Jakso 9: Kansalaisaloitteet ja kampanjat vaikuttamiskanavina

Julkaistu 23.2.2020

Kansalaisyhteiskunnan vaikuttamiskampanjat ovat suosittu keino nostaa yhteiskunnallisia kysymyksiä pöydälle. Vuodesta 2012 lähtien kansalaisaloitteella vähintään 50 000 allekirjoittajan joukko on voinut saattaa Eduskuntaan oman aloitteensa käsiteltäväksi. Miten tehdään onnistunut kampanja ja mistä voi aloittaa? Entä kaipaavatko ihmiset ei-puoluepoliittista järjestäytymistä?

Jakson vieraat Laura Kolehmainen ja Hanna-Marilla Zidan kertovat kokemuksistaan Ilmastoveivi 2019 -kampanjasta sekä Suostumus2018 -kansalaisaloitteesta. Heitä keskusteluttamassa on Ajatuspaja Vision entinen koordinoiva tutkija Lukas Korpelainen.

Hanna-Marilla Zidan ja Laura Kolehmainen

Tekstivastine

00:00:00
Juontaja: Moi! Kuuntelet Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Mikä on järjestöjen rooli vaikuttamistyön kentällä, ja miten järjestöt voisivat vielä paremmin saada äänensä kuuluviin 2020-luvun Suomessa. Mikrofonin äärellä meillä on vaikuttamistyön asiantuntijoita sekä kovia tekijöitä. Podcast on tribuutti suomalaiselle järjestökentälle ja samalla kolmekymmentävuotiaalle Vihreälle sivistysliitolle.

00:00:29
Laura Kolehmainen: Tervetuloa Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista podcastiin. Minun nimeni on Lukas Korpelainen ja tässä jaksossa keskustelemme kansalaisaloitteista ja kampanjoista vaikuttamisen kanavina. Vieraina meillä on tänään kaksi, voisin sanoa varsin menestyksekästä vaikuttajaa, Laura Kolehmainen ja Hanna-Marilla Zidan. Tervetuloa.

00:00:54
Laura Kolehmainen: Kiitos.

00:00:54
Hanna-Marilla Zidan: Kiitos.

00:00:54
Lukas Korpelainen: Aloitetaanko vaikka Laura sinusta. Sä perustit tällaisen Ilmastoveivi 2019 kampanjan. Voisitko vähän kertoa, että mistä siinä oli kyse?

00:01:04
Laura Kolehmainen: Joo, siinä oli kyse ihan siitä, että kun vuoden 2018 lopulla tuli sitä IPCC:n puolentoista asteen rapsaa. Ja muutenkin tuntui vähän ennen jo sitä rapsaa, että nyt jollain tavalla kuplii tän ilmastokysymyksen kanssa varsinkin Suomessa. Muista mestoista en tiedä, mutta täällä ainakin. Sit kun se rapsa tuli ja luin siitä jotain uutisointia, en mitenkään tarkemmin edes, niin siinä tää koko ilmastokysymys jysähti tajuntaan sellasella tavalla, mitä ei aikaisemmin. Eipä siinä mennyt monta päivää, kun tuli sellanen olo, että nyt pitää tehdä jotain. En liity mihinkään, vaan nyt mun pitää keksii joku tarpeeksi hyvä ratkaisu tähän, minkä eteen haluun itse lähteä toimimaan. Sit mä rupesin puhuu siitä mun kavereille ja aika äkkiä me sitten jostain, joistain tuli semmonen, että on tulossa politiikan supervuosi, kahdet vaalit ja Suomen EU:n puheenjohtajuuskausi. Noista kaksista vaaleista, jotenkin se EU:n puheenjohtajuuskausi nasahti silleen, että ei hitsi, tässähän on just semmonen maailmanluokan ratkaisun paikka, mitä kaikki täällä perää. On niin väsyttävää kuunnella sitä, että ihan sama mitä täällä tehdään, joku Kiina ja näin tekee sitä ja tätä. Nythän tässä johdettais vähän aikaa koko EU:ta. Ei siinä sen enempää tarvittu. Siinä oli se kampanjan ideaa – nyt tää on EU-tason vaikuttamista. Tästä tulee nimenomaan semmoinen, että tavoite on siinä, että meidän pitää käyttää nyt tää EU-paikka. Mä ite niin innostuin tästä ideasta, että mä oon puhunu kelle vaan, suunnilleen vastaantulijoille. Sit me käytiin treffaa ympäristöministeriössä tyyppejä. Ne otti aika äkkiä vastaan tämmösen epämääräsen neljän opiskelijan joukkion. Ja Fingolla käytiin kysyy kanssa, että onks tässä niinku idistä, onks tässä jotain mitä me ei tajuta. Sit kun näistä kummastakin oli tullut silleen, että hyvä idea, mites me voitas jeesaa, ni sit se oikeestaan oli siinä. Sit mä postasin omalla Facebook-seinälle, että nyt lähtee kampanja, et tulkaa mukaan. Sit tapahtui semmoinen, mitä en missään nimessä ennakoinu. Siihen tuli vuorokaudessa satoi ihmisii, jotka oli silleen, et ”mitä mä voin tehdä”. Mitä alussa sanoin siitä, että täällä kupli, että ihmiset oli valmiiks silleen, että mitäs täs vois tehdä. Et on haluu toimii. Ei tarvinnu ku olla sellanen yks semivalmis idea, ja että uskalsi sanoa, että tää muuten tapahtuu, tulkaa tekee. Sithän se loppu oikeestaan, voi niinku rehellisesti sanoa, tehtiin yhdessä. Ruvettiin skypettelee. Jengi asu ympäri Suomea, ja ympäri maailmaakin, kun opiskelijoita oli aika paljon ja jengii oli vaihdos tai jossain tekee harkkoi. Sit me aluksi siinä kehitettiin strategiaa. Mietittiin, että mitäs tässä nyt pitää saada aikaan. Tarvitaaaks me nettisivu, onks tää sit nyt just vetoomus. Kirjoitettiin se vetoomus ja siitä se sitten.. Nyt mä oon selostanut tässä monologin omaisesti koko kampanjan. Mut tommosest jutust oli kyse. Ja kuten kuuluu, niin ei siinä hirveästi suunniteltu. Se oli semmonen vastaus sellaseen omaan tunteeseen, että nyt pitää toimia.

00:05:03
Lukas Korpelainen: Teillähän oli semmonen nimenkeräys siinä. Keräsitte aika paljon nimiä, oliko se 60 tuhatta suunnilleen. Mihin tämä on johtanut, mitä tästä kampanjasta jäi käteen tai tuloksena?

00:05:18
Laura Kolehmainen: Me sitten päädyttiin siihen, että nimenkeruu on hyvä tapa osoittaa Suomen valtiolle, että suomalaiset haluaa ilmastojohtajuutta. Meillä oli kaikkia tarkempiakin vaatimuksia, mitä kaikkea pitää tapahtua sillä EU-puheenjohtajuuskaudella. Mä en osaa sanoa, että oliko tärkeempi osaa sitä kampanjaa, se mitä saavutettiin, vai se, että saatiin tosiaan yli 60 tuhatta nimmaria siihen vetoomukseen ja reilusti yli 200 lafkaa ja organisaatiota siihen messiin. Jostain urheilujengeistä, meidän vanhoihin kouluihin ja duunipaikkoihin ja ammattiliittoihin, kaikkiin yliopisto- ja opiskelijaliikkeisiin ja tälleen. Et oliks se se tärkein juttu? Et pystyttiin ton kampanjan aikana oleen semmoinen yksi yhteisö, joka levitti sitä ilmastoagendaa. Hei, kattokaa, kaikki voi ottaa tästä kiinni, tää on kaikkien asia. Vai se, että saatiin läpi oikeestaan ne vaatimukset jo ihan hallitusohjelmaan asti. Siitä, että EU-puheenjohtajuuskausi pitää nyt käyttää ilmastovaikuttamiseen. Kyl mä sen hahmotan, että se on ihan merkittävää, että kansalaiskampanjan vaatimukset menee hallitusohjelmaan. Mutta mun mielestä EU pj-kautta ei käytetty tarpeeksi siihen ilmastovaikuttamiseen. Se että tosta Veivistä syntyi seuraava climate move ja siitä jäi jonkilainen legacy että ilmastovaikuttamisen pitää olla paljon laajemman joukon juttu, kuin se on ollut tähän mennessä. Se on ollut ehkä se, mihin mä olen enemmän tyytyväinen, kuin siihen, että se lopulta myös johti siihen, mitä meidän strategiapaperissa luki ja mikä paperilla oli se kampanjan tavoite.

00:07:28
Lukas Korpelainen: Hanna-Marialla, sä olit yksi Suostumus 2018 kansalaisaloitteen vireillepanijoista. Voisitsä vähän kertoa kuulijoille, että mikä on ylipäätänsä kansalaisaloite ja mistä tehdä aloitteessa oli sitten kyse?

00:07:44
Hanna-Marilla Zidan: Meidän kansalaisaloite sai tavallaan alkunsa siitä, kun oli tämä Me too. Facebookissa oli monia ryhmiä, joissa käytiin läpi, niin kuin häirintää ja seksuaalista väkivaltaa. Jotenkin se, ekaa kertaa vuosikymmeniin ihmiset uskaltaa puhua niiden kokemuksista, niinku julkisesti ja tuoda niitä esiin. Varmaan niin kuin monet meistä oli aika järkyttyneitä. Näki sen, että kuinka laaja ilmiö se on meidän yhteiskunnassa. Että ihmiset ajattelevat, että on jotain harmaita alueita, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei toisen suhteen. Musta oli monia sellasia pieniä juttuja, joilla pyrittiin varmistamaan sitä, että tämä Me toon nostama keskustelu saa aikaan jonkinlaista muutosta meidän yhteiskunnassa. Ehdottomasti tää Suostumus-kampanja lähti siitä ja oli yksi niistä asioista, joilla pyrittiin siihen, ettei vaan keskustella, vaan jotain muutosta tapahtuu. Me koottiin erilaisia kansalaisjärjestöjä. Itse asiassa esimerkiksi Amnesty ja Naisasialiitto Unioni ja Naisten linja oli jo 2011 ajanut, kun eduskunnassa käsiteltiin seksuaalirikoksia ja rikoslain uudistamista, niin ajanut sitä, että suostumus pitäisi ottaa osaksi, mutta silloin se tyrmättiin täysin. Heti kun me lähetettiin sähköpostit, että meidän pitäis tehdä tällainen kansalaisaloite, niin oli heti positiivinen reaktio. Kansalaisaloite on sitä, että halutaan muuttaa lainsäädäntöä jollain tavalla. Me tehtiin aika tarkka työ siinä, että millä tavalla rikoslain 20:ttä lukua tulisi muuttaa. Meillä oli pitkät taustoitukset esimerkiksi kansainvälisestä oikeudesta, Istanbulin sopimuksesta. Millä tavalla perustellaan sitä, miksi raiskauslainsäädännön pitäisi olla suostumusperusteista. Tehtiin siihen lukuun muitakin muutoksia, mutta se oli se keskeisin. Tehtiin kansalaisaloite mutta tietysti, mitä Laura jo puhu, se yleinen keskustelu on tollasessa kampanjassa yhtä iso ja merkittävä osa. Se, että ilmapiiri muuttuu. Just se, että 2011.. Kun luki sitä taustamateriaalia. Oli monia sellasia kansanedustajia, jotka istuu vieläkin eduskunnassa. Jotka sitten, kun tämä kansalaisaloite nousi, niin käänsi täysin kelkkansa. Just se Me toon herättämä keskustelu ja kun oli hyvin perusteltu kansalaisaloite, että miten rikoslakia tulisi muuttaa, niin muuttikin mielensä. Varmaan just se kansalaisyhteiskunta ja ihmisten mieliala vaikuttaa eduskuntaan. Se oli positiivista nähdä ja varsinkin, kun saatiin paljon viestejä nuorilta ihmisiltä, jotka oli alle 18 – alle 18 vuotiaat ei saa allekirjoittaa kansalaisaloitetta – niin ”jos voisin, niin allekirjoittaisin tän”. Sekin ehkä kertoo siitä kulttuurin muutoksesta, siitä kun tätä on viimeksi käsitelty. Se oli positiivista. Sitten tehtiin kampanja ja tää herätti paljon keskustelua ja aika paljon positiivista keskustelua, ja saatiin kansalaisaloite läpi. Saatiin kaikki allekirjoitukset kokoon. Sekin oli positiivista, että kun eduskunnassa käsiteltiin tätä, niin siinä keskusteluissa ei ole yhtään, niin kuin.. Kukaan ei vastustanut, kun tää kansalaisaloite tuli eduskuntaan, niin vastustanut sen sisältöä. Jotkut oli, että pitäis tehdä vielä enemmän ja puuttua joihinkin asioihin, esim. lapsiin ja alaikäisiin koskeviin asioihin, jotka ei ollut tässä, koska on niin laaja ja erilainen kokonaisuus. Mutta se keskustelu oli niin kuin tässä vuosien varrella muuttunut täysin. Se olisi se iso muutos ja niin kuin se yleinen ilmapiiri. Meillä oli valtava joukko, jolla oli erilaista kokemusta, ja koki sen asian tärkeiksi ja jotka halusi tehdä sen eteen töitä. Myös saatiin hallitusohjelmaan, niin että hallitus on sitoutunut siihen. Jossain muodossa, sen lisäksi että kansalaisaloite on mennyt eduskunnassa läpi niin odotetaan, että nähdään rikoslaissa tämä muutos. Toivottavasti, tulevina vuosina.

00:12:02
Lukas Korpelainen: Tuo kansalaisaloitehan tosiaan taitaa olla sillai, että puolen vuoden aikana pitää kerätä 50 tuhatta nimeä äänioikeutetuilta Suomen kansalaisilta. Tää kuulostaa tavallaan ohituskaistalla, että jos poliitikot eivät ole tajunneet jotain edistää, niin kansalaiset ottaa itse asiat käsiinsä. Siltä se kuulostaa.

00:12:34
Hanna-Marilla Zidan: Kunpa se oiskin ohituskaista. Tietyllä tavalla joo. On monia sellasia asioita, joissa tuntuu, että eduskunta on konservatiivisempi. Samaan aikaanhan eduskunnassa oli naisverkoston lakialoite, jota alotettiin tekemään samaan aikaan. Se oli pienempi, kuin rikoslain muutos mutta siinäkin käsiteltiin suostumusta. Ja se haudattiin. Siltä kannalta ohituskaista nimitys on oikea. Kun näkee, että on kansalaisilta tukea, että tämä asia koetaan tärkeeksi, päästään perustelemaan eduskunnan ulkopuolella ja puoluepolitiikan ulkopuolella tällaista asiaa. Niin yhtäkkiä ihmiset, jotka ei ole kokeneet sitä tärkeäksi kokevat, että voivat seisoa tällaisen muutoksen takana.

00:13:30
Laura Kolehmainen: Mä luulen, että tuossa paljastuu myös vähän jotain meidän politiikan tekemisen luonteesta. Varmasti on tosiasia se, että valtaosa meidän edustajista, niillä on ne muutamat asiaalueet ja osaamisalueet, johon ne keskittyy, koska ei ole loputtomasti aikaa. Ja sit loput on vaan silleen.. Ei oo sen ihmeempää kantaa, ne äänestää siel niitten ryhmän mukaan, sen mukaan onks niitten taustajoukot tehnyt sen valmisteluduunin siihen liittyen, et onks niil siihen jotain kantaa. Nyt kun on annettu kansalaisaloitteen muodossa se aloiteoikeus myös suoraan kansalaisille, sieltähän tulee myös toisella tasolla sitä, että ”hei, tähän pitää perehtyä – nyt teidän pitää ottaa joku kanta tähän”. Silloin ne tekee, niin kuin semmoiset linjanvedot siihen liittyen. Tossa Veivissä kävi selkeesti ilmi, että kun ennen vaaleja käytiin tapaa kaikkia poliitikkoja, ei siinä juuri kukaan ollut miettinyt koko EU:n puheenjohtajuuskautta, kun kaikilla oli kiire vaalien kanssa ja eurovaalien kanssa. Sit kun sinne meni sellasella hyvällä ja vakuuttavalla viestillä, et tässä on nämä kolme tai viisi pointsia. Et kannattaa muuten tehdä näin, tällä on hirveän iso tuki nyt tuolta ja pystyy luettelee niitä tahoi. Te ootte ehkä myös käynyt jotain väittelyitä ja kumonnut argumentteja, mut meidän ei juuri tarvinnut. Meillä oli semmonen ajatus, joka oli muutenkin esillä ja pinnalla, ja sit meillä oli yks konkretisointi, mitä jengi haluu, et tehdään. Jos kilpailevia ideoita ei poliittisilla ryhmillä ole, niin ei se ollut vaikeeta. Jännä oli huomata, että isoin vastus sille meidän idikselle, että puheenjohtajuuskausi pitää käyttää ilmastoduuniin, niin se tuli tietysti sieltä virkamiehistöltä. Eli ne, jotka oli jo tehnyt sen duunin, että mitä tällä puheenjohtajuuskaudella tehdään. Me kuultiin aikamoisia stooreja siitä, miten johtavat virkamiehet on valmistellut sen EU-puheenjohtajuuskauden niinku Sipilän aikana, että miten ne on tehneet kaikkensa, että se ei mene läpi se meidän ajatus. Täs nyt pitäis tehdä muutakin, kuin vetää se pj-kausi läpi, mahdollisimman siististi ja kunnialla. Se oli jännä huomata. Ei kyllä oikeen polittista vastustusta.. Paitsi ehkä niinku.. tietyilt tyypeiltä.. tai itseasiassa ei ees perussuomalaisilta. Puhutaas nyt ihan nimillä. Me pidettiin vaalien alla vaalipaneeleita. Oliks meillä pari keskustelua. Pyydettiin ihan kaikista eduskuntaryhmistä sinne tyypit puhumaan. Ja ei perussuomalaisten, kun on niilläkin sellasia ilmastotyyppejä, joilla on jotain asiantuntemusta ilmastonmuutokseen liittyen, niin ei niittenkään kanta ollut sellanen, ettei tehdä mitään. Siellähän se argumentti on, ettei suomessa kannata tehdä mitään, kun kuolee teollisuus, mutta kun puhuttiin EU-tasolla, niin ei siinäkään ollu vastustusta.

00:17:28
Hanna-Marilla Zidan: Meillä oli jonkun verran niitä ”lupalapputyyppejä”. Jotka väitti, että me ajetaan sitä, että tarvii lupalapun seksuaaliseen kanssakäymiseen. Jotain sellasia tyyppejä, jotka levitti netissä jotain lomakkeita, että tämä on lomake, jonka tarvitset sitten, kun tämä laki menee läpi. Jonkin verran tällaista väärää informaatiota levittäviä vihaisia tyyppejä. Mutta ei poliittisissa puolueissa ollut ainakaan hirveesti. Must se meni ohi aiheen, että myöhemmin on ollut eduskunnassa jotain kiistaa mutta se ei ollut varsinaisesti kansalaisaloitteen sisällöstä.

00:18:15
Lukas Korpelainen: Selvästi tällaisissa kampanjoissa ja aloitteissa täytyy olla aina jonkilainen asiantuntemus. Pitää pystyä korjaamaan tollasia väitteitä ja valmistella sitä paljon. Varmaan perinteisesti ajatellaan, että lakialoitteiden tai poliittisen asiantuntemuksen monopoli tai yksinoikeus poliittisilla puolueilla. Mutta vaikka teidän kampanjat molemmat pyrkii vaikuttamaan politiikkaan, ne olivat kuitenkin puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Näättekste, että on tärkeää tarjota ihmisille väyliä osallistua politiikkaan myös puolueiden ja vaalien ulkopuolella. Onks se helpompaa ihmisille lähteä tollaseen mukaan?

00:18:58
Hanna-Marilla Zidan: Ehdottomasti. Musta se oli tosi positiivista, että oli paljon ihmisiä, jotka ei toimineet missään puolueissa tai muussa, jotka tuli mukaan ja jotka halusi toimia vaan tässä ja antaa omaa asiantuntemustaan jossain, vaikka viestinnässä tai jonkun asian järjestämisessä. Tai vaikkei mitään olisi asiantuntemusta, niin koki paloa sen asian suhteen ja halus tehdä jotain. Joka ikinen ihminen, joka kokee asian tärkeiksi ja haluaa toimia sen puolesta ja tekee jotain sen puolesta, niin on arvokas tällasessa kampanjassa. Yhä enemmän tuntuu, ja ymmärrän sen hyvin, että on ihmisiä jotka ei halua odottaa hitaasti jossain puoluehierarkioissa, että pääsee vaikuttamaan ehkä asioihin, kun pääsee tiettyyn asemaan. Sekin on tärkeetä ja sitäkin tarvitaan, mutta esimerkiksi ilmastonmuutoksessa – onks meillä aikaa siihen? odotella, että nää nuoret pääsee poliittisesti vaikuttamaan? Varsinkin, kun ne perinteet on, että kestää monta vuotta, vaikka meillä on monia nuoria kansanedustajia, että pääsee eduskuntaan ja vaikuttamaan. Pitää olla sellaisia muita vaikuttamisväyliä, oli sitten mielenilmaukset, kansalaisaloitteet, adressit, mitä tahansa.

00:20:19
Laura Kolehmainen: Joo, mä oon ihan samaa mieltä. Mitä tossa sanoinkin, että ehkä siistein juttu, mitä tossa pääs seuraamaan oli se, että jengi löys poliittisen toimijuutensa. Tosiaankin ja todellakin kyllä tää on semmonen yhteiskunta, että järjestäytymällä pystyy vaikuttamaan asioihin. Mä en vielkään ole lakannut, enkä ikinä lakkaa fiilistelemästä sitä. Se on oikeasti siistii. Jos se vaatii nimenomaan sen, ettei siinä ole sitä puoluepoliittista väriä, niin sit se on silleen. Siitä vissiin tuolla politiikan tutkimuksen tutkimuskammioissa tekevät tutkimusta. Että tällä hetkellä nuoria ei kiinnosta puoluepoliittinen vaikuttaminen ja nuorisojärjestöt sinäänsä, vaan se vaikuttaminen suoraan. Siitä voi sosiologit teorisoida, että mikä sen on sitten tuottanut. Mutta kyllä jengi on hereillä ympäristön suhteen ja mitä täällä tapahtuu. Se on niin tärkeetä, että ihmiset kokee omistajuuden tähän omaan yhteiskuntaansa, koska sit se myös säilyy semmosena, että ihmiset pystyy vaikuttaa ja saada läpi asioita. En sano, että kaikilla on yhtäläiset, niin kuin edes teoriassa, yhtäläiset mahdollisuudet muovata suomalaista yhteiskuntaa. Se riippuu myös omista kyvykkyyksistä ja siitä kuin hyvä tsägä on käyny ja lähtökohdissa. Mut sitä voi vahvistaa silleen, että madaltaa kynnystä, ei vaadi hirveesti mitään ihmisiltä, vaan kutsuu niitä vaan mukaan tekee. Mä en tiedä teittekste kanssa, varmasti kanssa ootte toitottanut, että ”tulkaa tekee”. Me tehtiin viestintää kanssa somessa tosi paljon, että koko ajan vaan ”tulkaa mukaan, tulkaa mukaan”. Ja kylhän ne tulee. Tää kanssa ihmetytti ja ihastutti, että kamppiksen loppuun asti, joka viikko tuli lisää jengii. Se mahdollisti myös sen, mistä kans puhuttiin vähän, et pystyy kans jättäytyy pois. Ne joilla kiire muun laiffin kaa tai on väsynyt siihen kampanjointiin, niin sitkun sielt tulee sitä uutta jengii, niin se mahdollistaa sen. Se on liike, siinä kiertää ne vastuut ja näin.

00:23:05
Hanna-Marilla Zidan: Just toi on se ydin, että on joku sellainen yhteisö, porukka, johon voi tulla mukaan. Ehkä aikaisemmin se on ollut, et jos sä haluut jotain aikaseksi, sun täytyy etsiä se yhteisö politiikasta. Tai saattaa olla joku nuorisojärjestö tai puolue, josta sä löydät sen porukan, ja yrität sen suostutella toimimaan tän asian puolesta. Nykyään se ei toimi silleen. Kyllähän se niin kuin, jos nää kampanjat olis tehty tietyn puolueen… Jos Ilmastoveivi olis ollut vihreiden tai vasemmiston tai demarien tai perussuomalaisten kampanja, niin oishan se rajoittanut tosi paljon. Se olis heti tarkoittanut, että tämä taho ei voi tukea tätä kampanjaa sen takia, että tulee tältä taholta. Se on kiva, että ne voi kasvaa isommaksi, kuin se puoluepolitiikka ja päivänpolitiikkaa ja siihen liittyvät rajoitteet. Se on mahdollisuus ja hyvä asia.

00:24:00
Laura Kolehmainen: Niin ja jos haluaa jotain muutosta aikaseksi yhteiskunnaksi, sen agendan pitää olla semmoinen, että ei vain se yksi vähemmistö, vaan niin kuin jonkinlainen enemmistö tai jonkinlainen isompi joukko pystyy allekirjoittamaan sen. Jos oma agenda on semmonen, ettei juuri kukaan halua sitä allekirjoittaa. Niin onks se sit kauheen hyvä agenda tai miks haluu koko yhteiskunnan toimii sen mukaan.

00:24:39
Hanna-Marilla Zidan: Joskus saattaa olla joku agenda, joka jokaisella pitää olla oma. Varmaan jokaisella puolueella on ilmastonmuutoksen suhteen melko samoja tavoitteita. On hienoa, että sellaisia tekijöitä, että voi olla kampanja, jossa ajetaan yhdessä niitä asoita. Tässä tapauksessa puolueet varmasti oppi. Ilmastoveivi vaikutti vaalien alla niihin tavoitteisiin.

00:25:10
Lukas Korpelainen: Kuulostaa kovasti tavallaan, että osan on helpompi lähteä johonkin yksittäiseen aiheeseen ja innostuu siitä, kuin ottaa sen kokonaisen puolelleen, sen koko agendan kantaakseen. Uskottekste, että tällaista kansalaisten ikään kuin omien yhteisöjen tai löyhien yhteenliittymien merkitys kasvaa demokratian työvälineenä?

00:25:45
Laura Kolehmainen: Vaikee sitä ennustaa, muuten kuin että ihmiset nyt viettävät aikaa erilaisissa someissa. Ehkä meit vielä vähän nuoremmat muualla kuin Facebookissa, onks se sitten Instassa tai missä. Missä jengi niinku sit yhdistyy tai syntyy tällaisia yhteisöjä tulevaisuudessa. Mutta joo, siltä se nyt vähän näyttäisi. Ehkä siinä on kanssa se, että jos perustaa jonkun uuden jutun ja oman jutun, niin ei tartte kantaa, juuri kuten sanoit, niin ei tarvi kantaa kaikkia muita agendoja. Historiaa, kaikki mogii, mitä aikaisemmin ehkä tehty. Sit ei oo sellasta, että ”hei noi sun tyypit teki 15 vuotta sitten tätä ja tätä”, mitä kuulee kuulee koko aika eduskunnassakin. Tai jos argumentoi jostain jonkun puolueen puolesta, saa heti vastata sellaseen, että ”mutta te ootte tehny tota”. Sit se on sellanen uus juttunsa, tottakai siinä ei saa niitä hyvää puolia. Jos on ollut pitkään ollut verkostoja, yhteyksiä, piilossa olevaa valtaa.. Mut sit omistaa sen jutun sillä tavalla, ettei ainakaan voi tulla teilatukse kenenkään muiden epämääräsyyksien takii. Eikä pelkästään toi, vaan onhan ihmisistä myös kiva luoda jotain omaa. Sehän on myös autonomiaa ja sellaista itsemääräämistä, mielekästä toimintaa. Ainakin itse olen kokenut nimenomaan sen. Ei vaan se, ettei ole ristei kannettavana, vaan oikeesti saa ite funtsii läpi, et mikäs nyt on tän liikkeen arvo tai arvot, millä periaatteella me toimitaan tässä. Kaikki tää. Se on mielekästä toimintaa. Se on sellasta mielekästä yhteisön jäsenyyttä, jos rupee filosofiseksi tässä.

00:27:54
Hanna-Marilla Zidan: Ehkä se että, poliittisen vaikuttamisen tarve ja politiikan tahti on tiivistynyt. Se on mennyt sellaseks tosi nopeeks. Sit kans sellainen nopea tarve reagoida ja pistää joku mielenilmaus tai kampanja tai kansalaisaloite pystyyn, ”nyt tämä asia on tosi tärkeä”. Toisaalta meillä on myös some välineenä, niin se nopee ihmisten kokoaminen yhteen jonkun asian muuttamiseksi on paljon helpompaa. Yksi hyvä esimerkki on, kun viime hallituskaudella kiristettiin turvapaikanhakijoiden oikeusapua ja muutenkin heikennettiin turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja perusoikeusturvaa. Siinä mielenilmaukset ja avustusryhmät ja se järjestäytyminen olisi tosi hienoa ja ihmiset on tehny hyvää työtä, vaikka siinä ei saatu mitään.. Ehkä se hieno työtä, mitä tehtiin, ei saatu niin konkreettisesti ja hienosti esille, kun mitä se olis ansainnut.

00:29:03
Lukas Korpelainen: Koska tämä podcast-sarja käsittelee vielä erityisesti järjestöjen vaikuttamistapoja, niin mua kiinnostaa järjestö- tai yhdistysnäkökulma tässä. Esimerkiksi näissä kahdessa kampanjassa. Teillähän oli yhdistys molemmilla taustalla. Lähtikö se yhdistystoiminnasta, vai oliko yhdistys perustettu tarpeeseen, niinkuin hallinnolliseen tarpeeseen? Mites teillä?

00:29:33
Hanna-Marilla Zidan: Hallinolliseen tarpeeseen ehdottomasti. Kampanja pyöri jo ennen ja kansalaisaloitetta valmisteltiin jo ennen, kuin se yhdistys perustettiin. Se saatiin aika nopeasti, koska meillä oli sellasia henkilöitä, jotka oli aikaisemmin pistänyt pystyyn yhdistyksiä – oli tosi hyviä siinä, niin saatiin nopeasti yhdistys pystyyn. Mutta ei sillä ollut mitenkään merkittävä rooli. Se oli enemmän mahdollistava asia taustalla, että pystyttiin järjestää tukikeikkaa ja järjestää asiat hyvän hallinnon tavalla.

00:30:12
Laura Kolehmainen: Ihan sama juttu meillä. Aika moni, ehkä minä etupäässä, toivoin että koko homma olisi voitu hoitaa ilman sitä yhdistystä. Jotenkin tärkeintä oli säilyttää avoimuus ja matala kynnys. Ei oo mitään yhdistyksen hallituksen kokouksia, mikä on suljettu piiri ja siellä päätetään jotain.. Mut kyl me sit päädyttiin siihen. Kampanja oli pyörimässä jo ja oltiin tultu julkisiksi jo sen kanssa. Muutama kuukaus sen jälkeen saatiin PRH:sta yhdistys ulos. Hyötyhän siinä oli just, että oli y-tunnus ja oli oikeushenkilö. Pystyi toimimaan tässä yhteiskunnassa, oli joku muu kuin tämä epämääräinen elävä joukko ihmisiä, joka kyllä teki asioita. Mahduttiin siihen juridiseen muottiin, mikä täällä on se asioiden tekemisen tapa. Mä en esimerkiks mennyt sen yhdistyksen hallitukseen. En halunnut omalta osaltani viedä päätöksentekoa yhdistyksen piiriin. Mä koin ainakin sen silleen, että hyvin se toimi silleen, että täs on tää yhdistys ja se on työkalu. Jos halutaan tehdä asioita, joihin tarvitaan, niin on. Mutta kaikki tää liike ja koko kampanja tehdään siellä ulkopuolella, että se pysyy auki ja päätöksenteko pysyy semmosena, että siinä voi kanssa vaihtua jengiä. Ne jotka ottaa sillä hetkellä vastuuta, ne saa myös päättää. Voisin vielä kysäistä muilta tyypeiltä meiän kamppiksessa, miten ne on kokenut tän meidän yhdistyksestä. Moni joka oli isossa vastuussa tästä kampanjassa, oli myös siellä yhdistyksen hallituksessa, niin niillä vois olla vielä toista näkemystä tähän. Mutta näin mä sen koin. Mutta se yhdistys on hyvä olla nyt. Se oli hyvä päätös, koska nyt kun sama jengi jatkoi toisen liikkeen, Climate Moven muodossa, niin nyt ei tarvinnut sit enää perustella näitä yhdistyksen hallituksia tai yhdistystä tai tilejä. Et on se kätsä silleen. Mut ei ollut sellasta, ehkä perinteistä yhdistystoimintaa missään vaiheessa.

00:33:07
Hanna-Marilla Zidan: Sama, ettei virallinen yhdistys pyörittänyt kampanjaa, vaan kampanja pyöritti itseään ja yhdistys lähinnä tuki sitä kampanjaa niillä hallintopuolilla.

00:33:16
Lukas Korpelainen: Eli tämä yhdistys oli nimenomaan työkalu kampanjalle. Kuulostaa tietynlaisen juridisen rakenteen, mitä tehdään muutenkin, mutta kaikkea yhteistoimintaa ei normaalisti ehkä luokitella yhä tarkasti kuten rekisteröity yhdistys tai mikä tahansa. Mua vähän kiinnostaa palata siihen itse kampanjan tekemiseen. Miten tehdään hyvä kampanja? Mistä pitäis aloittaa? Jos mulla on joku idea, että hei tää olis tärkeä asia, mä haluun vaikuttaa johonkin. Läheksmä tekee yksin, ketä mä pyydän kaveriksi? Voiks sitä lähtee hiljalleen rakentaa, vai pitääkse jotenkin valmistella salassa ja pläjäyttää ulos. Että mikä homma?

00:34:13
Laura Kolehmainen: Sitä ideaa kannattaa testata omilla kavereilla eka ja puhuu siitä ulkopuolelle. Vähän lukee niitä reaktioita. Onks se sellanen, et jengi tajuu helposti, et mist täs on kysymys, mihin tää vastaa. Ja mihin jengi samaistuu siinä, että tää on sellanen asia, mihin haluiskin lähteä mukaan. Niin sit se varmaan on edistämisen arvoinen idea sellaisessa kampanja- tai yhteisömuodossa. Tottakai omia ideoita voi edistää sen verran, kuin haluaa ja silleen. Katsii ehkä alkuvaiheessa miettiä mikä on se oikee muoto asian tekemiselle. Kuin paljon jengii haluu ja tarvii, että tää asia tapahtuu. Onhan siis kaikkea siistii kaupunginosatoimintaa, missä ihmiset tekee yhdessä ja vaikuttaa oman kaupunginosansa asioihin, niin kuin jätehuoltoon ja tällaseen. Siinä on se mittakaava. Sit kantsii puhuu niille, joita asia koskee. Tai joita se mahdollisesti vois kiinnostaa, riippuen siitä omasta agendasta, idiksestä – et millasen jengin siihen sitten haluaa kerätä. Se on kanssa ehkä se eka rohkeutta vaativa juttu, että rupee puhuu siit asiasta silleen, että ”tää muuten tapahtuu”. Se vaatii semmoisen jonkun sitoutumisen tietty iteltkin siihen idikseen. Sit kun on ruvennut puhuu ”mä haluisin” versus se, et ”tää tapahtuu, tuutteko mukaan”. Sit siin ollaan jo alettu rakentaa sitä. Me tehtiin silleen, et meillä oli joku tyyliin 10-15 ihmistä, joille mä olin puhunut ja jotka oli sanonut, että haluu messiin, ennen kuin mä tein postauksen, johon tuli sit muuta jengii. Et oli ehkä niinku tietty jengi, jotka halus jo joka tapauksessa olla messissä siinä, riippumatta kuin iso juttu tai pienin kuvio siitä tulee. Mitä sä oot mieltä Anna-Marilla?

00:36:41
Hanna-Marilla Zidan: Meillä oli heti järjestöjä mukana. Et heti ensimmäinen kokous oli sellainen, jossa oli Amnesty ja Naisasialiitto Unionia ja kaikkea mahdollista. Niin tavallaan jo se, että heti oli sellainen, mitä pystyy useampi ihminen allekirjoittamaan. Jos on tukena niin arvostettu järjestö, kuin Amnesty, niin sekin näyttää hyvältä ja vetää puoleensa. Aika nopee just sai yksilöitä, jotka näki, että on hyvä asia, mitä haetaan. Useimmiten kansalaisaloitteessa pitää olla aika laaja tuki. On hyvä, jos on järjestöjä taustalla tai laaja joukko ihmisiä, jotka on innostuneita siitä. Joskus voi, mun mielestä se on poikkeuksellista, mutta joskus saattaa yksittäinen henkilö esimerkiksi. Mun on pakko sanoo, että sellastakin tapahtuu. Esimerkiksi tää aktiivimallin vastainen kansalaisaloite. En usko, että siinä oli mitään hirveän laajaa porukkaa takana vaan yksittäinen henkilö ja turhautuminen aktiivimalliin. Ja sehän jossain viikossa tai alle viikossa varmaan sai täyteen allekirjoitukset. Jos se asia saa huomiota ja ihmiset kokee sen tärkeäksi, niin ehdottomasti mikä vaan asia voi saada. Mutta mitä enemmän on ihmisiä, jotka on innostuneita siitä ja joilla on erilaista osaamista, sen helpompaa on tehdä jotain tällasta. Ehdottomasti silloin, kun itsellä on… Se mahdollistaa sen, että vetäjätkin pystyy.. Ettei ole vaan yksi henkilö, joka on suuri sankari, joka tekee kaiken yksin. Vaan se, että on joku ihminen, jolla on jotain tiettyä osaamista, pystyy loistaa kampanjan suhteen sillä. Joka muu saattaa jostain puolesta ottaa enemmän vastuuta. Se on varmaan, sen lisäksi että saatiin läpi eduskuntaan ja hallitusohjelmaan, parasta se, että on ollut joukko ihmisiä, jotka on kokenut sen asian yhtä tärkeeksi, kuin on itse kokenut. Se on kivaa ja poikkeuksellista ja hienoa ja kivaa jakaa.

00:38:55
Laura Kolehmainen: Mitä sanoit tästä aktiivimallista. Aktiivimallissa oli selkeästi jo olemassa olevaa turhautumista tai vastustusta. Veivissä oli jo ilmastokeskustelun kiihtyminen. Suostumuksessa oli jo Me too -keskustelua. Just semmonen, että pystyy täppää johonkin olemassa olevaan asiaan, niin se on ihan keskeistä. Jo tossa mitä sanoit, että jo 2011 yritettiin eikä onnistunut. Samaa mä oon miettinyt moneen kertaan, että jos olisin vuos aikasemmin saanut ilmastoherätyksen ja mennyt selostaa ihmisille, että nyt muuten kampanjoidaan, niin ei siinä olis mitään tapahtunut. Mä olen ihan varma siitä.

00:39:41
Hanna-Marilla Zidan: Se on ihan totta. Mun mielestä on ollut paljon hyviä kansalaisaloitteita ja kampanjoita, joiden sisältö on tosi hyvä ja oon allekirjoittanut. Ne ei yksinkertaisesti ajallisesti ole osunut sellaseen yhteiskunnalliseen hetkeen tai keskusteluun, jolloin se olis sanut tarpeeksi huomioita ja nostetta ja kiinnostusta. On sääli, että monia tärkeitä asioita on jäänyt. Sit saattaa mennä vuosi ja sama asia herättää keskustelua. Mutta samat ihmiset, jotka on innokkaina tehny sitä kampanjaa, niin ei nyt vuosi myöhemmin haluu tehdä sitä uudestaan.

00:40:18
Lukas Korpelainen: Silloin, kun te lähditte ideoimaan näitä kampanjoita, niin miten tietoinen valinta oli, että kenelle ne on suunnattu? Pyritäänkö vaikuttaa poliitikkoihin tai siihen järjestelmään, vai pyritään vaikuttamaan tavallisiin kansalaisiin? Miten se on vaikuttanut siihen, että millaisen kampanjan tekee? Tekeekö kansalaisaloitteen, tekeekö adressin..? Oliks tää heti tiedossa teillä?

00:40:43
Hanna-Marilla Zidan: No enimmäkseen mun mielestä kansaan ja siihen keskusteluun. Se oli tosi merkittävässä roolissa, että alettiin muuttaa sitä keskustelua ja herättää keskustelua siitä, mitä on seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Koska Me too oli nostanut sen, että monet ihmiset kokee seksuaaliset itsemäärämisoikeudet sellaiseksi harmaaksi alueeksi ja sellaisista asioista ei välttämättä kommunikoida. Että voi puhua suoraan näistä asioista. Se on sen lain muuttamisen lisäksi sen kulttuurin muutos ja siihen osallistuminen osa sitä kampanjaa. Siltä kannalta kohdistui ihmisiin ja näistä asioista julkisesti puhumiseen. Mutta tietysti oli sen lisäksi politiikkoihin vaikuttamista. Oli jotain aktiiveja, jotka kävi tapaamassa eduskuntapuolueiden edustajia ja yritettiin jakaa heille tietoa siitä, mistä tässä oikein on kyse. Sekä että, mutta enemmän ehkä sitä ilmapiirin ja ajattelun muutosta. Tietysti, jos lainsäädäntö muuttuu, niin se ehdottomasti sementoi ja vahvistaa sen. Mutta kyllä sen keskusteluilmapiirin ja näkemyksen muuttaminen.. Kyllä se sama ilmapiirimuutos näkyy sitten eduskunnassa keskustelussa. Että kukaan ei, kun tää ekaa kertaa tuli eduskuntaan, vastustanut sitä. Kaikki puheenvuorot oli kansalaisaloitteen puolesta.

00:42:27
Laura Kolehmainen: Meillä oli semmonen, tai ainakin mulla oli sellanen ajatus, että tää on itsestään selvää, että se EU-puheenjohtajuuskausi pitää käyttää ilmastovaikuttamiseen. Ja siitä ideasta vaan pitää kertoa kaikille ja pitää saada Suomen valtio tai meidän hallitus tajuumaan, että tottakai näin tehdään. Siinä ei sinänsä ollut niin sellasta niinku keskustelullista, että nyt täytyy käydä tällanen keskustelu ja katella kaikki puolet. Me oltiin aika itsevarmoja siitä, että tää on nyt mitä pitää tehdä ja kaikkien pitää vaan tajuta tää. Tottakai, koska se oli EU-puheenjohtajuuskausi ja puhutaan niinkuin valtiotason ja tämmösen puolivaltioliiton tason vaikuttamisesta, niin tottakai ne on niinku poliitikkoja, mitä eurooppaministeri ja pääministeri ja virkamiehet viime kädessä tekee siellä. Et ne oli mihin haluttiin vaikuttaa. Mut mun on vähän vaikea niinku kategorisoida, mikä se osuus oli – kaikista tärkein osuus tietenkin se, että sai sen ideaan leviämään ja jengin oleen silleen ”tää on hyvä idea”. Tottakai, kun se oli meidän keksimä. Niin tottakai siinä oli silleen, että ”tää on hyviä idea”. Mutta miten kertoa se sitten kaikille muille. No ei käytännössä sitten ollut, niinkuin sanoin, niin siinä. Koko sitä kampanjaa leimas sellanen, ”joukkoilmastoherääminen” ja jengin tarve vaikuttaa. Me oltiin vaan kanava ja matalan kynnyksen jengi, johon pysty tulee messiin. Mä näkisin, että meidän kamppikset on ollut tos suhtees vähän erilaisii.

00:44:38
Hanna-Marilla Zidan: Ehkä se kohdistaminen oli erilainen. Mut kul mun mielest just toi. Kun on joukko ihmisii, tai ei tartte olla ees joukko, saattaa olla yksittäinenkin, että kokee itse jonkun asian tosi tärkeeksi. Ja se näkyy ja välittyy, niin sillä saadaan aikaiseksi muutosta ja ajattelunmuutosta. Varsinkin jos on joukko sellaisia ihmisiä, jotka kokevat sen jonkun asian tosi tärkeiksi. Mikään ei vaikuta niin, kuin ihmiset, jotka kokee paloa jonkin asian muuttamiseksi.

00:45:16
Laura Kolehmainen: Varsinkin kun niillä on se muutosehdotus jo olemassa. Se jo helpottaa sitä vastaanottoa. Että on se ”nyt pitää tehdä näin” ja on tehnyt sen duunin, että ”näin pitää tehdä käytännnössä”. Se on oikeesti ainakin vastaansanomatonta, niin ainakin hankalaa vastustella.

00:45:39
Lukas Korpelainen: Silloin kuin pyritään vaikuttamaan, niin tottakai se viestintä on tosi iso juttu. Ainakin kun itse olen noita kansalaisaloitteita tai kampanjoita kattonut, niin mua ainakin vakuuttaa heti, kun on hyvä nettisivu ja näyttää, että täällä on joku ihan niinku järjestö ja tukijoita taustalla. Silleen ehkä rahaakin johonkin mainostettuun sisältöön. Vaikka tässä oli tämä esimerkki Hanna-Marillallakin, että yksittäinen ihminen voi tehdä, niin mulle ainakin se vaikuttaa, että jos näyttää, että on vähän virallisempi ja isompi porukka taustalla, niin se vakuuttaa. Eiks teillä ollut molemmilla molemmissa kampanjoissa tukijoita tai muita yhdistyksiä taustalla? Mikä tällaisen yhdistysyhteisön merkitys on tällaisissa kampanjoissa?

00:46:46
Laura Kolehmainen: No teillä oli alusta lähtien järjestöt. Me ehkä lähdettiin siinä alussa, koska ei ollut mitään maste plania, että miten tää homma tehdään, niin kyllä meillekin oli aika selvää, että halutaan tietysti tukijoita ja peukuttajii. Sellasiin, että kattokaa, näidenkin mielestä tää on hyvä idea. Me haluttiin pitää se toimijuus hirveen vahvasti siin kampanjassa. Aluksi meillä oli isommin se idea, että ”kuka vaan voi veivata”. Että todellakin tulkaa messiin ja tukee, mutta se on tavallisten ihmisten joukko, joka on se agentti siinä – joka sitä asiaa tekee. Voi olla mun omaa sellaista niinku, että mulla on sellanen ideaalikuva päässä, tämmöisestä tavallisesta ihmisten toimimassa. Se on voinut vaikuttaa tähän, mikä sen viestin kärki on ollut. Mutta todellakin ruvettiin heti pyytää kaikkii mahdollisia tahoja. Mä esimerkiks pyysin kaikkia mun entisiä kouluja, siis peruskoulusta lukioon ja sit yliopistoon messiin. Ihan eka tais olla, että pyydettiin HYY:tä, eli Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaa messiin ja sit SYLliä, eli Suomen ylioppilaskuntaa tai ylioppilaita, opiskelijaliikkeen kautta. Se meni niin silleen, että missä on jo valmiiksi – minkä yhteisön jäsen on jo valmiiksi. Sit on silleen, että tää on niinku meidän idea, voittekstekin tulla messiin. Se olisi alkuvaiheessa, se oli helppoa. En mä voi ees sanoo, et siin ois ollut mitään vaikeuksia. Sithän se vaan ruokkii itteensä. Kun on saanut tiettyjä tukijoita, niin se liikkuu samalla levelillä tosi helposti. Kun oli kirjottanut yhdelle yliopistolle, niin kohta ne rehtorit oli keskenään tavannut siellä Unifissa ja sitten oli kaikki rehtorit ja kaikki Suomen yliopistot messissä tossa. Samalla tavalla, kun oli yksi ammattiliitto.. Sekin oli, että tosi monihan on opintojen aikana duunissa erinäkösillä aloilla. Yks meiän tyyppi on PAMissa, niin kirjoitti PAMiin, et lähettekste messiin. On varmaan tämmösiä, että jos saa”uu, noin ison tahon messiin, niin muiden on helpompi tulla. Me tehtiin semmonen strateginen veto aluksi, ettei me oikeestaan pyydetty poliitikoilta oikein mitään. Me ei haluttu edes mitään sellaisia sitoumuksia tai allekirjoituksia niiltä. Me lähettiin siitä, että nyt erilaiset toimijat kansalaisyhteiskunnassa, mutta nekin yhteiskunnassa, että mikä vaan yhteisö käy. Ja sit rakennettiin sitä joukkoa sen kautta. Mutta taktiikka oli sit aika äkkii se, että mahdollisimman paljon ja mahdollisimman erilaisii ja näin. Osittain se meni silleen, että lukiot rupes haastaa toisiaan Twitterissä mukaan, et lähtekää messiin ja pitii kaikki kilpailuja siitä. Ei ollut mitään tukijanhankkimisstrategiaa, vaan se levis horisontaalisesti aika hyvin. Ne oli semmosia kokeiluja, että lähteeks tää näin ja näin.

00:50:24
Hanna-Marilla Zidan: Aluks se oli aika merkittävää kaikki se tieto, mitä Amnestylla.. Jos miettii, että monet järjestöt oli 2011 ollut valmistelemassa. Ja sitten oli esim. eri maista vertailevaa raiskausta koskevaa lainsäädäntöä, sitä koskevaa tutkimusta. Niin heti, kun laitettiin se vireille, niin saatiin valtavasti tietoa. Ja esimerkiksi Naisten Linjan käytännön työstä tulee sellaisia asioita, jotka kun miettii sitä kansalaispohjaa, niin he tietää sellaisia asioita, miksi tässä muotoilussa pitää ottaa tämä huomioon. Aluksi kaikki tieto, mitä sai noilta järjestöiltä, niin sillä oli valtavasti merkitystä eri näkökulmista. Tavallaan kun oli aluksi tosi kovia järjestöjä mukana, niin myöhemmin rupes järjestöjä ilmoittautumaan, että ”mekin halutaan mukaan”, niinku lumipalloefektinä ylioppilaskuntia ja muita mahdollisia. Se oli tosi kiva se lumipalloefekti. Toisaalta järjestöjen lisäksi yksittäiset ihmiset ja julkkikset ja politiikot, joita aktiivisesti kampanjassa olevat ihmiset oli lähestynyt, koska tunnen tämän henkilön. Sillon sillä, että joku Maija Vilkkumaa julkaisee tai on jossain tukikeikaissa, niin saattaa saavuttaa jonkun ihan eri yleisön, kuin tietyt poliitikot, jotka saattaa olla tietosii tai saattaa olla siinä kampanjassa. Tai ihan joku yksittäinen kampanja-aktivisti, jonka kuva tai sitaatti julkaistaan, niin saavuttaa ihan eri yleisön ja lisää allekirjoituksia ja tukea tärkeän asian levittämistä.

00:52:31
Lukas Korpelainen: Kampanjan tekemisessä – kaipasitteko jossain vaiheessa tukea tai apua tai neuvoja? Saitteko jostain sellaisia? Mistä voi saada neuvoja tällaisen kampanja tekemiseen?

00:52:50
Laura Kolehmainen: Meillä oli aika do it yourself meininkin kaiken suhteen. Olis varmaan voinut asioita helpomminkin, varsinkin jos olisi ollut rahaa siinä alussa, niin olis voinut tehdä asioita helpommin ja nopeammin. Siinä oli myös semmoinen tosi kiva meininki. Tää on meidän kamppis, me tehdään tää tälleen. Siinä alussa me kysyttiin neuvoja just Fingolta ja ympäristöministeriöstä, et onks tää realistinen tai hyvä ajatus. Sen jälkeen sit ei hirveästi kyselty. Tottakai asiantuntemus, semmoinen EU:n ilmastopolitiikka, kaikki nää. Tokihan me käytiin vaik minkäkaikenlaisia keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa. Me opittiin siinä tekemällä aika hyvin. Enemmän silleen päin kyllä, että meillä oli se idea ja käytiin pyytää sillä mukaan, kuin että joku muu olisi tehnyt taustaduunii just tosta. Totta kai kaikilla ymppäjärjestöillä ja näillä ilmastoduunii tehneillä, me ollaan hyödytty hirveästi siitä kaikesta, mitä asiantuntemusta seillä on. Meidät on otettu mukaan sellaiseen ympäristöjärjestöjen keskusteluun ja saadaan kyl tietoo. Tottakai siit on tosi paljon hyötyä. Mutta sit kampanjan tekemisessä. Vaik miten joku juttu tehdään, niin jengillä on erilaisii osaamisii. On tyyppei, jotka opiskelee vaikka graafista suunnittelua tai muotoilua ja osaa tehdä tiettyjä juttuja. On tyyppejä, jotka osaa koodaa, niin sit koodas nettisivut ja silleen. Kyl mä sanoisin, et se osaaminen löyty kuitenkin sen porukan sisältä.

00:54:50
Hanna-Marilla Zidan: Me saatiin aluksi vähän Tahdon kampanjasta vinkkejä. Mikä oli ehkä haastavinta oli se, että puol vuotta pitää saada sellasia piikkejä ja saada koko ajan lisää niitä allekirjoituksia. Puoli vuotta se niin kuin esillä pitäminen ja siihen uusien näkökulmien löytäminen, niin että ihmiset jaksaa kiinnostua ja jaksaa allekirjoittaa. Niin puoli vuotta kuulostaa lyhyeltä ajalta mutta se on aika pitkä aika.

00:55:21
Lukas Korpelainen: Elikä viesti siis kaikille järjestöille, muistakaa jakaa ja kysyä neuvoja toisillenne. Selkeesti tällaisia kampanjoita kannattaa lähteä tukemaan vaikkei olisi itse priimusmoottorina. Kannattaa olla niinku auki. No aivan lopuksi haluisin vielä kysyä teiltä, että ootte varmasti oppineet tosi paljon näiden kampanjoiden aikana. Mitä terveisiä tai neuvoja haluaisitte antaa järjestölle tai uhmisillä, jotka joskus jatkossa haluu tehdä tällaisia kampanjoita.

00:55:55
Hanna-Marilla Zidan: No mun mielestä se, että on tukea. Että on ihmisiä, jotka haluaa toimia sen asian eteen, ja sitten hyvä taustatyö on ainakin sellaisia asioita. Ja se pitää itse kokea sellaiseksi, että tää on sellanen asia, jonka ehdottomasti haluan ajaa läpi.

00:56:18
Laura Kolehmainen: Ihan noit samoi. Sit kaikista tärkeintä mun mielestä on, että ite on sitoutunut siihen asiaan ja tajuu sen, että tarvii hirveästi muita ihmisiä, muiden ihmisten panosta ja apuu sen asian läpisaamiseks. Että pyytää mukaan jengii, kutsuu mukaan jengii siihen omaan juttuunsa. Ehkä oikeastaan se. Haluan sanoa viel loppuun sen, mitä mä oon jo täs sanonu. Sit tajuu sen, miten siistii on, kun jengi löytää oman toimijuutensa ja semmosen tajun siitä, että näille asioille voi tehdä jotain. Se on ihan sairaan siistii. Et pystyy niin kuin sen oman, ehkä sellaisen aktivoitumisen tai sitoutumisen kautta jeesaa muita siihen samaan tajuamiseen, niin se on ihan sikasiistii.

00:57:19
Lukas Korpelainen: Kiitos Hanna-Marilla Zidan ja Laura Kolehmainen.

00:58:02
Juontaja: Kuuntelit Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Jatka kuuntelemista osoitteessa www.opintokeskusvisio.fi/podcast ja vinkkaa siitä myös kaverille.