Jakso 3: Järjestöjen ääni kuuluviin medioissa!
Jakso 3: Järjestöjen ääni kuuluviin medioissa!
Julkaistu 10.2.2020
Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miten kansalaisjärjestöt saavat äänensä kuuluviin eri medioissa. Keskustelijoina ovat Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér sekä Ilta-Sanomien ja Taloussanomien erikoistoimittaja Heidi Hagelin.
Keskustelussa pohditaan muun muassa sitä, mistä muodostuu järjestön uskottavuus toimittajien silmissä ja miten järjestöjen kannattaa muokata viestejään median kannalta kiinnostaviksi. Entä onko henkilökohtaisista toimittajakontakteista hyötyä ja jos on, miten niitä hankitaan?Jakson juontaa T-Median vastuullisuuspalvelujen johtaja Sari Kuvaja.
Tekstivastine
00:00:00
Juontaja: Moi! Kuuntelet Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Mikä on järjestöjen rooli vaikuttamistyön kentällä, ja miten järjestöt voisivat vielä paremmin saada äänensä kuuluviin 2020-luvun Suomessa. Mikrofonin äärellä meillä on vaikuttamistyön asiantuntijoita sekä kovia tekijöitä. Podcast on tribuutti suomalaiselle järjestökentälle ja samalla kolmekymmentävuotiaalle Vihreälle sivistysliitolle.
00:00:31
Sari Kuvaja: Tänään keskustelemme
siitä, miten kansalaisjärjestöt saisivat äänensä kuuluviin medioissa. Meillä on
paikan päällä täällä Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér ja
erikoistoimittaja Heidi Hagelin Iltasanomat, Taloussanomat. Tervetuloa
molemmille.
00:00:46
Heidi Hagelin: Kiitos.
00:00:46
Sonja Finér: Kiitos.
00:00:46
Sari Kuvaja: Minä olen Sari Kuvaja
vastuullisuuspalvelujen johtaja, T-Mediasta. Tässä tavallaan on keskustelun
hypoteesina ajatus, että kansalaisyhteiskunta, kolmannen sektorin toimijat,
haluavat saada äänensä kuuluviin medioissa, voidakseen viedä edustamiaan asioita
vahvemmin eteenpäin. Hypoteesi voi tietysti olla väärä tai virheellinen mutta
epäilen. Katsotaan. Voisimme varmalta vielä keskustelun aluksi täsmentää, että
tässä juttujen tuoksinnassa puhumme useaan otteeseen järjestöistä mutta
viittaamme tässä keskustelussa sillä ennen kaikkea kansalaisjärjestöihin,
kolmannen sektorin toimijoihin. Tässä myöskin medialla viittaamme ennen kaikkea
perinteisiin tiedotusvälineisiin – printtimediaan, televisioon, radiokanaviin.
Mutta kyllä sosiaalisen median rooli tänä päivänä mediajulkisuudessa ja myöskin
erilaisten äänien kanavina on niin tärkeä, ettei sitä voi jättää ottamatta
huomioon. Samoin myös järjestöillä on omaa julkaisuja ja mediatuotantoa, joten
suhtaudutaan tällä tavalla joustavasti mediakäsitteeseen. Puhumme myös paljon
siitä toimittajien roolista ja toimittajasuhteista ja siitä minkälaisia tapoja
tiedotusvälineillä on toimia. Aloitetaan ensimmäiseksi tästä median
merkityksestä kansalaisjärjestöjen vaikuttamistyössä. Sonja, miten tärkeitä
viestintäkanavia sinun mielestäsi nämä perinteiset mediat ovat järjestäjille?
00:02:30
Sonja Finér: Kyllä ainakin meille
järjestönä, joka yrittää tehdä päättäjävaikuttamista ja vaikuttaa isoon
yhteiskunnalliseen keskusteluun, niin perinteiset mediat näyttelee erittäin
merkittävää roolia edelleen. Tottakai ollaan tunnistettu myös se, että myös
Finnwatch omana medianaan on tärkeä, ja sen merkitys kasvaa koko ajan.
Tavoitetaan esimerkiksi nuoria ja muita sellaisilla kanavilla, joilla nää
tämmöiset perinteiset, ehkä lineaariset mediat, ei niinkään enää välttämättä
tavoita niitä kohderyhmiä. Koko ajan pitää miettiä, ja tavallaan lisätä niitä
resursseja, jotka on muutenkin vähäisiä, moneen suuntaan. Ehdottomasti
perinteinen media on erittäin keskeinen edelleen.
00:03:11
Sari Kuvaja: Finnwatch viettää
kymmenvuotisjuhliaan tänä vuonna, vai ensi vuonna?
00:03:14
Sonja Finér: Tänä vuonna, itseasiassa
tänään ihmisoikeuksien päivänä.
00:03:14
Sari Kuvaja: Äänitämme tätä siis
joulukuussa. Miten, kun teilläkin on nyt kymmenvuotistaival takana, niin miten
tämä median rooli on muuttunut? Onko se muuttunut? Ja mitä sävyjä siihen on
ehkä tullut mukaan?
00:03:36
Sonja Finér: Ehkä sitä kautta se on
muuttunut, että niiden kanavien määrä, joissa pitäisi olla läsnä ja miettiä
erilaista kantaa ja erilaisia yleisöjä, on räjähtänyt. Aikaisemmin selvittiin
aika pitkälle sillä, että tehdään omille verkkosivuille uutinen ja tehdään
tiedotetta. Nyt pitää miettiä Instasisältöjä ja Linkedin sisältöä ja Twitteriin
erilaista sisältöä ja niin edelleen. Tarvitaan paljon enemmän osaamista ja
erilaisten kanavien ymmärtämistä. Ja tottakai median, minkä kaikki tietää ja
ainoa toistellaan, hektisyys on lisääntynyt. Että asiat ovat uutisia ehkä
muutaman tunnin ajan ajankohtaisia, jonka jälkeen tiedotusikkuna saattaa siitä
kärjistetysti sulkeutua. Se vaatii todella nopeeta reagointia, että pystyy
sitten surffaamaan sen aallon päällä silloin, kun kun siihen tulee tilaisuus.
00:04:29
Sari Kuvaja: Mites Heidi, järjestöt
ovat toimitusten näkökulmasta vain yksi tiedon tuottaja ja aineiston suoltaja.
Onko tässä teidän näkökulmasta tapahtunut muutos? Onko järjestöt oppineet
mediatyötä viimeisten kymmenen vuoden aikana paremmin?
00:04:48
Heidi Hagelin: Ovat ilman muuta ovat.
Ainahan on tullut yhteydenottoja paljon. Sähköpostitulva, missä mä elän
päiväni, niin sitä tulee ihan valtavasti. Mä luulen että osittain liittyy
siihen hektisyyteen. Nyt kun kaikki isot mediat tekee käytännössä verkko
edellä, niin sehän tarkoittaa, että uutisten rytmi on nopeutunut. Tilaa niille
uutisille on. Se ei ole niin kuin printtimedian sivumäärä, mitä tänne mahtuu,
siis verkkoonhan mahtuu ihan valtavasti. Mutta se muuttaa sen rytmin, se
muuttaa sitä ihan rajusti. Se näkyy toimitusten työssä ja vaikuttaa jonkin
verran siihen, miten niitä aiheita valikoidaan. Järjestöjä tai erilaisia
toimijoita, jotka haluavat sanomansa julki siellä perinteisessä mediassa, niitä
on ihan valtavasti.
00:05:46
Sari Kuvaja: Palataan tossa vähän
myöhemmin siihen, millaisten järjestöjen ääni kuuluu ja miten sitä voisi
parantaa sitä kuuluvuuttaan ja näkyvyyttään. Mutta jos ajatellaan, että
järjestöillä on kuitenkin, kansalaisyhteiskunnalla, iso rooli siinä, miten maa
makaa ja miten sitä viedään eteenpäin Suomessa ja muualla. Tunnistavatko
toimittajat ja toimitukset tämän kansalaisyhteiskunnan yhteiskunnallisen
roolin? Kuten Sonja sanoi, media on tärkeä kanava, jotta he saavat sitä
muutostyötä eteenpäin, mitä he haluavat viedä eteenpäin. Onko siellä
toimituksissa se ymmärrys, että näille pitää antaa kanssa ääni kuuluviin?
00:06:31
Heidi Hagelin: On. Mä voin puhua nyt
ennen kaikkea itsestäni ja niistä toimituksista, missä mä olen ollut töissä.
Mutta on. Siis ilman muuta tunnistaa monellakin tavalla. Me varmaan palataan
siihen, että on hyvin erilaisia järjestöjä ja miten ne toimii. Jos sillä järjestöllä
on hyvä historia ja se on hoitanut asiansa, niin kyllä mä esimerkiksi kuuntelen
aika tarkastikin. Sieltä löytyy paljon asiantuntemusta. Sitten on sellaisia
tilanteita, että tarvitaan niin kuin vastavoima. Että ollaan selkeästi jonkin
asian puolesta ja vastaan. Tarvittais asiantuntemusta jossain määrin
riippumattomasta paikasta, ja siinä järjestöt voi olla aivan erinomaisia. Plus
lisäksi järjestöt tuo sinne keskusteluun sellaisia asioita, jotka ei muuta
kautta sinne välttämättä nouse.
00:07:22
Sari Kuvaja: Mainitsit sanan
”asiantuntemus”. Sitä järjestöillä aivan aivan varmasti on, vaikka he
tietysti ovat myöskin asian ajajia – edunvalvontajärjestöjä , potilasjärjestöjä
tai sitten ihmisoikeuksien ajajia esimerkiksi. Onko sulla Sonja sellainen tunne,
että teihin suhtaudutaan asiantuntijoina? Vai halutaanko Finnwatchilta tätä
räväkkää vastakkainasettelua, sanavalmista keskustelijaa paneeleihin?
00:07:53
Sonja Finér: Kyllä mä väitän, että
meidän asiantuntijuus tunnistetaan. Se on se tapa, millä me sinne mediaan
päästään. Meidän tutkimusraportit on ehdottomasti se ensisijainen perustelu,
miksi me ylipäätään mediassa päästään läpi. Mutta samaan aikaan, tottakai,
meidän agenda on poliittinen. Se ei ole puoluepoliittinen mutta poliittinen –
me ajetaan muutosta yhteiskuntaan. Jossa määrin sellaiseen törmää, että meihin
suhtaudutaan samantyyppisenä etujärjestönä, kuin johonkin muuhun etujärjestöön,
joka selkeästi ajaa esimerkiksi jäsentensä taloudellista etua. Se tuntuu joskus
hassulta, että ihmisoikeusjärjestö joutuu argumentoimaan samalla tavalla, kuin
tasapainossa jonkun tahon kanssa, joka ajaa omaa taloudellista etuaan.
Tavallaanhan se on myös hyvä tilanne päästä argumentoimaan mutta joskus se
tuntuu hassulta.
00:08:52
Sari Kuvaja: Molemmat otitte esille
hetki sitten hektisyyden ja monikanavaisuuden, multimonikanavaisuuden voisi
ehkä sanoa. Miten se näyttäytyy arjen työssä? Olen kuullut tällaisiakin
puheenvuoroja, että on vähemmän aikaa tuottaa juttuja, on vähemmän aikaa
räätälöidä erilaisia tiedotteita eri kanaviin. Miten se vaikuttaa siihen
sisältöön, työn laatuun tämä kiire?
00:09:25
Sonja Finér: Meillä on sillä tavalla
kiitollinen tilanne, että meidän kannanotot perustuu aina meidän omaan
tutkimustyöhön tai selvitystyöhön. Me käytetään tosi iso osa meidän
henkilöstöresursseista niiden raporttien tekemiseen ja asioiden tutkiminen.
Meillä on ikään kuin kannat valmiina hyvin moniin yhteiskunnallisiin
keskusteluihin, on ne sitten veropolitiikkaa, ihmisoikeuksia tai
yritystoimintaan liittyviä, mitä kommentoidaan. Silloin on helppo ottaa
nopeasti kantaa johonkin yhteiskunnalliseen asiaan, koska on tavallaan pohjana
se työ, mikä on tehty ja ne kannat mitkä on jo muodostettu aikaisemmin. Se
helpottaa kyllä. Meidän ei tarvitse siinä vaiheessa, kun joku keskustelu on
käynnissä, ruveta pohtimaan, että mikä meidän näkökulma tähän on. Silloin
voidaan reagoida. Siinä varmaan ollaan etulyöntiasemassa moneen muuhun
järjestöön, jossa ei ehkä niitä kantoja ole pohdittu.
00:10:16
Sari Kuvaja: Mitäs se kiire siellä
toimituksissa teettää?
00:10:20
Heidi Hagelin: Mä olen silleen hyvä
ja huono vastaaja. Olen sellaisessa asemassa toimituksessa, että pystyn aika
lailla määrittelemään omaa työtahtiani ja tekemisiäni, koska kirjoitan ennen
kaikkea analyysejä ja kolumneja ja pääkirjoituksia. Mutta ne ihmiset, jotka on
siinä niin sanotusti ”uutisvuorossa”, missä suolletaan uutisia
maailman tapahtumista – niin on siellä kiire. Se on ihan ihan selvä, koska
juurikin niitä kanavia on niin monenlaisia. Mä olen silleen positiivinenkin
esimerkki. Jos sanon, että mä tarvitsen nyt aikaa ajatella tätä asiaa, niin
sekin ihan mahdollista.
00:11:01
Sari Kuvaja: Sulle kannattaa soittaa
siis sellaisten tahojen, jotka haluaa keskustella ja pohtia? (naurua)
00:11:07
Heidi Hagelin: Tai jopa niin päin,
että otan kuulkaa ihan itse yhteyttä! Olen tehnyt sitäkin, että sanon, että
”mä haluaisin tästä asiasta lisää tietoa, voidaanko tavata tästä asiasta
ihan taustaksi”. Mikä joskus herättää tyrmistystä, koska ihmisten käsitys
– osittain ihan oikeakin käsitys – on, että kaikilla toimituksissa on
jatkuvasti tosi kiire. On toki mullakin niitä hetkiä mutta se ei ole se
vallitsevin tila.
00:11:32
Sari Kuvaja: Siirrytään meidän
teemaan, eli tähän millaisten järjestöjen ääni mediassa kuuluu. Tähän voisi
tietysti vastata, että suurten järjestöjen, joilla on paljon
viestintäresursseja ja isoa sanottavaa. Asia on ehkä kuitenkin vähän
monimuotoisempi. Mutta jos nyt ihan heitän Heidille, millaisten järjestöjen
ääni sinusta kuuluu ja seuraavaksi Sonjan näkökulmasta. Miltä se vaikuttaa,
ketkä saavat sanomisensa läpi?
00:12:06
Heidi Hagelin: Sanoisin kiteytetysti,
että uskottavien, ammattimaisten ja sellaisten, jotka pystyy perustelemaan
varsin hyvin kantaansa. Sä olet valinnut tänne hyvät esimerkit, koska Sonja
tulee hyvästä järjestöstä. Varsinkin jos pystyy tuottamaan omaa tutkimusta tai
selvitystä, niin sillä tavalla ainakin pääsee mediaan. Sanoisin, että myös
sellaiset, jotka on miettineet oman strategiansa, oman tulokulman millä ne
tulee. Että valmiiksi on perusteltu se näkemys, että me ollaan tätä mieltä
tästä syystä. Jos se osuu sellaiseen yhteiskunnalliseen hetkeen, tai
sellaiselle keskustelulle on tarvetta, niin sellaiset.
00:12:52
Sari Kuvaja: Ajoitus.
00:12:54
Heidi Hagelin: Ajoitus.
00:12:57
Sari Kuvaja: Sonja, uskottavuus
mainittiin. Mistä se sinun mielestäsi syntyy ja miten se teillä näyttäytyy?
00:13:12
Sonja Finér: Uskottavuushan vaatii
valtavasti työtä. Se on siitä ikävä juttu, että sen voi menettää hetkessä ja
sitten sen uudelleen rakentaminen vie taas vuosia ja vuosia työtä. Siinä on
hirveet paineet myös meillä, faktan tarkistamisiin ja korjauskierroksiin ja
muuhun vertaisarviointityyppiseen luentaan. Käytetään aika paljon aikaa, että
saadaan varmistettua, että se mitä meiltä tulee ulos, pitää paikkansa ja faktat
on kohdillaan. Se pitää tehdä, koska hepposilla väitteillä voi mennä ulos
kerran, sen jälkeen ei enää pääse uudelleen. Se vaatii sitä ketteryyttä ja
sitä, että on oikeasti paikassa oikeaan aikaan. Osaa sen oman viestin
kirjoittaa johonkin ajankohtaiseen keskusteluun. Aika monella
kansalaisjärjestöllä on sellaisia tulokulmia, jotka voivat olla kiinnostavia
mutta sitä ei ehkä osata viestiä niin, että se ylittäisi just sinä hetkenä sen
uutiskynnyksen. On myös taito haistaa sitä, missä se keskustelu menee.
00:14:16
Sari Kuvaja: Onko Sonja sinulla
sellainen tunne, että järjestöjen oikeassa olemista, tai että onko teillä
virheitä, syynätään jotenkin tiheämmällä kammalla? Tuleeko teillä sellainen
tunne, että Finnwatchin kaltaisten, arkoja yhteiskunnallisia aiheita kaivavien
ja esiin tuovien järjestöjen, toimintaa katsotaan tiheämmällä kammalla, kuin
vaikka yrityksien tai muiden toimijoiden?
00:14:46
Sonja Finér: Joo, kyllä mä uskon,
että meitä katsotaan tiheämmällä kammalla. On paljon intressejä löytää niistä
meidän raporteista virheitä. Meillä on omat eettiset ohjeistot ja prosessit
siihen, että millä me yritetään varmistaa, että virheitä ei päädy sinne
julkaistaviin raportteihin. Käydään yritysten kanssa dialogia ja
korjauskierroksia jo ennen, kuin raportit julkaistaan. Mutta on se paine kova
sille, että niitä virheitä ei saa löytyä.
00:15:16
Sari Kuvaja: Finnwatchin
tutkimusalueet ovat usein jo valmiiksi sellaisia, joihin sisältyy jotain
jännitteitä. Te haastatte tutkimuksillanne ja raporteillanne usein näitä isoja
yrityksiä tai muuten valtaapitäviä. Pitääkö olla näin isoja aiheita, että
pääsee mediaan? Pitääkö järjestön imagon olla joku räiskyvä ja haastava –
vastapainona, jos ajatellaan harmaa järjestö, hajuton ja mauton? Mistä se
syntyy se kiinnostavuus? Onko se siitä aiheesta, siitä järjestön tavasta toimia
vai onko se kokonaisuus?
00:16:02
Heidi Hagelin: Ennen kaikkea se on
kokonaisuus. Mutta kyllä se.. tää on just tää miten toimittajat arvottaa.. Jos
osuu sellaiseen, kun tässä yhteiskunnassa liikkuu kaikenlaisia aihioita ja toimittajat
yrittää nuuskia sitä, mikä tuntuisi nyt kiinnostavan kansaa tai minkälaiset
asiat nousee. Ne järjestöt, jotka osaa kääntää tulokulman niin, että
tällaisille asioille on nyt selvästi kysyntää ja tällaiset puhuttaa. Te olette
silleenkin hyvä esimerkki, että kyllähän nyt vastuullisuudesta puhutaan aika
paljon. Ja kyllä se tuleekin teidän ytimeen, ja ihmisoikeuskysymyksiä voisi
käsitellä monella tavalla, mutta aika hyvin löydätte sinne niin kuin
vastuullisuuskulman. Luoko sen sit media, luoko sen järjestöt vai onko se
ihmisistä itsestään lähtevää? Että miten paljon nyt esimerkiksi puhutaan
vaatteiden vastuullisuudesta, tai että kuluttajat on aika kiinnostuneita siitä,
millaisissa oloissa tai millaisista paikoista ne tuotteet tulee. Tottakai
mediakin huomaa, että okei tällaiset aihepiirit kiinnostaa, ja sit ne tarttuu
niihin ja sit ne etsii sieltä erilaisia tulokulmia, millä sitä aihetta voisi
lähestyä.
00:17:21
Sari Kuvaja: Varmaan järjestöjen
kannattaa auttaa mediaa ja toimittajia löytämään niitä tulokulmia. Koska
niinkuin sanoit, ihmisoikeuksiin on useita tulokulmia. Varmaan vaatteidenkin
vastuullisuuteen, moniin vastuullisuusteemoihin. Joillakin järjestöillä saattaa
ensimmäiseksi tulla, että eihän meidän toiminta liity tähän mitenkään! Mutta
sitten voi ehkä miettiä, että mitä meidän järjestöillä, meidän edustamilla
asioilla olisi tuotavaa tähän keskusteluun. Sillä tavalla pukea ehkä sitä omaa
viestiä.
00:17:46
Heidi Hagelin: Mä luulen, että siinä
olisi jonkin verran opittavaa. Ei ehkä osata tulla sellaisella kulmalla – tai
sitten toisinpäin, toimittajat ei osaa kysyä. Mutta toimittajilla on koko ajan
runsaudenpula. Ei ole sitä, että ”mistähän mä nyt tekisin”, vaan on
valtavasti hyviä aiheita. Sellaista, mikä näyttää, että ”tästä nyt ehkä saisi
jotain, mutta miten mä tätä lähestyisin”, niin ellei se ole joku
sellainen, mistä ehdottomasti haluat kirjoittaa, niin ethän sä sitä rupea
selvittämään, kun sulla on siinä kymmenen tosi hyvää aihetta valmiina.
00:18:22
Sari Kuvaja: Kyllä sellainen ajatus
on itselläkin, että jos haluaa saada asiaa eteenpäin mediassa, median kautta,
median sivuille, niin siinä on hyvä ottaa vähän asiakaspalvelijan näkökulma.
Miten mä voin tehdä tätä asiaa tämän kyseisen toimituksen tai lehden kannalta
helpommaksi, ehkä räätälöidä sitä juttua? Ei voi ajatella, että minä haluan
tämän jutun tällaisena ja jos se ei kelpaa, niin ei onnistu. Ja tehän sitten
taas toimituksessa ajattelette teidän kuulijoita ja lukijoita. Olette taas
asiakaspalvelijoita suhteessa heihin.
00:18:57
Heidi Hagelin: Aika harvoin me
ajetaan suoraan kenenkään asiaa. Mehän tullaan ihan eri tulokulmalla. Se, joka
lähestyy meitä, että haluaisi tämän asian juuri tällaisena ulos, niin mä en
ainakaan olen kenenkään äänenkannattaja, vaan lähestyn sitä ihan toisella
kulmalla.
00:19:16
Sonja Finér: Asiakaspalvelijavertaus
on mun mielestä hyvä mediasuhteisiin. Kun olet hyödyksi ja tuotat sellaista
tietoa, vaikka sitten toimittajasuhteidenkin ylläpitämisen kannalta. Vaikka et
saa just puskettua omaa järjestöä sinne, mutta voit tehdä työtä, kaivaa jotain
tilastoja toimittajalle valmiiksi. Se on semmoista pitkäjänteistä työtä, että
sinä olet siellä tarjoamassa kiinnostavia aiheita.
00:19:47
Sari Kuvaja: Aivan loistava
aasinsilta meidän kolmanteen teemaan. Mennään isommasta strategisemmasta
keskustelusta vähän taktisempiin, operatiivisempiin keinoihin, että minkälaisia
kikkakolmosia järjestöillä voisi olla käytettävissään – tilannekohtaisia tai
sitten laajemman kaaren omaavia. Sonja mainitsitkin, että voisi ottaa asiakaspalvelunäkökulman
ja auttaa toimittajaa, vaikkei saisi ehkä järjestön viestiä sellaisenaan..
Henkilökohtaiset toimittajasuhteet. Onko niistä hyötyä? Oletan, että on, mutta
miten niitä luodaan? Tähän voi molemmat mielellään vastata. Saako niitä olla?
Eikö se mene korruptioksi? Missä menee sellaisen puolueettoman tiedonvälityksen
raja ja miten niitä luodaan niitä henkilökohtaisia suhteita?
00:20:43
Sonja Finér: Olen tähän huono
vastaamaan, koska mulla ei ihan hirveästi ole henkilökohtaisia suhteita
toimittajiin. Tottakai, kun nyt on kahdeksan vuotta tätä tahkoa pyörittänyt,
yritysvastuukysymysten äärellä, tottakai tiedän, ketkä toimittajat ovat
tietyistä aiheista kiinnostuneita. Sillä on vaikutusta, jos halutaan jotain
spesifiä uutisvinkkiä tarjota jollekin, että tietää, kuka kirjoittaa veroista
ja kuka kirjoittaa ihmisoikeuksista ja niin edelleen. Mutta se, että olisi
jotain henkilökohtaisia – sellaisia, että nyt Pekalle vinkkaan tämän, niin
sellaisia mulla ei ole. Medianäkyvyys ei perustu siihen, että tiskin alta
diilataan kavereiden kanssa, vaan siihen, että on jotain asiaa, joka kiinnostaa
mediaa ja sen lukijoita. Näin mä väitän kyllä.
00:21:32
Sari Kuvaja: Mites Heidi?
00:21:38
Heidi Hagelin: Ajattelen, että
toimittajat tuntee lähtökohtaisesti ihan valtavasti ihmisiä, koska meihin
otetaan niin paljon yhteyttä. Mitä tarkoitetaan henkilökohtaisella, että miten
hyvin tunnet tai et tunne? Kyllä mulle tulee paljon sellaisia yhteydenottoja,
että tiedetään, minkä tyyppisestä aihealueesta kirjoitan. On esimerkiksi luettu
mun analyysejä ja kommentteja ja nähty, että tää on tällainen, että tästä sä
kirjoitat, kiinnostaisiko suo tää? Meiltä on tullut tällainen uus
taustaselvitys tai raportti.. Tai, että meillä on tällainen tilaisuus,
haluaisitko sä tulla, voisiko olla semmoinen joka kiinnostaisi? Osittainhan se
on just, mitä Sonja kuvasi. Kyllä järjestöissä osataan katsoa, kuka mistäkin
aiheesta kirjoittaa. Ei tarvitse sellaista räiskyvyyttä, että pääsee läpi vaan
kun tuntee toimittajan, niin ei se niin mene.
00:22:26
Sari Kuvaja: Se on lohdullista
kuulla. Tottakai on helpompi tietysti toimia sellaisten kanssa, joista vähän
tietää jo etukäteen, että minkätyyppistä tietoa tämä toimittaja toivoo ja
minkälaisia aiheita seuraa. Se oli lohdullista kuulla, mitä aikaisemmin sanoit,
että sulla on aikaa tavata myöskin, vaikkei olisi jotain uutisjuttua just siinä
kielen päällä tai näillä näppäimillä tulossa, vaan jos näet taustakeskusteluja.
Ne ajattomat keskustelut saattaa olla kultaakin kalliimpia, sitten kun on
jotain on ajankohtaista kerrottavaa.
00:23:00
Heidi Hagelin: Jos käsittelee aika
isoja yhteiskunnallisia ongelmia, niin niihin on tosi monta tulokulmaa.
Haluaisin olla kartalla siitä, mitä kaikenlaisia näkökohtia tiettyyn asiaan
liittyy. Sen saa selville vain niin, että kuuntelee toimijoita, jotka lähestyy
sitä hyvin eri kannalta. Silloin ei ole niin sanotusti kenenkään vietävissä.
Tai on ainakin tietoinen siitä, minkälaisilla kaikilla näkökulmilla tätä asiaa
haluttais tuoda julkisuuteen tai edistää, ja sitten valitsee niistä itsestään
sen, mikä on jotenkin parhaiten perusteltu. Tai että voin tuoda niitä hyvin
erilaisia kantoja, että nämä on tätä mieltä, mutta nämä on ihan vastakkaisia ja
millä perusteilla.
00:23:44
Sari Kuvaja: Paljon puhutaan siitä,
että mediassa pääsee parhaiten tai paremmin läpi niin, että ihmisten kautta
selitetään ilmiöitä ja asioita. On kasvot, tämä kertoo näin, tälle on käynyt
näin ja hänelle näin. Pitääkö laittaa oma persoona peliin, jotta saa ajamansa
asian näkyviin. Oletko kokenut Sonja näin?
00:24:07
Sonja Finér: En mä perinteisessä
mediaan suunnatussa tiedottamisessa tai muussa ole. Siinä ihmisten kautta
lähestyminen meidän tapauksessa tarkoittaa sitä, että me poimitaan ihan
tarkoituksella kiinnostavia kuluttajatuotteita tai brändejä, jotka on lukijoille
läheisiä, ja sitä kautta saadaan ne mediaan. Se on ehkä se human intrest, mitä
me siinä haetaan. Jos me halutaan puhua yritysvastuulaista tai veropolitiikan
korjaamisesta, niin sitten me valitaan kiinnostavat yritykset, jotka tulee
ihmisiä lähelle ja joihin liittyy sitä ongelmatiikkaa, jonka avulla me saadaan
ne rakenteelliset ongelmat keskusteluun. Mitä taas tulee esimerkiksi
Twitteriin, niin kyllä sitä kautta pystyy herättämään keskustelua. Ehkä joskus
olen huomannut, että se on vähän liiankin tehokasta. Kesän hiljaisina päivinä,
kun siellä mökkilaiturilla seuraavan kerran pohdiskelen jotain asiaa, joka ei
liity omaan työhön, niin en ehkä ensi kesänä sitten käy Twitterissä sitä
kommentoimassa. Esimerkiksi kesällä pääsin Al-Holin leiristä useamman median
otsikoihin, työnantajani mukaan lukien, vaikka se ei liity Finnwatchin työhön.
00:25:25
Sari Kuvaja: Kun on riittävän paljon
seuraajia, niin viesti kuuluu.. Kyllä teidänkin työssä varmaan nostetaan
ihmisiä sillä tavalla esiin, että tuodaan joidenkin yksilöiden tai ihmisryhmien
kautta – tämä potentiaalinen ihmisoikeusloukkaus tarkoittaa bangladeshilaisen
ompelija Saaran tai Riitan tai Olivian näkökulmasta tätä ja sitten on Oliviasta
kuva ja tän tyyppistä?
00:25:53
Sonja Finér: Meidä työssä ehkä
vähemmän. Tiedän, että monet järjestöt käyttää sitä. Me ei voida työntekijöiden
kuvia julkaista. Tilanteet, missä me tehdään tehtaanjohdon tietämättä niitä
työntekijähaastatteluja, niin meidän pitää miettiä työntekijöiden
turvallisuutta. Joskus jopa on käynyt niin, että ne kaikkein herkullisimmat
keissit – kun on löydetty vaikka lapsityötä jostain tehtaasta, että siellä on
yksi tai kaksi tunnistettavaa henkilöä, jotka on alaikäisiä – ollaan jätetty
kokonaan tuomatta julkisuuteen. Pelätään, että sillä voi olla seurauksia. Sitä
me ei niinkään käytetä, mutta tiedän, että moni muu järjestö käyttää. En osaa
sanoa, miten se toimii. Kaipa se ainakin varainhankintaviestinnässä tuntuu
toimivan hyvin.
00:26:39
Sari Kuvaja: Toimiiko se Heidi? Onko
helpompi lähestyä asioita ihmisten kautta?
00:26:47
Heidi Hagelin: Mä kääntäisin sen niin
päin, että olen lähestynyt järjestöjä esimerkiksi, kun mä kirjoitan taloudesta.
Siinä vaiheessa, kun kävi kaikkein kuumimmillaan tämä pikavippikeskustelu, että
miten paljon suomalaisilla on maksuhäiriöitä ja mistä se mahdollisesti johtuu.
Tyrkytetäänkö täällä liian helposti rahaa, jos ihmisillä on esimerkiksi
peliongelma. Toimittajan näkökulmasta on aika vaikea lähestyä sellaista
ihmistä. On aika kipeä asia tulla kertomaan omilla kasvoillaan, enkä missään
halua toimia niin, että sillä ihmisellä on semmoinen tunne, että sen pitää
kertoa mulle. Mä olen ratkaissut tällaiset niin, että otan yhteyttä sellaiseen
järjestöön, jonka tiedän auttavan tällaisia ihmisiä. Välitän sinne toiveen,
että mä haluaisin keskustella tällaisten ihmisten kanssa mielellään kasvokkain.
Se on parempi kun puhelimessa, kun puhutaan niin vaikeasta asiasta. Kerron jo
valmiiksi ne kaikki pelisäännöt, että ihmisen nimi voidaan muuttaa ja jos
hänestä otetaan kuva, hän ei ole siinä tunnistettavissa. Pyydän, että se
järjestö etsisi mulle tällaista tai välittäisi sellaisen tiedon. Ne tuntee omaa
jäsenkuntaansa, niin löytyisikö sieltä nyt ketään, kuka haluaisi tällaisesta
asiasta puhua. Jos löytyy, niin he voisivat välittää ne yhteystiedot mulle.
Sitten mulla on sellainen tunne, että mä en ainakaan painanut sen ihmisen
päälle hankalassa asiassa. Se on sisäsiistein tapa sitä lähestyä. Tämähän on
juuri sitä, mistä Sonja puhuit, sitä asiakaspalvelutyötä. Järjestöllä, joka
siinä välissä oli, joka auttaa tällaisia talousvaikeuksissa olevia ihmisiä, on
aika vahva intressi itsellä siihen, että lainsäädännön kautta pitäisi ehkä
puuttua pikavippeihin. Tokihan he näkee, että se auttoi heitä siinä, että
asiasta tuli itseasiassa tosi iso juttu. He löysivät mulle aivan loistavan
ihmisen. Kun se ihminen kertoi mulle elämäntarinansa, niin siitä tuli
koskettavampi. Pystyin kirjoittamaan sen jutun yksityisen kautta yleiseen, että
tälle ihmiselle kävi näin ja katsokaa mitä lainsäädäntö mahdollistaa. Pitäisiköhän
tästä puhua yhteiskunnassa vielä aika paljon enemmän.
00:29:09
Sari Kuvaja: Toimittajien halu saada
järjestön toimintaa näkyväksi tai heidän ajamaansa asiaa näkyväksi, muunkin
kuin sen järjestön johdon näkökulmasta, niin muistan paljon esimerkkejä. Olen
kuullut, että ei me sitä teidän toiminnanjohtajaa haluta haastatella, voitasko
me saada jotain kentältä näkyviin. Jotkut järjestöt on
ainakin ratkaisseet tätä haastetta sillä tavalla, että ne ovat kouluttaneet
omia rivijäseniä tai vapaaehtoisiaan siitä, miten miten annetaan haastatteluja.
Että sulla on oikeus tarkistaa juttu ja tän tyyppistä. Mä uskon, että se vois
palvella myös toimituksia, että sitä järjestöä edustaa välillä joku muukin,
kuin se järjestöjohto. Vai mitä ajattelet Heidi?
00:30:04
Heidi Hagelin: Se riippuu hirveesti,
että minkä kokoinen järjestö on. Media on siinä mielessä hyvässä ja pahassa
ikävä paikka, että siellä kasvot kuluu aika nopeasti. Sellainen ongelma voi
olla, että jos on kovin pieni järjestö, niin eihän välttämättä ole kuin muutamia
työntekijöitä ja on ihan järkevää, että se on se yksi ihminen, joka sieltä
tulee. Sit jos on yhtään isompi järjestö, niin oikeasti siellä on valtavan
paljon asiantuntijuutta. Sitä mä korostaisin, että jos on tarjota ihminen, joka
hallitsee sen substanssin, semmonen on aina toimittajalle älyttömän
mielenkiintoinen haastateltava. Jos siis ollaan tekemisissä sen kokoisen
järjestön kanssa, että se toimitusjohtaja tai toiminnanjohtaja tai edustaja käy
itse ensin kysymässä ne tiedot sieltä asiantuntijalta ja sitten tulee kertomaan
ne sille toimittajalle. Melkein mä sitten mieluummin puhuisin suoraan sen
asiantuntijan kanssa.
00:30:56
Sari Kuvaja: Miten teillä Sonja
toimii tämä roolitus ja työnjako?
00:31:00
Sonja Finér: Meillä kaikki
asiantuntijat hoitaa itse omat mediaesiintymisensä. Ei ole tällaista, että se
olisin minä, joka käyn opettelemassa etukäteen asiantuntijoilta – pyydetään
kysymyksiä etukäteen ja Sonja opettelee, mitä niihin vastataan. Ei niin. Mutta
tottakai mekin ollaan pieni järjestö. Niin kuin sanoin, täällä on kahdeksan
vuotta tahkoa pyöritetty, että varmaan se naama kuluu. Mutta pitää olla sen
verran mielenkiintoista sanottavaa, että sitten pääse uudelleen.
00:31:24
Sari Kuvaja: Ettei ole ihmisestä
kiinni, tuleeko uutinen..
00:31:28
Sonja Finér: Niin.
00:31:28
Sari Kuvaja: Tässä meidän polveilevan
ja toivottavasti kuulijoita kiinnostavan keskustelun lopuksi pyytäisin teiltä
sellaista molemmilta vähän erilaista neuvoa tai kiteytystä tähän keskustelun
loppuun. Mitä Sonja sinun mielestäsi median toimintatavoista olisi kaikkien
kansalaisjärjestöjen, jotka haluavat saada ääntään kuuluvimmin, hyvä tietää?
Mitkä ovat yksi-kaksi kultaisinta tärkeintä asiaa?
00:32:03
Sonja Finér: Asiasisältö ratkaisee ja
se ajoitus, että siinä on jotain ajankohtaista, mitä sanotaan. Kyllä mä
edelleen korostaisin sitä, että meidän mediaympäristö muuttuu aika nopeasti.
Kannattaa miettiä muitakin kanavia siihen rinnalle, että miten siellä ollaan
läsnä ja miten siellä puhutaan ja mitä tavoitteita niille kanaville on
asetetaan.
00:32:24
Sari Kuvaja: Entäs Heidi, mitä sä
sanoisit sellaiselle järjestölle, jolla ei ole ihan hirvittävän paljon
resursseja. Toimii ehkä jollain paikkakunnalla paikallisten kysymysten ääressä.
Minkälaisia keinoja heillä voisi olla saada äänensä kuuluviin?
00:32:40
Heidi Hagelin: Sä tarkoitat sellaista
pienempää järjestöä?
00:32:44
Sari Kuvaja: Esimerkiksi pienempää
järjestöä, jolla on olisi omasta mielestään todella tärkeätä kerrottavaa.
00:32:47
Heidi Hagelin: Mä tulen
valtakunnallisesta mediasta mutta jotenkin sen ymmärtäminen, että mediaakin on
kovin monenlaista. Se mikä esimerkiksi Taloussanomille ei ole uutinen, vaikka
sen paketoisi miten, niin se voi olla tosi kova uutinen siellä lähempänä sitä
toimijaa. On paikallista mediaa ja sitten on alueellistakin mediaa, ja siellä se
järjestön tai yhdistyksen ajama asia voi olla paikallisesti tosi tärkee,
vaikkei se kiinnosta valtakunnallisesti. Tarvittais sitä herkkyyttä tunnistaa
kenelle se kannattais kertoa.
00:33:22
Sari Kuvaja: Paljon kiitoksia Sonja
Finér Finnwatchista ja Heidi Hagelin erikoistoimittaja Iltasanomista ja
Taloussanomista. Hyvä keskustelu. Hyvää päivänjatkoa myös kuulijoille.
00:33:32
Sonja Finér: Kiitos.
00:33:33
Heidi Hagelin: Kiitos.
00:33:33
Juontaja: Kuuntelit Opintokeskus
Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Jatka kuuntelemista
osoitteessa www.opintokeskusvisio.fi/podcast ja vinkkaa siitä myös kaverille.