkin on hyvin paljon osaamista suomalaisilla, ollaan me sitten järjestöissä töissä tai missä niinku vaan, niin miten se näkisit että mikä siihen voisi olla esteenä. Että minkä takia näin on, että suomalaiset ei sitten jotenkin päädy tekemään vaikuttamistyötä kv-kentillä?

00:30:01
Tuomas Tuure: Mulla on ehkä vähän marginaalinen, kapea näkemys, koska mä tuun… Mun näkökulmasta suomalaisia on paljon, mutta se johtuu siitä aina kun mä käyn, jos mä käyn Etyjissä – meillä on tavallaan se, että me pyrimme aika paljon viemään vammaisten oikeuksien agendaa isoihin, isoille toimijoille, jolloin se on yksi osa sitä, eli kun se on äänioikeus, niin se on etyj, kun se on koulutus, se on usein Unicef, kun se on pakolaiset, se on UNHCR, ja mennään näihin, niin usein niistä aina löytyy se yksi tai kaksi hyvää suomalaista, jotka siellä on – tää liittyy ehkä laajemmin siihen, että tää on aika pieni yhteiskunta, että ja nää vaatii, koska jotenkin jos miettii järjestöjä Suomessa, niin nää on ollut semmosia eloonjäämiskamppailun vuosia itse kullakin välillä. Kaikki paukut laitetaan sillon siihen, että vaikutetaan ja tehdään Suomessa, koska saadaan vaikka jäsenistöä. Ja eli Abiliksella on sama, koska Abilis ei tarvitse varsinkin jäseniä, koska säätiö, että tarvitaan kummeja ja tarvitaan toiminnan tukijoita, mutta ei juuri keskittyä niin paljon suomalaisten rekrytointiin, vaan lähinnä pitää huolta, että suomalaiset tietää mitä tehdään ja miksi. Niin se mahdollistaa sen keskittymisen siihen, et missä ne olennaisimmat menee. Omalta osaltamme se liittyy täysin tähän ehkä Kallen aika uniikkiin rooliin, että kun alle aloitti sen vaikuttamisen 70-80 -luvulla niin silloin oli aika valmis pöytä, mihin istua, eli kun kaikki tunsi Kallen, niin et jos miettii niitä kontakteja aina kun Lontoosta Brysselin ja Washingtoniin ja näin päin pois mitä meillä on, niin ne kaikki perustuu oikeastaan. siihen, et Kalle on sitten esitellyt tämän Abiliksen kaikille, ja on siten saavuttanut tällasen tunnettavuuden. Se hirveesti riippuu varmaan mäihästä myös tämän takia. Jos mä itse mietin meidän kannalta miten sitä voisi parantaa niin kyllähän se on se että jotenkin pitää myös tehdä rahaa. Eli meillä on siinä ollut kiitollinen tilanne. Ulkoministeriö tukee Abiliksen vaikuttamistyötä ihan omana oman budjettiviivana, ei mitenkään laajasti että itse asiassa aina viime vuoden loppuun asti tätä ei koskaan tehty täyspäiväisesti. Aina on ollut osa-aikainen, osa-aikainen työpanos vaikuttamisessa ja tämmöisessä ja täähän todellisuudessa vaatisi useammankin henkilön työpanoksen – mutta suunta on oikea. Ulkoministeriö on anteliaasti tänä vuonna hieman korottanut tän työn tukea. Hallituksenhan kirjaus myös kannustaa siihen, niin se että rakenteellinen haaste on ollut se, että kun siihen ei saa rahaa eli jos mä olin pitkään, tein kehitysyhteistyötä Kynnys ry:lle ja monet vammaisjärjestöt tekee kehitysyhteistyötä Suomessa eli on olemassa vammaiskumppanuus, joka on rakenne, joka sitten jakaa näille – et on Kuurojen liiton kehitysyhteistyö, on invaliiton kehitysyhteistyö, on Kynnys ry:n kehitysyhteistyö, näkövammaisten kehitysyhteistyö. Kun tähän työhön, se raha tulee niihin projekteihin, on projekti, joka yrittää näitä ja näitä ihmisiä, että tehdään tässä ja tässä maassa, niin tähän tulee rahaa, mutta eihän tällaista – mutta eihän – mikä on ihan ymmärrettävää että kehitysyhteistyövaroja on rajallisesti ne pitää käyttää itse työhön, niin tällästä itse osaamisen – me tarjoamme osaamista muille. Me teemme vaikuttamistyötä, joka on tosi tärkeää, niin kun siihen ei löytynyt rahaa, että Kalle sai sitten varmaan väsytystaktiikalla lopulta ulkoministeriöltä tähän pientä tukea. Muistaakseni Heidi Hautalan kehitysministerikaudella tää alko ja tän jälkeen tätä on pystytty, että meillä on edes jonkinlainen panos nimenomaan vaikuttamisessa, koska vaikka moni, monethan sitä sitten kyseenalaistaa, että johtaako se mihinkään, mut kun on niin iso ja välillä ne prosessit. Et se yksi, se yksi hyvä lause jostain UNHCR suunnitelmassa voi tarkoittaa niin kuin monta miljoonaa euroa vammaisille, jolloin se, vaikka se on tärkeää meidän kehitysyhteistyö Suomessa, erityisesti se että se osallistaa suomalaisia käytännön työhön, niin monesti ne isot– todellinen iso työ tehdään näissä – ilman vaikuttamista ei pääse vaikuttamaan siihen, mitä todella tapahtuu.Isot kalat on eri asiat kuin pienet kalat.

00:34:00
Rilli Lappalainen: On, ja sitten jos miettii asioita, tota meidän nykymuotoista järjestelmää, jossa itseasiassa itsenäinen valtio aika vähän pystyi viime kädessä itse asiassa vaikuttamaan, aika paljon mennään tuolta EU:n kautta, mennään YK:n sopimusten kautta. Niitä ei vaan voi unohtaa. Et niitten kanssa täytyy olla kärryillä mitä siellä tapahtuu ja niihin pitää myös vaikuttaa niin jäsenmaana, mutta myös meidän muiden muiden toimijoiden, toimijoiden – ja ehkä tosta EU:sta nyt vielä sen verran, että tosiaan siellähän on, se valtavan merkityksellinen toimija ja ite oon erityisesti sen suhteen on tehnyt viimeisten kymmenien vuosien aikana aika paljon töitä, niin mennään, että siellä on myös saatu paljon aikaiseksi sillä toiminnalla, ei pelkästään taloudellisten resurssien puitteissa vaan myös ihan politiikan linjauksena, jotka on sitten muuttaneet myöskin sitä käytännön työtä.

00:34:53
Tuomas Tuure: Ehkä EU on ollut – tässähän olen itse tukeutunut Rillin asiantuntemukseen lähinnä nyt niin kuin viime vuosien saatossa, koska me ollaan pystytty tekeen aika hyvää vaikuttamista yhdessä – niin EU edelleenkin näyttäytyy taas meille– Ne on aika mammuttimaisia ja vaikeasti ymmärrettäviä koneistoja, miten päätöksiä tehdään, miten komissaarin päätös ohjautuu. Mulla oli viime viikolla suuri ilo tavata Jutta Urpilaista tässä uudessa roolissaan kansalaisten kumppanuuksien komissiona, että musta hänellä on hirveän positiivinen vire näitä vammaisoikeuksia kohtaan. Toivotaan että saadaan nyt eteenpäin. Ja ehkä tässä olla nimenomaan sinun asiantuntemukseesi aika paljon nojattu. Jos mä mietin taas vammaisten kannalta niitä haasteita, mitä meillä on kohdattu EU vaikuttamisessa niin – no itsehän en puhu ranskaa, se on jo niinku yksi miinus. Sitten tota, mun kokemus EU-työn haasteesta on osin se että ne on aika, sinänsä hyvä, hyviä asioita tehdään, mutta niitä myös tehdään aika isolla suuttimella, eli yksittäisiä isoja interventioita, että 100 miljoonaa tänne ja 50 miljoonaa tuonne. Niin, että kun meidän järjestö on hyvin pienia, Abiliksessa on pieni henkilöstö, etelän vammaisjärjestöissä. Jos vaikka halutaan kuulla EU-työssä itse vammaisia, niin ne on monesti hirveän heikkoja – et se saattaa olla kaksi työntekijää ja yksi tietokone koko järjestö. Niin nämä prosessit vaatii niin suurta osallistumista, että tavallaan, että kun EU hakemusta täyttää, niin jos pitää pelkässä hakemusvaiheessa kirjoittaa kahdeksankymmentä sivua hyvää tekstiä, niin se vaatii aika paljon aikaa, jolloin se on ehkä rakenteellisesti, et sit semmoset aika isot organisaatiot, joilla on niitä ammattilaisia, ne pärjää, ja että sit kun ne on ennen saanut, niin ne saa jatkossa. Ehkä se meidän kysymys, mihin me toivotaan että päästäis jotenkin ytimeen – mä en tiedä vastaaks tää sun käsitystä – on se, että miten pienet toimijat pääsisis mukaan nimenomaan. Osa siinä, et voitasko me kannustaa, et kuinka kannustaa isoja toimijoita ottamaan meidät mukaan. Että semmoinen tila missä me ollaan mukana, niin me ollaan vahvasti tämmöisessä konsortiossa, meillä muutama kumppani ja kaikki yhdessä haetaan ja tehdään.

00:37:06
Rilli Lappalainen: Ja toi on just itseasiassa se paras tapa suomalaisellekin järjestölle, koska mehän ollaan maailman mittakaavassa kuitenkin aika pieniä, viidestä ja puolesta miljoonasta ihmisestä ei nyt ihan hirveästi moneksi riitä, mutta toisaalta tullaan siihen substanssiosaamiseen, mitä meillä on aika paljon. Ja sitä kautta me ollaan kiinnostavia kumppaneita, koska me ollaan luotettavia, me pidämme sanamme, me ollaan pragmaattisia ja ihmiset tykkää siitä että asiat etenee eteenpäin, ja siinä mielessä Suomea kiitellään kumppaneina. Että se on ehkä yksi vinkki myös muille järjestöille. Siitä kun itse haluaisin vielä tässä loppupuolella kysästäkin, että mitäs sä antaisit vinkiksi semmoselle järjestöille, jotka tähän saakka on ehkä keskittyneet tähän kansalliseen toimintaan, mutta vähän ehkä kutkuttelis, että olisi kiva vähän jotenkin niin kun verkostoitua maailmalle ja olla ehkä enemmän mukana tässä vaikuttamistyön puolella myöskin.

00:38:04
Tuomas Tuure: Me olla lähdetty siitä – meillä on etuoikeutettu asema siinä suhteessa, että Kalle tunsi nää verkostot – mut mä itse lähtisin et, katsokaa että et, ketka on teille relevantit yhteistyökumppanit. Kuka Saksassa, no Saksa, Yhdysvallat, Britannia ja Kanada. Ei ees nää kaikki. Valitkaa niin kun muutama maa ja ketkä siellä ovat teidän kaltaiset, koskaniin kun samankaltaisia rak täysin iden – Abiliksen kaltaisia toimijoita ei maailmassa juuri ole. Tällanen kun Disability Rights Fund on sitä lähimpänä, mutta meillä on varmaan 50 kumppania. Isot säätiöt, ja nää tosiaan vaihtelee, jos miettii yhteistyötä mitä me tehdäänm ne vaihtelee tällaseista mammuttimaisista, Ford säätiö voi olla tuo Soroksen säätiö, tällaisiin yhden tai kahden ihmisen pieniin organisaatioihin, jotka toimii keittiön pöydän ääressä, eli aivan laidasta laitaan, koska kuitenkin halutaan tehdä samoja asioita, niin tää verkostoituminen on siksi hirveän tärkeää. Ja se jalkatyö, mitä se vaatii, on se, että pitää jaksaa käydä aika kärsivällisesti jaksaa käydä kansainvälisissä tapahtumissa ja tutustumassa. Et monesti jonkun järjestön kanssa – että meillä on sellaisia kumppaneita, joiden kanssa ollaan nyt päästy tilanteeseen, että me tehään käytännön yhteistyötä, yhteisiä hakemuksia, yhteistyöprojekteja – mutta sitä on edeltänyt tällainen seitsemän vuoden kuherruskuukausi. Tavataan, tutustutaan, pidetään yhteyttä, et asiathan ei lähde helposti liikkeelle, et se pehmittäminen, et pitää olla sellainen piiritys ja sissi -taktiikka etta niinkuin tapaa vaan väsymiseen asti ihmisiä niin, kyllä ne jossain vaiheessa pehmeää. Et jaksaa olla sinnikäs. Selkeä, koherentti viesti ja jaksaa vaan painaa. Mutta sellanen kahen kolmen – itse en näe, et tätä voi tehdä kovin lyhyellä syklillä, sellaista, että kahden vuoden päästä ollaan tässä, niin se on ihan turha sitä lähteä yrittämään. Että pitää laittaa kymmenen vuoden – otetaan päämäärään, että 10 vuoden päästä ollaan mukana tässä ja tässä, 10 vuoden päästä ollaan vaikka neljässä kansainvälisessä hankkeessa. Se on sellainen hyvä tähtäin, koska nämä kestää kauan, pitää tutustua ihmisiin, pitää hioa yhteistyön prosessit ja ei kaikkien kanssa tarvi olla kaikesta samaa mieltä, eli me voidaan, jos on joku kumppani, jossa on paljon hyviä toimijoita, joiden kanssa me ei olla ihan samaa mieltä vaikka siitä kuinka vain vammaisten itse pitää osallistua, mutta on kuitenkin monia aloja, jossa me silti voidaan, ja me voidaan tavallaan siinä vaivihkaa tuoda ehkä tällaista ideologista pointtia ja esimerkin kautta toisaalta myös. Että jos olet olet vammainen ja tunnet jonkun asian, niin jos hoitaa jonkun asian hyvin, siitä saa sitten hyvän maineen, ja sitten on pari asiaa tehnyt hyvin, alkaa saada referenssin. Pikku hiljaa. Mutta ymmärrän hyvin ton sun pointin, että minkä takia, koska kun on ollut itsellä näitä, kuinka tehdä EU vaikuttamista kysymystäkään , niin käänny Rillini puoleen, et tietääkö tästä Suomessa kukaan muu mitään, et näitä on aika vähän. Ymmärrän sen hirveen hyvin, jos sä oot Suomessa ja sun koko rahoitus riippuu suomalaisesta rahoituksesta ja siinä on koko ajan tiukat deadlinet, ja vaatimukset vaan kasvaa, niin sit tällanen kansainsainvälinen työ, missä ne palkinnot tulee ehkä vasta viidentoista vuoden– siihen on hirveen– tää on ehkä se sama syy miks EU työ on ollut meille vähän haastava. Et kun ei voida irrottaa ihmistä kokopäiväisesti vaan tekemään tämmöstä.

00:41:24
Rilli Lappalainen: Ehkä se sit viimekädessä on on toimijoiden strateginen kysymys, et miten, miten halutaan tavallaan olla uniikki, olla merkityksellinen ja uskoo siihen omaan asiaansa mitä me tehdään. Ja usein me kuitenkin me suomalaiset toimijat ollaan niin pieniä, että meille on järkevääkin linkittyä muihin. Se on myös oppimisprosessi, sillä pystyy oppimaan, oppimaan paljon enemmän, kehittämään omaa toimintaa, hakeen sitä laatua, ja niin kuin saoit tossa tosiaan niinku pitkäjänteisesti sitten niinku hakee sitä vaikuttavuutta sillä työllä. Ja musta on Abiliksilla on monta hyvää, hienoa esimerkkiä siitä, että kuinka nimenomaan, ehkä mä eniten, musta se kruununjalokivi mikä teillä, teidän toiminnassa on, on nimenomaan se, että vammaiset itse nostetaan siihen toiminnan keskiöön, koska se on niinkuin niin keskeinen asia.

00:42:16
Tuomas Tuure: Ja kun sitä jaksaa sinnikäästi painaa niin vuosivuosikymmenten päästä tulee sitten jotain, kyllä-

00:42:24
Rilli Lappalainen: Joo. Mä luulen et me aletaan nyt oleen pikkuhiljaa loppuvaiheessa. Tuleeks sul nyt vielä mieleen jotain mitä haluaisit sanoo.

00:42:32
Tuomas Tuure: No ei ehkä, lähinnä selanen et erityisesti meidän kentällä, koska itse toimit Fingossa, missä olen ollut itse aikanaan myös Kepan hallituksessa, ja meillä on Abiliksen edustaja Fingossa, et se on meille hyvä tämmöinen foorumi ehkä toimia muiden kanssa, koska Fingolla on kolme sapaa jäsenjärjestöjä. Jos tätä kuuntelee tai tähän niinkuin nimenomaan kansain- jos omaan vaikuttamistyöhönsä haluaa integroida vammaisosaamiseen joku näistä Fingon sadoista jäsenjärjestöistä, niin tää on sellainen, miaaä Abilikseen kannattaa olla yhteydessä hirveesti, hirveän mielellämme just tää että, tarjotaan vammaisosaamista. Semmosille, jotka haluaa omaan työhönsä integroida vammaisuuden, ne ketkä halua kansainvälistä vaikuttamista omalla sektorilla, kuinka joitain yhteistyöllä, taas Abilis olis, Abilis haluaa kovasti olla – varmaan kymmenen järjestön kanssa tehdään jo – mutta Abilis haluaisi kovasti laajentaa. Jos tämä, että suomalaisille toimijoille yks on koulutuksessa, yks on vesipolitiikassa, on ympäristöjärjestöjä, on paljon sellaista työtä, mihin tämän voi integroida, koska jos joku tekee ihmisoikeustyötäni niin vammaisasiat tulee siinä aika voimakkaasti. Jos joku tekee kestävää vesipolitiikkaa, niin se että saadaan saavutettavia vessoja ja suihkuja on kestävyyspolitiikkaa. Joku toimii koulutuksen kentällä, se että saadaan vammaiset kouluun on tärkeä, eli se voidaan integroida oikeastaan kaikkeen siihen, mitä suomalaiset järjestöt jo nyt tekee. Ja tämä on tavallaan se, missä me halutaan olla. Halutaan olla vahvasti mukana. Toisaalta voidaan auttaa siinä, auttaa siinä tietotaidossa, mutta just tää, että voidaan myös mennä sinne seuraavaan askeleeseen yhdessä. Yhdessä erilaisia hankkeita.

00:44:08
Rilli Lappalainen: Mä itseasiassa voisin käyttää tosta vielä esimerkkinä sen, että tehän järjestitte meille Fingon henkilökunnallekin koulutuksen siitä, että mitä se inklusiivisuus tarkoitti käytännössä. Tämä on tosi tärkeä pointti siinä miten me ikään kuin löydetään nyt erilaisia tapoja tehdä yhteistyötä. Ja verkostojen kautta voidaan sitten ikään kuin olla kaikki kyvykkäämpiä tekemään myös vaikuttamistyötä kotimaassa tai kansainvälisesti.

00:44:34
Tuomas Tuure: Ja mä koin että se oli hirveän hyvä, koska Fingon henkilökunta esitti juuri oikeat kysymykset, tää on hyvää palautetta, – juuri se että, kun Fingon henkilökunnalle tällaisessa, et jokainen pääsee miettimään, kuinka heidän omaan työhönsä – koska hän on joka valaisevia kokemuksia, et kun tajuaa, että miten se liittyy omaan työhön, ja se et kun on itse vammaiset ihmiset tekemässä tätä kouluttamista ja tämmöistä, niin pikkuhiljaa se muokkaa asenteita siihen oikeaan suuntaan.

00:45:05
Rilli Lappalainen: Juuri näin. Juuri näin. Mutta hyvä, me nyt ehdittiin kattomaan tässä aika monta aspektia. Ihan ruohonjuuritasolta itseasiassa yksittäisen ihmisen, on hän sitten Suomessa tai Ugandassa tai missä vaan ikäänkuin lähdetään siitä yksilön kyvystä tehdä sitä vaikuttamistyötä. Sitten ihan niin kuin YK:n tasolle, kansainvälisiin rakenteisiin, ja siihen liittyvään vaikuttamistyöhön. Ja ehkä se yhteinen viestimme varmaankin nyt kuulijoille on se, että rohkeasti vaan mukaan oppimaan. Se rikastuttaa jantuo ihan uudenlaista särmää siihen joka ikisen työhön. Me olemme kumpikin ihan varmasti valmiina myös auttamaan mikäli kysymyksiä tulee. Mutta kiitos, Tuomas, tästä keskustelusta.

00:45:51
Tuomas Tuure: Kiitos, oli kivaa.

00:45:51
Juontaja: Kuuntelit Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Jatka kuuntelemista osoitteessa www.opintokeskusvisio.fi/podcast ja vinkkaa siitä myös kaverille.