Jakso 6: Järjestöt ilmastovaikuttajina

Jakso 6: Järjestöt ilmastovaikuttajina

Julkaistu 2.3.2020

Kansalaisjärjestöt ovat uurastaneet ilmastokriisin torjumiseksi vuosikymmeniä, silti maailman päästöt ovat vain kasvaneet. Mikä on mennyt pieleen ja mitä järjestöt voisivat tehdä paremmin? Entä miten purkaa ilmastokeskustelun vastakkainasetteluja ja innostaa ihmisiä mukaan ilmastotoimintaan? Näistä ja muista kysymyksistä keskustelevat pari kymmentä vuotta ilmaston parissa töitä tehneet Oras Tynkkynen ja Kaisa Kosonen.

Tekstivastine

00:00:00
Juontaja: Moi! Kuuntelet Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Mikä on järjestöjen rooli vaikuttamistyön kentällä, ja miten järjestöt voisivat vielä paremmin saada äänensä kuuluviin 2020-luvun Suomessa. Mikrofonin äärellä meillä on vaikuttamistyön asiantuntijoita sekä kovia tekijöitä. Podcast on tribuutti suomalaiselle järjestökentälle ja samalla kolmekymmentävuotiaalle Vihreälle sivistysliitolle.

00:00:29
Oras Tynkkynen: Olen Oras Tynkkynen ja toiminut nyt ilmastoasioiden parissa sellaisen neljännesvuosisadan ajan erilaisissa tehtävissä – kansanedustajana, valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana, aikoinaan Maan ystävien ilmastokampanjavastaavana ja nyt viime vuodet muun muassa tuolla Sitrassa hiilineutraali kiertotalous -teeman vanhempana neuvonantajana. Mutta en ole täällä studiossa yksin, vaan täällä on paikalla myös Kaisa Kosonen. Hei Kaisa, kuka olet?

00:00:52
Kaisa Kosonen: Hei, mä olen Kaisa Kosonen, Greenpeacen ilmasto- ja energiavastaava. (Olen ollut) myöskin, no en niin kauan kuin Oras mutta yli 20-vuotta, näissä kuvioissa jo mukana, ensin ylioppilaskunnan toiminnan kautta ja opiskelija-aktivismin kautta ja sitten Luontoliiton kautta Greenpeaceen, missä olen ollut nyt sitten vuodesta 2002.

00:01:15
Oras Tynkkynen: Ja mitä siellä Greenpeacessa oikein teet käytännössä?

00:01:18
Kaisa Kosonen: No mun osaamisaluetta on ennen kaikkea ilmastopolitiikka. Viimeiset vuodet olen ollut pääasiassa tuolla kansainvälisellä puolella, meidän kansainvälisessä ilmastopolitiikan tiimissä. Eli osallistunut kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin, seurannut erilaisia kansainvälisen ilmasto- ja energiapolitiikan tekemisen foorumeita, olisi se sitten G20, G8, Maailman talousfoorumit ja muut, ja niitä kautta yrittänyt sitten meidän kansainvälisen tiimin kanssa edistää ilmasto- ja energiatoimia.

00:01:56
Oras Tynkkynen: Mitä se tarkoittaa käytännössä siis? Greenpeace kasaa painetta poliittisten päättäjien niskaan, jotta asiat etenee nopeammin, vai mitä?

00:02:04
Kaisa Kosonen: No juuri näin. Eli on nähty, että politiikka on tietysti yksi tärkeä vaikuttamisen alue. Ideaalimaailmassa meillä olisi mahdollisimman vahvat kansainväliset säännöt, jotka edesauttaa sitä, että hiilineutraali maailma tehdään mahdolliseksi. Ja vaikka semmoisessa ideaalissa maailmassa ei ollakaan, missä voisi olla semmonen kansainvälinen hallitus ja toimeenpanoväline, joka pakottais näin tapahtumaan, niin näillä kansainvälisillä prosesseilla on tärkeä rooli siinä, että vauhditetaan sekä yritysten että valtioiden toimia. Näillä foorumeilla me toimitaan, oli se sitten YK tai Euroopan unionin päätöksenteko tai eri maiden yhteistyöelimet ja omat kansalliset parlamentit.

00:02:58
Oras Tynkkynen: No nyt tätä nauhoitettaessa on kulunut ainoastaan pari päivää Madridin ilmastokokouksen päättymisestä. Jos on seurannut uutisia ja kommentteja, niin on ollut aika synkkäsävyisiä. Nyt kun olet pitkään yrittänyt vaikuttaa kansainväliseen ilmastopolitiikkaan, niin miltä se tilanne mielestäsi näyttää?

00:03:14
Kaisa Kosonen: No kyllähän se synkkä on mutta ei se yllättävää ole, kun katsoo minkälaista politiikkaa ja minkälaisia johtajia meillä on parhaillaan joissain suurissa saastuttajamaissa, kuten Yhdysvalloissa tai Brasiliassa tai Australiassa. Niin kun on semmoinen vähättelevä ja jopa ongelman kieltävä asenne siellä kotimaan politiikassa, niin toki se heijastuu sitten myös niihin päätöksiin, jotka on mahdollisia kansainvälisellä tasolla. Silti periksi ei anneta tietenkään ja näitä prosessejakin viedään eteenpäin ja painetta kasvatetaan entisestään. Kyllähän nyt on selvää, ettei kenenkään ole järkee jäädä odottamaan mitään, niin kuin ikäänkuin täydellistä sopimusta tai kokousta tai päätöstä, joka tehdään jossain kansainvälisellä tasolla ja sitten se pakottaa meidät kaikki toimimaan. Vaan ilmastonsuojelussa, puhtaan energian edistämisessä, metsiensuojelussa oikeastaan läpimurrot on yleensä aina tapahtuneet alhaalta ylöspäin. Että on jotkut edelläkävijät kansallisella tasolla, jotkut yritykset, jotkut kaupungit, jotka vain näyttää todeksi, että näitä asioita voi tehdä toisin. Nyt ennen kaikkea on se tilanne, että meillä se kansainvälinen sopimus on ja meillä on yhteisesti sovitut tavoitteet, mihin pitää pyrkiä. Me tiedetään, mitä meidän pitää pääsääntöisesti tehdä. Pitää päästä fossiilisia polttoaineista kokonaan eroon, pitää suojella metsiä ja kasvattaa hiilinieluja eli parantaa maaperän ja metsien hiljentymiskykyä entisestään, pitää järkevöittää meidän koko materiaalisen kulutuksen kiertoa ja näin poispäin. Ne on asioita, jotka nyt vaan pitää käytännössä pistää toimeen. Nehän on semmosta käytännön toimintaa, joita koskevia päätöksiä tehdään kaupungeissa, niitä tehdään yrityksissä, niitä tehdään maiden tasolla. Näillä kaikilla tasoilla pitää saada nyt edistystä aikaan, jotta sitten voi taas vähitellen, niin kuin kansainvälinen tasokin nytkähdellä eteenpäin.

00:05:20
Oras Tynkkynen: Eli tavallaan pitää edetä kaikilla tasoilla yhtä aikaa. Voisiko ajatella niin, että nämä eri tasot ovat vähän niinkuin vuorovaikutuksessa suhteessa toisiinsa? Eli kansainvälinen kehitys voi vauhdittaa kansallista ja päinvastoin.

00:05:31
Kaisa Kosonen: Juuri näin. Se, että meillä on Pariisin sopimus, se on auttanut ymmärtämään ne aikataulut ja sen kokonaisuuden, mikä tässä on saatava haltuun. Enää ei auta vähännellä päästöjä siellä täällä. Päästöjä pitää vähentää kaikilla sektoreilla yhtä aikaa. Tähtäimenä on nolla ja sen jälkeen vielä negatiivisen puolelle, eli maaperät, metsät pitää saada sitomaan hiiltä ilmakehästä enemmän, kuin mitä meidän kaikki muu toiminta tuottaa. Silloin ylipäänsä se, että Pariisin sopimus auttoi tän niinkuin kuin koko konseptin ”Net zero emissions” se on meidän kaikkien yhteisenä tähtäimenä. Jo se auttoi eteenpäin siinä, että monet yritykset ja kunnat ja osavaltiot eri puolilla maailmaa ihan eri mittaluokassa miettii, että mitä tää transformaatio sitten meiltä edellyttää ja tarkoittaa. Mikä on meidän rooli tässä kaikesta. Ja sitten sijoittajat se uus, vähän niinkuin uudehko toimijaporukka, joka on lähteny ottamaan aktiivisempaa roolia siihen, että miten nämä Pariisin sopimuksen visiot tehdään todeksi.

00:06:40
Oras Tynkkynen: Olet kansainvälisen Greenpeacen hommissa ja teet paljon kansainvälistä ilmastopolitiikkaa. Mulla on sellainen tuntuma, että suomalaisia on aivan suhteettoman paljon erilaisissa kansainvälisissä järjestöissä ilmastotehtävissä. Onks sulla samanlainen kuva ja mistä sä veikkaat, että se johtuu?

00:06:58
Kaisa Kosonen: Mulla on samanlainen kuva. Tässä, nyt kun on nauhoittimetkin päällä, niin voi kiittää sinua Oras siitä, että sä olet aikanaan yli 20-vuotta sitten tehnyt sellaista pioneerityötä siinä, että sä oot tuonut porukkaa yhteen ja pistänyt meitä miettimään nuorina opiskelijana yli 20-vuotta sitten, mikä on meidän rooli tän globaalin haasteen edessä. Silloin sä jo järjestit näitä tämmöisiä opintomatkoja YK:n ilmastokokouksiin ja kyllähän se porukka mikä alkoi jo silloin 20-vuotta sitten tulla kasaan ja se porukka, joka alkoi sen ympärille muodostumaan, niin heistä on tullut kansainvälisen tason vaikuttajia eri puolilla maailmaa. Maan ystävien puolelta tullut monia ihmisiä meille sitten Greenpeaceen, on siitä jatkanut meidän Puolan toimistoon, Kiinan toimistoon, Intiaan.. Japanissa on tällä hetkellä Hanna Hakko. Monia nimenomaan suomalaisia pitkän linjan vaikuttajia. Kun täällä meille Suomessa on monesti sanottu, että ”menkää sinne, missä ne isoimmat ongelmat on”, no sinnehän me on menty ja siellä saatukin isoja muutoksia myös aikaiseksi! Joku vaikka Lauri Myllyvirta, joka myös on näitä alunperin Maan ystävien kasvatteja Suomessa ja sitten tuli Greenpeacelle töihin ja jatkoi siitä sitten Puolaan ja Kiinaan ja muita. Sittemminhän hänestä tuli yksi arvostetuimmista hiiliteollisuuden asiantuntijoista, ja tällä hetkellä erityisesti hiiliteollisuuden ilmansaasteongelmien ja niiden terveydenvaikutusten asiantuntijoista. Kun hän sitä asiantuntemusta tuo esimerkiksi kansallisiin hiilivoimaloiden luvitusprosesseihin, niin saadaan isoja aikaiseksi. Eli sille voi tapahtua vaikka sitä, että Vietnamissa todetaan, että meidän ei kannata jatkaa tällä kehityspolulla, jossa rakentaisimme 70 uutta hiilivoimalaa, koska ne terveysvaikutukset voisi olla niin suuria. Silloin valitaankin toinen reitti. Silloin saattaa olla, (että) tämmöisissä tapauksissa, missä esimerkiksi vielä suunnitellaan uusien hiilivoimalan rakentamista ja siihen pystytään tuomaan asiantuntijatietoa, suomalaisen koulutusjärjestelmän hedelmää, suomalaisten aktivistien kautta. Siinä voi olla aika todella iso vaikutus sitten yksittäisilläkin suomalaisilla kansaistoimijoilla ja heidän osaamisellaan.

00:09:30
Oras Tynkkynen: Eli kun hallitusohjelmassa lukee, että Suomi voi olla kokoaan suurempi, niin ympäristöjärjestöt toteuttaa tätä hallitusohjelman kirjausta hyvin ahkerasti ja sinnikkäästi. Päivän vinkki, jos haluaa seurata mitä tapahtuu Kiinan päästöille tai hiilivoimalle maailmanlaajuisesti, seurantaan Lauri Myllyvirran Twitter-tili. Sieltä löytyy kyllä paljon ajantasaista tietoa. No nyt ollaan tosiaan kuitenkin siinä tilanteessa, että maailman päästöt on jatkanut kasvuaan. Ennakkotietojen mukaan myös tänä vuonna tulee lisää päästöjä edelliseen vuoteen verrattuna. Järjestöt on tehnyt tätä työtä niin kuin mekin osaltamme vuosikymmeniä. Voisiko Kaisa sun mielestä sanoa, että järjestöt on epäonnistunut, kun ollaan niin synkässä tilanteessa kuin ollaan.

00:10:12
Kaisa Kosonen: No kyllähän tässä on kaikki epäonnistunut. Kaikki ne, jotka on yrittänyt tässä vuosien varrella, vuosikymmenten varrella ilmastokriisiä tuoda esiin yhteiseen tietoisuuteen ja tehdä sille jotain, niin kaikilla on peiliin katsomisen paikka. Vaikka kaikki me olemme yrittäneet, tämänkin pöydän ääressä sekä sinä Oras että minä olemme varmaan koko aikuiselämämme omistaneet asialle, niin eihän tässä yhtään sellainen olo ole, että kylläpäs on paljon tullut saatua aikaan. Vaikka tietääkin, että paljon on myös tullut saatua aikaan, niin sekin kun tännekin haastatteluun sateisen synkän puiston läpi tulin, niin ei suinkaan ole sellainen olo, että riittävästi on saatu aikaiseksi. Mutta toki ei myöskään olla niitä ihmisiä, jotka niiden isompien rahapinojen päällä istuu tai sitä suurinta valtaa maailmassa käyttää. Että lopullinen vastuu on niillä yrityksillä, jotka tekee voittoa sillä, että ne polttaa fossiilisia polttoaineita tai tuhoaa metsiä, ja niillä hallituksilla, jotka ei ole toteuttaneet velvollisuuttaan turvata kansalaisilleen turvallista tulevaisuutta, hyvinvointia ja terveellistä elinympäristöä. Kyllä tässä niin kuin vastuunkantajia on paljon mutta toki en itsekkään järjestötoimijana lähde pakoilemaan vastuuta, vaan joka päivä herään ajatukseen, että miten voimme toimia entistä paremmin.

00:11:46
Oras Tynkkynen: Mä vielä odottelen sitä päivää, että kun ilmastokriisi on saatu taputeltua, niin mä voin keskittyä muihin asioihin, kuten kissavideoihin ja kokeelliseen musiikkiin. Toistaiseksi sitä päivää on vielä saanut odotella. Jos nyt järjestöt ei ole vielä saanut ihan tätä hommaa pakettiin, niin mitä järjestöjen pitäisi ehkä tehdä toisin kuin tähän asti. Onko opittu tässä vuosien varrella jotain, siitä miten järjestöt voi vaikuttaa ilmastoasioissa?

00:12:09
Kaisa Kosonen: Järjestöt toimii eri puolella maailmaa vähän erilaisissa olosuhteissa. Kaikkein tärkeintä varmasti on, että aina ne omat toimintatavat aidosti mukautetaan siihen ympäristöön, missä niitä muutoksia yritetään saada aikaan. Olennaista on, että paljon tarkemmin pidetään katse siinä, että ”we need to stop doing better and start doing enough”. Eli mitkä on sellaisia päätöksiä, jotka voi viedä meidät sinne riittävän tekemisen polulle. Ja ketkä on ne päätöksentekijät, jotka niitä päätöksiä pystyy tekemään ja mikä näihin päätöksentekijöihin sitten parhaiten vaikuttaa. Eli semmosta yleistä, että ”ilmastonmuutos on vakava asia, oletteko te kaikki tajunneet?”, niin sitähän Suomessa ei oikeastaan varsinkaan enää tarvitse tehdä, vaan nyt pitää päästä niihin käytännön toimiin. Meillä Suomessa on itseasiassa ilmastoliike saavuttanut tosi paljon, jo se mitä viime vuonnakin saatiin aikaiseksi, että meillä käytiin ekat ilmastovaalit ja meillä saatiin hallitusohjelma, joka alkaa sanalla ilmasto. Siellä alkaa tavoitteet olla jo kohdillaan. Tavoitteet asetettiin sen mukaan, mitä ilmastopaneeli – eli ilmastotieteen kerma Suomessa – suositteli. Nyt olennaista on sitten löytää ja mahdollistaa ne käytännön muutokset. Eli katsoa, mikä mahdollisesti estää sitten nykyistä hallitusta tekemästä niitä päätöksiä, jotka on tehtävä, ja mikä meidän kansalaisjärjestöjen rooli on siinä, mahdollistaa niitä päätöksiä. Eli Suomessa ollaan nyt siinä tilassa. Kun taas jossain toisessa maassa pitää edelleen tehdä sitä, että ”herätkää pahvit, tää on vakava uhka. Teidän oma talo on kohta tulessa ja ei kannata täällä vaan istuskella vaan tässä on oma tulevaisuus uhattuna”. Mutta että alkuperäiseen kysymykseen, mitä meidän pitää tehdä paremmin – nimenomaan sitä, että paremmin analysoidaan, että mikä on juuri se tilanne missä juuri me olemme nyt. Miten ei toisteta sitä, mikä on toiminut vaikka 20-vuotta sitten jossakin maassa, vaan katotaan mikä toimii juuri meillä, juuri nyt. Pidetään kirkkaana se, että enää ei auta tehdä vähän paremmin, vaan pitää yrittää kerralla päästä sille polulle, että tehdään riittävästi.

00:14:32
Oras Tynkkynen: Eli tilannesidonnaisuutta, voisko sanoa myös strategisempaa otetta, eli tunnistetaan, missä pystyy vaikuttamaan parhaiten ja keskitytään siihen. Josta tietysti herää kysymys, että mitkä ne on ne keskeiset strategiset vaikuttamisen paikat? Jos ajatellaan vaikka tätä Suomen tilannetta – tavoitteet kohdillaan hallituksessa (mutta) käytännön toimia ei kauheesti tunnu tulevan. Niin, miten tämä tilanne muutetaan ja miten järjestöt voisi vaikuttaa?

00:14:57
Kaisa Kosonen: No tässäkin on hyvä jokaisen järjestön miettiä myös sitä omaa erityistä roolia siinä. Jokaisella järjestöllä on vähän eri profiili. Greenpeace on erilainen toimija kuin vaikkapa WWF tai Maan ystävät tai joku kirkollinen järjestö tai joku urheilujärjestö. Järjestökenttäkin on tosi laaja. Meillä ehkä perinteisesti on ajateltu, että tämä on ympäristöjärjestöjen alaa tämä ilmastopolitiikka. Nyt on Suomessa aika laajasti herätty siihen, että itse asiassa mikä tahansa järjestö sulla on, niin sillä todennäköistä on jotain tekemistä ilmastokriisin kanssa ja sen ratkaisujen kanssa. Eli ensin sen analysointi kunnolla, että mitkä on meidän erityispiirteet ja meidän vahvuusalat ja mikä on se meidän oma lisä, mikä voidaan tähän tuoda. Sitten samaan aikaan arvioida sitä, että mitkä on ne päätökset, mitkä pitää saada siinä ympäröivässä yhteiskunnassa aikaan, ketkä niitä päätöksiä tekee ja mitkä meidän vaikutusmahdolliset on sitten niihin toimiin? Ja jos ei ihan tiedä, että mikä juuri nyt on olennaista, niin sit vaan kyselemään muilta ja haastattelemaan olennaisia virkamiehiä ja tutkijoita, järjestötoimijoita, ihmisiä ja etsimään sitä omaa roolia. Kyllähän meillä esimerkiksi Suomessa pitää monella rintamalla saada aikaan asioita. Meidän täytyy yhtäältään saada aikaan ilmastolain perustavanlaatuinen vahvistaminen. Ilmastolakihan Suomessa on jo yksi esimerkki siitä, että se oli kansalaisjärjestöjen voitto. Kansalaisjärjestöt kampanjoi sitä, eiks yli 10-vuotta mennyt siitä, kun sitä lähettiin Big ask eli Polttava Kysymys -kampanjan alla ajamaan ja lopulta se saatiin. Saatiin ilmastolaki, joka perusti ilmastopaneelin, eli tutkijaelimen, jonka pohjalta nyt sitten saatiin tämä hiilineutraalisuus 2035 -tavoite. Ei sitäkään tuskin olis ihan tässä mitassa juuri nyt ollut, ellei se työ olisi lähtenyt silloin. Nyt meillä on ilmastolaki, mutta se ei ole itsessään vielä vahva, se loi tietynlaisen suunnittelu- ja raportointijärjestelyn meidän ilmastopolitiikalle. Nyt pitää saada laki, joka ohjaa meidän kaikkien tekemistä kohti sitä hiilivapaata Suomea ja hiilineutraalia Suomea 2035. Siinä voi olla kaikille järjestöille tästä seuraavan puolentoista vuoden aikana olennainen yhteinen tekeminen. Sitten alla pitää saada isoja juttuja aikaseks: Meidän pitää päästä eroon turpeen polttamisesta energiajärjestelmässä ja kaiken kaikkiaan katsoa se koko koko turveteollisuuden tulevaisuus uudelleen. Se on tietysti osa-alue, missä tarvitaan paitsi vanhoja toimijoita myös uusia toimijoita miettimään, mikä on se reilu siirtymä niille ihmisille, jotka tällä hetkellä saa (siitä) työnsä ja elinkeinonsa. Joille ehkä se on ollut perinteisesti pitkään suvussa oleva osaaminen, johon liittyy ammattiylpeyttä. Niin miten voimme yhdessä saada semmoisen reilun siirtymän suunnitelman, joka on semmonen muutos, jossa ihmiset haluu olla mukana. Jokaisella maallahan on omat kansalliset kipukohdat. Jos se on se, että niitten koko hyvinvointi perustuu öljynporaukseen. Tanskalla on todella iso sikateollisuus, joka eittämättä tulee olemaan isojen muutosten edessä. Meillä näitä kipukohtia on ollut turveteollisuus ja metsäteollisuus. Nää on molemmat aloja, joissa ratkaisut ei välttämättä löydy perinteisellä kansalaisjärjestökampanjoinnilla, vaan nyt pitää ihan oikeasti kääriä hihat ja katsoa, että mikä meitä estää tekemästä niitä päätöksiä näillä sektoreilla, joilla voimme tulla linjaan Pariisin sopimukseen ja toki myös kansallisen biodiversiteettisopimuksen edellyttämille urille.

00:18:58
Oras Tynkkynen: Mainitsit tuossa vähän sivumennen, että muutoksen pitää olla sellainen, että ihmiset haluaa olla siinä mukana. Me ollaan moneen otteeseen vuosien varrella puhuttu siitä, että tarvittaisi tällainen visio. Näkymä hiilineutraalista Suomesta, joka on kauhea houkutteleva, joka innostaa ihmisiä eikä lannistu tai pelota. Millainen tällainen visio voi sun mielestä olla?

00:19:17
Kaisa Kosonen: Mehän ollaan nyt jo innostettu maailmaa juurikin viime viikkoina, kun me ollaan valittu maailman tällä hetkellä nuorin pääministeri. Me ollaan osoitettu, että myös tällainen hallitus, jossa kaikki poliittisten puolueiden johtajat on naisia on mahdollinen. Nyt kun kansainvälinen media on tästä kovasti uutisoinut, mitä moni ei itseasiassa vielä niin paljon huomannutkaan, samanaikaisesti tällä hallituksella on yksi maailman vahvimmista ilmastotavoitteista. Se on jo itsessään asia, josta meidän suomalaisten on syytä olla kovasti ylpeitä. No sitten se, että miten se toteutetaan. Sitä visiotahan on, miten Suomesta tehdään ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointivaltio ja hiilineutraali 2035, niin ilmastopaneeli on tehnyt omia harjoituksia siitä, että minkälaisia käytännön toimia se tarkoittaa liikenteessä, metsäteollisuudessa ja turpeen tuotannossa ja poltossa, maataloudessa ja niin pois päin. Sitra on tehnyt omia harjoituksiaan siitä, että minkälaisia ovat puolentoista asteen mukaiset elämäntavat. Biosin porukka on tehnyt aika hyvää pohdintaa siitä, että minkälaista visiota lähdemme hakemaan, kun tavoitteena on ekologinen jälleenrakentaminen. En tiedä, onko mahdollistakaan ihan yhtä visiota luoda, minkä takana voisimme kaikki kuorona olla. Olennaista on, että eri toimijat omista lähtökohdistaan nimenomaan miettisi, mitä tää meille tarkoittaa. Hallitus on myös laittanut liikkeelle näitä toimialakohtaisia tiekarttoja, jossa eri teollisuusalat miettivät, että mitä tää hiilineutraalisuus 2035 meille tarkoittaa. Niitähän on tulossa sitten keväällä. Mä uskon, että vähitellen alkaa tulla kiinnostavia elementtejä eri puolelta siitä, että ensimmäistä kertaa kunnolla aletaan miettii, miten me selvitään seuraavasta viiden vuoden tavoitteesta tai jostain yksittäisestä direktiivistä, mikä on tulossa. Miten me yhteiskuntana tehdään tämä muutos niin, että se pysyy meidän käsissä ja kääntyy meille voitoksi? Siinäkin mä palaan siihen ilmastolakiin. Siinähän on jo tämmöinen ilmastovuosikertomus yhtenä elementtinä, joka on tällä hetkellä vielä aika tämmöinen byrokraattinen harjoitus. Se tehtiin ekan kerran tänä vuonna. Eduskunta sai selonteon siitä, että missä meidän ilmastotoimissa mennään. Siellä oli joitakin urheita nuoria kuuntelemassa lehtereillä ja varmaan eivät saaneet siitä juuri mitään tolkkua. Mutta tästä vuosikertomusta pitäis tulla joka vuosi sellanen odotettu iso tapahtuma, jossa me tuodaan nää visiot eri puolilta yhteen. Katsotaan, että visiot ja polut, katotaan, että nyt kun meillä on tämä hiilineutraalisuustavoite ja tavoite on fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta, niin miten meidän eteneminen sinne sujuu. Missä määrin meidän liikenteen vapautuminen fossiilisista polttoaineista etenee, miten meidän kunnat on alkaneet uudistamaan omia käytäntöjään päästäkseen sille polulle, miten meidän julkiset hankinnat – miten niissä opitaan vauhdittamaan tätä kehitystä, miten meidän koulutusjärjestelmä sopeutuu näihin muutostarpeisiin ja näin pois päin. Musta siitä kannattaa tehdä sellaiset jokavuosittaiset kokoontumisajot, missä me ei pelkästään ikään kuin puhuta visioista, vaan tarkistetaan joka vuosi sitä, että miten visiot kehittyy ja miten niitä viedään käytäntöön ja miten niitä tuodaan yhteen ja missä meidän pitää tehdä korjausliikkeitä?

00:23:25
Oras Tynkkynen: Edellä hahmottelit hyvin, minkälaisia aineksia me tarvitaan sellaiseen visioon tai useampiin visioihin. Jäin vaan miettimään sitä, että onko siinä vielä riittävästi sellaista innostavaa tehtävää tavalliselle kansalaiselle. Nyt kun tässä ilmastosta puhutaan podcastissa niin voin muistella toista ilmastoaiheista podcastia. YK:n ilmastosopimuksen entinen pääsihteeri Christiana Figueres tekee tällaista Outrage + Optimism podcastia, joka on mainio. Siinä yhdessä jaksossa yksi haastateltavista vain totesi, että miten kiitollinen ja etuoikeutettu hän on, kun saa elää juuri tätä aikaa. Kun saa olla ratkaisemassa tätä ihmiskunnan historian ehkä suurinta haastetta. Mietin, että pystyttäiskö me rakentamaan joku sellainen tarina sen ympärille. Tavallaan hieno juttu jopa, että meillä on aivan poikkeuksellisen merkityksellinen tehtävä ja me kaikki voidaan olla siinä mukana.

00:24:26
Kaisa Kosonen: No ehdottomasti. Suomessahan Arto Salonen on tästä puhunut aika hyvin, nostanut sitä esille. Kyl mä siitä saan itse inspiraationi juuri nyt. Mulla on kysyntää tuolla kansainvälisellä puolella. Mun kollegat koko aika muistuttelee, että millos sä Kaisa palaat tähän kv-puolelle. Mä oon taas silleen, että haluun olla juuri Suomessa juuri nyt! Meillä on täällä aivan uskomattomat elementit kasassa, meillä nimenomaan suomessa ja Pohjoismaissa. Meillä on saatu lyhyen aikavälin sisällä käyntiin semmoinen yhteiskunnallinen muutos, josta voi tulla kipeästi kaivattu kansainvälisesti merkittävä esimerkki siitä, että miten näitä Pariisin sopimuksen tavoitteita voidaan tehdä todeksi. Miten fossiilivapaata hyvinvointia, onnellisuutta voidaan tehdä todeksi? Miten biodiversiteettavoitteita voidaan tehdä todeksi? Meillä on kaksi kolmasosaa suomalaisista sitä mieltä, että nyt mennään ja isosti. Tiedebarometri, ilmastobarometri ja viimeisimpänä Elinkeinoelämän keskusliiton kysely osoitti samaa. Esim tässä EK:n kyselyssä kaksi kolmasosaa suomalaisista kannatti tätä hiilineutraalisuus 2035 tavoitetta. Se että meillä EK, SAK, kunnat, MTK, eri tahot pystyy nyt sanomaan saman asian, että tää on meille tärkeetä ja me halutaan tehdä tää todeksi, on itsessään jo aivan kuin todella innostava ja inspiroiva juttu. Mun kollegat usein kyselee, että mitä siellä teillä Suomessa oikein tapahtuu. Mehän ollaan suomalaiset vähän sellaisia, että ”puhutaan sitten kun ollaan valmista”. Me ei haluta olla niin kuin ruotsalaiset, että niinku intoilla ennen kuin mitään on kunnolla edes tapahtunut. Mä oon nyt sitä mieltä, että itseasissa meidän pitäisi vähän intoilla siitäkin, mitä me on nyt jo saavutettu. Täähän on ihan uskomatonta. Jos me ei ite aleta uskoa siihen, että me voidaan myös viedä tää maaliin, et me voidaan tehdä tää todeksi, niin ei sitä silloin tapahdukaan. Eli meidän pitää nyt itselle alkaa kertomaan, että tämä on mahdollista, tää on mahtavaa ja me pystytään tekemään tää todeksi. Jos ihan vilpittömästi katsoo vaikka Tilastokeskuksen mahtavia kohteita siitä, että miten monissa riippumattomissa kansainvälisessä vertailuissa Suomi on maailman kärkeä, Suomi ja Pohjoismaat, mitä tulee niin kuin osaamiseen teknologiaan, innovointiin, koulutukseen, erilaiseen kyvykkyyteen, kansalaisten luottamukseen omaan hallintoonsa ja hallinnon vahvuuteen. Onhan meillä aivan ainutlaatuiset elementit täällä kasassa. Että jos ei me, niin kuka sitten voi tehdä hiilivapaasta tulevaisuudesta totta? Se on mun mielestä on nimenomaan aivan todella innostava asia juuri nyt. Me eletään todella ainutlaatuisia aikoja ylipäänsä ihmiskunnan historiassa ja Suomi ja Pohjoismaat pelaa nyt ihan pääkallopaikalla siinä. Juuri meidän tehtävä on osoittaa maailman Bolsonarot ja Trumpit väärässä oleviksi ja näyttää että toisenlainen maailma on mahdollinen.

00:27:25
Oras Tynkkynen: Eli tällaista rakentavaa tervettä kansallista itseluottamusta ja varmuutta enemmän peliin, kun lähdetään tuonne maailmalle. Tästä oikeestaan pääsenkin yhteen sellaiseen isoon huoleen, mikä mulla on ollut viime aikoina. Se on se, että jos seuraa ilmastokeskustelua, se näyttää tosi tällaiselta napaistuneelta eli polarisoituneelta tai heimoutuneelta. Eli ihmiset löytää sen oman heimonsa ja sitten rakentelee bunkkereita, joitten suojista voi sitten huudella ja sättiä. Mietin tätä kansallista ylpeyttä vähän siitäkin näkökulmasta, kun usein se kaikkein kriittisin ja vastentahtoisin porukka tuppaa olemaan myös tällaista omasta mielestään kansallismielistä ja jonkun valtio-opin tutkijan mielestä ehkä jollain muulla sanalla kuvattavaa, mutta kuitenkin aika tällaista oikealla laidalla olevaa. Miten ylipäätään puretaan tätä vastakkainasettelua? Miten me saadaan myös tällaiset nyt epäilevästi suhtautuvat ihmiset messiin?

00:28:20
Kaisa Kosonen: Ehkä vähintäänkin siinä, että kuunnellaan, mitä he oikeasti sanovat ja mistä on huolestuneita. Mitä se on se, mitä he elämältään haluaa ja Suomelta? Mulle jotenkin yksi jännä oivaltamisen paikka tuli tossa viime keväällä eduskuntavaalien alla, kun mä kävin kotikaupungissani Kuopiossa. Siellä oli perussuomalaisten teltta torilla, jossa ämyreistä tuli, että (laulaen) ”Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen” ja siinähän tulee, että ”siniset on järvet, sinisyyttä heijasten”. Ja sitten siinä fiilistellään valkoista hankea. Mulle läikähti sydämessä, että just tota kaikkeahan mäkin haluan. Haluan valkoiset hanget, mä haluan sinisen taivaan, kirkkaan saasteista puhtaan taivaan ja kaiken tän. Miks me ollaan eri puolilla? Jos te haluatte kaikkea tota, niin tulkaa messiin! Ja jos se tarkoittaa sitä, että te ette halua elää juuri niin kuin minä elän, niin fine. Katsotaan, miten te voitte jatkaa sitä elämää, mitä te haluatte elää, mahdollisimman pitkälti sellaisenaan mutta kuitenkin hyväksyen ne tosiasiat, että sitä maailmaa, jossa me on voitu elää niin 20 tai 40-vuotta sitten, niin sitä ei joka tapauksessa enää ole. Maailmassa on nyt neljä kertaa enemmän ihmisiä, kuin silloin kun mun isoisä synty. Sillä tavalla maailman rajat alkaa eri tavalla tulla vastaan. Meidän on pakko niitä meidän kansallisia, niitä asioita joita me pidetään tärkeinä, jotta me pystytään ne säilyttämään, meidän itsemme pitää tietyssä määrin muuttua. Mä uskon, että jos me EI lähdetä siitä, että ”mä oon oikeassa, mä oon tajunnut tän paremmin kuin te ja mulle ne asiat jotenkin arvokkaampia kuin teille” vaan lähetään siitä ”mitkäs asiat teille on arvokkaita, missä määrin ne on samanlaisia asioita, kuin jotka on mulle arvokkaita ja voitasko me löytää yhteistyötä?”. Sillä tästä voi varmaan päästä eteenpäin. Nythän se tulee esimerkiksi siinä, kun katsotaan vaikka mitä keskustelua on käyty kasvissyönnistä ja mitä nämä haasteet tarkoittaa maataloudelle tai vaikka turvetoiminta alueelle.. Eihän mihinkään päästä sillä, että todetaan, että olette väärässä, teidän pitää muuttua ja teidän pitää tehdä kaikki asiat toisin. Eteenpäin voidaan toivottavasti päästä sillä, että tunnistaa, että tää on meidän yhteinen haaste. Meidän kaikkien intressissä varmaan on, että Suomessa jatkossakin maataloudella on mahdollisuudet ja sukutilat, jotka on ollut vuosia paikallaan, niillä on tulevaisuutta jatkossakin ja myös uusia yrittäjiä jotka lähtee maatalouteen, heillä on siihen mahdollisuus ja he voivat olla osa ratkaisua. Mut sit se varmaan tarkoittaa myös sitä, että minä täältä Helsingistä en välttämättä tiedä Punavuoressa kiviyksiössäni tai kivitalossani, että miten ne asiat käytännössä viedään parhaiten eteenpäin siellä jossain Kehä 3:n ulkopuolella, vaan kuuntelemme, mikä heille toimisi, mitä he tarvitsevat, jotta voivat olla muutoksessa mukana. Sitten me täällä omista lähtökohdistamme käsin yritämme mahdollistaa sitä. Eli alkuperäiseen kysymykseen, miten polarisoitumista voidaan estää, niin varmaan sillä, että yhä enemmän vaan yritetään tunnistaa, että mistäs me lopulta ollaan eri mieltä, ja onks nää yhteen sovitettavissa. Ja vaikka jatkossakin oltais eri mieltä todella monesta asiasta, niin voisiko tästä fossiilivapaan hyvinvointivaltion rakentamisesta tulla meille kuitenkin erimielisyyksistä huolimatta yhteinen projekti? Koska se turvaa meille sitä valkoista hankea ja sinistä taivasta parhaiten jatkossakin.

00:32:13
Oras Tynkkynen: Tähän keskustelun eriytymiseen kytkeytyy ihmisen kokemat identiteetit. Varmaan aktivisti on sellainen identiteetti, jonka aika moni suomalainen kokee jotenkin vähän vieraaksi. Ja kuitenkin kun ajattelet, mitä aktivisti tarkoittaa – aktiivista kansalaisuutta ja yhteiskunnan muuttamista, parantamista, maailman pelastamista ja niin.. Miten me saatais jotenkin tehtyä tästä kansalaistoimintaan mukaan lähtemisestä sellaista, että siihen uskaltaa kuka tahansa mistä tahansa taustasta?

00:32:44
Kaisa Kosonen: Erittäin hyvä kysymys. Heti tuli mieleen tämmönen flashback. Silloin kun en ollut vielä Greenpeacellä töissä, vaan olin muunlaisessa kansalaistoiminnassa, sitten joku oli kutsunut mua aktivistiksi. Mä oli silleen, että ”en mä mikään aktivisti oo”, se oli sellainen negatiivinen sana. Mä mun isän ja äitin kanssa mietin, mikä muu sana sille voisi olla? Mikä muu voisi kuvata sitä. Isä oli, mä muistan nyt, että ”kansalaistoiminta”. Tämä toiminta mitä teet, se on kansalaistoimintaa. Suomihan on yhdistysten luvattu maa. Meillä ihmiset tekee tosi paljon kaikenlaista kansalaistoimintaa ja vapaaehtoistoimintaa. Varmaan kyse on osittain myös nimenomaan sanojen käytöstä. Aktivismi ja aktivisti on semmosia, ei suomen kielen sanoja oikeestaan. Se kuulostaa siltä, että se tulee jostain ulkopuolelta. Joku on ottanut englanninkielisen briiffin ja tulee meille sanomaan mitä tehdä. Siinäkin on hyvä ehkä tunnistaa, että suomalaiset katsokoon omista lähtökohdistaan käsin, mikä on se porukka, mitä kautta he haluavat näitä tavoitteita parhaiten edistää. Kaikkein tärkeintä kai onkin, että ei enää luoteta siihen, että (ne on) jotkut, vaikka ympäristöjärjestöt jossain, jotka tän asian yksin hoitaa, vaan mitkäs ovat ne järjestöt, joissa itse olen jo mukana? Voinko niiden kautta edistää näitä asioita? Voinko nostaa niitten kahvipöytäkeskusteluihin nämä asiat, vaikka en edes tiedä, miten nämä järjestöt voisi edistää asioita. Ja sitten yhdessä pohtia, mikä on meidän roolimme tässä kaikessa. Ja sitten toisaalta, jos niistä ei löydy niitä porukoita, jota kautta pääsee niinkuin sydämen palolla toteuttamaan ratkaisuja, niin sit katsoo, mitä muita järjestöjä on tarjolla, mitä ympäristöjärjestöt tarjoaa tai eri poliittiset järjestöt tai muuten. Mä muistan itsekin aikanaan, silloin kun lähti järjestötoimintaan mukaan, mä oli Kuopiossa käynyt kouluni ja kasvanut. En mä ollut vielä yläaste- tai lukioaikana missään järjestössä mukana ja etenkin kansalaisjärjestöt ylipäänsä tuntui vähän etäisiltä. Että siellä kokoustetaan loputtomasti ja jotain sähelletään. Nyt, jos Leo Stranius on kuulolla – opiskeltiin samaan aikaan – muistan kahvipöytäkeskustelun yliopistolla Leon kanssa. Me molemmat oltiin silleen, että mitähän sitä haluais jatkossa tehdä, että ei nyt kansalaisjärjestöön ainakaan! Se on kuitenkin semmosta sähellystä. Ja sitten Leo päätyy erinäisiin johtotehtäviin kansalaisjärjestöihin ja mä olen tehnyt koko urani Greenpeacella. Se ehkä kertoo siitä, minkälaisia ennakko-oletuksia meillä itsellämmekin on sen suhteen, mitä kansalaisjärjestöt tai ympäristöjärjestöt on ja tekee. Ehkä siinäkin on hyvä muistutus siihen, että älä oleta, vaan ota selvää. Että jos jonkun järjestön toiminta epäilyttää, niin ota selvää mitä ne tekee. Juttele jonkun siellä olevan aktiivin tai työntekijän kanssa. Jos tuntuu, että semmoista järjestöä ei vielä ole, jonka kautta sä haluaisit vaikuttaa, niin ehkä sun pitää perustaa se järjestö. Ehkä se ei ole edes järjestö, vaan joku löyhä liittymä jossain Facebookissa. Kunhan sä löydät sen porukan, jonka kanssa sä voit intohimoisesti miettiä, mikä on teidän rooli, että voitte olla osa ratkaisua. Esimerkiksi toi Ilmastoveivi on ollut Suomessa viimeaikoina aika kiva esimerkki sellaisesta. Porukka vaan alko miettiä, että ei ollut vielä mitään sellaista, mikä juuri meitä puhuttelisi, joten luodaan oma. Se oli taas yks. Suomi on järjestöjen ja yhdistysten luvattu maa mutta ei niitä varmaan koskaan liikaa ole. Niin kauan, kuin ihmisillä pysyy se palo tehdä asioita ja aktiivinen pohdinta siitä, että tehdäänkö me juuri sitä, mitä meidän kannattaa, eikä yritetä toistaa vanhaa kaavaa tai olla huolestunut siitä, että toimitaanko me kaikkien yhdistysten perinteisten toimintatapojen mukaan. Mikä juuri meitä motivoi ja motivoi vielä vuoden päästä? Mistä me voitas olla innostuneita pidemmän aikaa? Että panostaan siihen, että meillä on kiva porukka, joka tekee tätä yhdessä. Siitäkin täytyy Oras sanoa sulle kiitokset. Sä tajusit sen sillon jo kakskytvuotta sitten. Pelkästään siihenkin pitää panostaa, että on semmosta sosiaalista yhteistä tekemistä ja meillä on kivaa yhdessä. ilmastonmuutoksen torjuminen ja hiilivapaan Suomen rakentaminen ei se saa olla otsa kurtussa väkisin tekemistä. Sen pitää lähtökohtaisesti olla hauskaa, muuten me tullaan häviämään tää tasavarmasti.

00:37:25
Oras Tynkkynen: Nyt täytyy kuulijoille täsmentää, että mitään näistä kehuista ei ole sovittu etukäteen eikä laitettu käsikirjoituksen. Nää on tullut ihan pyytämättä ja yllätyksenä. Tosiaan vaihtoehtoisia tapoja lähteä mukaan, erilaisia järjestöjä on Suomessa paljon mutta viime aikoina monet nuoret on vallinnut oikeastaan jättää järjestöt kokonaan väliin ja lähteä mukaan tällaiseen vapaamuotoisempaa, liikemäiseen toimintaan. Miten sä näet tän nuorten viimeaikaisen ilmastoliikehdinnän, mikä merkitys sillä on ja onko sulla jotain arvausta, miten se voisi kehittyä tulevaisuudessa?

00:38:03
Kaisa Kosonen: Sehän on mahtavinta mitä tälle ilmastokriisin vastaiselle toiminnalle on käynyt pitkään aikaan. Nimenomaan löytyy ensin se yksi nuori, joka oli sitä mieltä, että olemassa olevat järjestöt ei anna hänelle sitä mitä hän haluaa – Greta Thurnberg – ja päätti sitten yksin alkaa järjestää koululakkoja. Vähitellen siitä muut innostuivat ja ei kestänyt kuin vähän reilu vuosi ja hänellä oli se seitsemän miljoona ihmistä lakkoilemassa. Sehän on aivan käsittämätön juttu. Olennaista siinä oli varmaan se, että hänen se konseptinsa on ollut tosi tosi selkeä: Sun ei tarvi olla ilmastoasiantuntija, sun tarvii vaan kuunnella asiantuntijoita ja kertoa mitä sä itse oot siitä mieltä. Otat kyltin, kirjoitat siihen jonkun oman viestin ja meet tonne ulos. Hirmu helppo konsepti. Sun ei tarvi istua loputtomissa kokouksissa ja ottaa kantaa kaiken maailman strategioihin ja tuntea päästökaupat ja kaikki historia. Riittää, että sanot sä itse olet mieltä. Sehän ylipäänsä tässä ilmastokeskustelussa on kaikkein tärkeintä. Ihmiset kertoo siitä, että miltä tää kaikki tuntuu heistä itsestään. Mitä he siitä itse miettivät, miten se rajoittaa heidän elämäänsä, että me vellotaan tällaisessa ongelmassa mitä ei ratkaista. Ja niinkuin olettaa, että varsinkin kun on kyse nuorista, niin että aikuiset ratkoo näitä ongelmia, aikuiset toimii järkevästi vastuullisena aikuisena. Mihin tää mahdollisesti kanavoituu, niin ehkä mä lähinnä toivonkin, että se ei kanavoidu perinteiseksi järjestötoiminnaksi. Mä toivon, et he konsultoi ja juttelee kaiken maailman toimijoiden kanssa ja saa heiltä ehkä sitten uusia ideoita siitä, mitkä on ne olennaiset päätöksentekopaikat, missä nuorten kannattaisi olla tuomassa omaa mielipidettään ja vaatimuksiaan esiin. Ja jos tuntuu siltä, että vaikka lakkoilu kerran viikossa ei enää anna sitä mitä se alun perin antoi, niin ehkä yhdessä muiden toimijoiden kanssa pohtia, mitä voisi olla se seuraava tapa toimia. Kyl mä toivon, että se ennen kaikkea nuorten ja uusien toimijoiden omaehtoisuus pysyy siinä mukana. Että he itse miettii, mikä heitä itseään motivoi eniten. Jos se ei ole se mikä just nyt motivoi, mikä se voisi olla vähän ajan päästä ja missä porukassa? Olennaista siinäkin on että tekemisen mielekkyys säilyy. Tässä ajassa kun elämme, niin tällaiset liikkeet, joissa ei välttämättä mietitä loppuun asti, että miten me saavutamme sen mitä me haluamme ja mikä on se meidän strategia ja muutosteoria, mistä me saamme rahat ja näin ja näin. Halutaan vaan kertoa, että ollaan jotain mieltä tulla yhdessä kertomaan se ja tehdään jotain yhdessä pienenkin ajan verran, että se on arvokasta. Ja sitä tullaan varmasti näkemään enemmän. Se on niin kuin rinnalla tämän perinteisemmän toiminnan kanssa. Mutta kyl varmaan meitä perinteisempiä toimijoita sitten tarvitaan. Kun on tämmöisiä järjestöjä, joilla on palkattuja työntekijöitä, joilla on mahdollisuus tehdä pitkäjänteisempää suunnittelua ja strategioita ja muutosteorioita. Pitää olettaa, että meidän pitää entistä ammattimaisemmin pystyä hoitamaan se oma tonttimme, jotta uusien toimijoiden ja perinteisten toimijoiden yhteistyö kohti yhteisiä tavoitteita olisi mahdollisimman hedelmällistä.

00:41:45
Oras Tynkkynen: Jos nyt ajattelee, että joku tätä kuunteleva pohtii, että olisipa kiva lähteä tekemään jotain, mutta ei välttämättä (ole) sitä aiemmin puhuttua aktivisti-identiteettiä tai järjestötaustaa tai muuten ei ole niin tuttua, että miten nyt voi vaikuttaa ilmastoasioissa. Niin mitkä olis sun vinkkejä? Löytyisikö vaikka kolme vinkkiä tällaiselle aloittelevalle uteliaalle kiinnostuneelle ilmastovaikuttajalle?

00:42:06
Kaisa Kosonen: Varmaan ainakin kannattaa ensin seurata vaikka sosiaalista mediaa ja mediaa, että minkälaisia vaikuttajia siellä on. Kenen tekemisiin tai sanomisiin itse ehkä samaistuu eniten, mikä niistä itseään puhuttelee eniten? Sitten ottaa yhteyttä siihen tyyppiin, että ”mitäs sä muuten oikein teet ja miten päädyit tekemään tota?”. ja miettiä, että haluatko jotenkin liittyä siihen porukkaan tai tekemiseen, mitä tämä yksilö edustaa. Kyllä yleensä ihmiset on todella innossaan siitä, jos joku kysyy mitä sä oikein teetkään ja miten ja voinks mä tulla mukaan. Nykynuoria ja muutenkin tämän ajan milleniaaleja pitääkin ihailla siitä, miten he yleensä ei jää miettimään, mikä on soveliain tapa ottaa yhteyttä henkilöön – he vain ottaa yhteyttä. Ja kyllähän sosiaalinen media myös mahdollistaa sen, voit heittä vaan vaikka tviitin jollekin, että haluat tavata ja tai kerrotko tarkemmin tästä ja tästä. Tai sitten jos on perinteisempiä toimijoita, niin kuin vaikka Greenpeace mun oma järjestö tai muu, meillehän vaan voi laikkaa viestiä. Kaikillahan meillä on sit jotkut vapaaehtoiskoordinaattorit, jotka voi kertoa tarkemmin, minkälaisia toimintamahdollisuuksia me tarjotaan. Meillä se lähtis siitä, että sä otat yhteyttä, sit sulle lähetetään lisätietoa, että mitä se meidän vapaaehtoistoiminta on. Sit sä voit tulla käymään tutustumaan meihin ja katsoa, että pystytäänkö me tarjoamaan sulle semmosta tekemistä, mikä sua kiinnostaa. Sit ehkä miettiä yhtäältä ne omat vahvuudet ja omat verkostot, mitä on olemassa ja miten ehkä niitä käyttäen voisi lähteä tekemään. Musta esim. on kiinnostava se isovanhempien ilmastoliike, mikä nyt on myös perustettu. He totesi, että tämmöstä ei Suomessa vielä ole. Että yhdistetään me voimamme. Heillä on kaikilla omaa osaamista, joka pääsee varmasti parhaiten oikeuksiin sitä kautta, että he itse miettii, että eläkeläisenä meillä on aikaa ja osaamista, meillä on verkostoja, miten me käytetään niitä kaikkein parhaiten. Toisaalta jos on opiskelija, voi miettiä, mitkä ne on ne omat oppilaskunnat ja ehkä niiden omistamat kiinteistöt ja osakkeet ja muut. Haluuko lähtee vaikuttamaan sitä kautta? Että katsoo sitä maailmaa ulkopuolelta, niitä vaikuttajia sieltä ja kenen kengissä ehkä parhaiten itsensä mieluiten näkisi. Sit ottaa selvää miten siihen tekemiseen pääsee mukaan. Ja samaan aikaan miettii niitä omia vahvuuksia, miten niitä käyttäen, mikä se paras kanava olisi. Jos kaiken tämänkään jälkeen ei oikein tiedä, niin sitten vaan marssii jonkun olemassaolevan järjestön puheille ja pohtii siellä yhdessä.

00:45:09
Oras Tynkkynen: Voisin lisätä tähän tällaisen yleisemmän viestin tai neuvon, joka kytkeytyy siihen mitä tuossa aiemmin sanoit. Bill McKibben, joka on tällainen yhdysvaltalainen ilmastoaktivisti ja kirjailija, kiertää paljon puhumassa. Jossain tilaisuudessa häneltä kysyttiin, että mitä yksilö voi tehdä ilmaston hyväksi. McKibben vastas siihen, että ”stop being an individual” eli lakkaa olemasta yksilö. Joka ei tarkoita tietenkään sitä, että oltaisiin jotenkin massaa. Vaan tarkoittaa sitä, että on tärkeätä löytää samoin ajattelevia – joku yhteisö, jonka kanssa yhdessä voi tehdä asioita. Silloin se vaikuttaminen on paljon tehokkaampaa ja voi saada yleensä aikaan paljon enemmän. Senhän nää nuoret on tehnyt omassa liikkeessä ja sen on tehnyt ne kaikki, jotka lähtee mukaan erilaisiin kansalaisjärjestöihin.

00:45:56
Kaisa Kosonen: Se on supertärkeää. Sen sijaan, että viilaat jotain omia kulutustottumuksia viimeiseen asti ja ahdistut joka päivä kaikesta siitä, mikä ehkä menee väärin, niin mene ulos, tee muitten kanssa! Yhteisönä vaikutetaan voimakkaammin mutta yhteisöistä saadaan myös voimaa. Että vaikka tää päättyis huonosti eikä mitään saatais edes aikaiseksi, niin ainakin käytin aikaani mielekkäästi hyvässä porukassa ja yritimme parhaamme.

00:46:25
Oras Tynkkynen: Tässä hyvät eväät siihen, miten voi lähteä mukaan vaikuttamaan ilmaston puolesta. Kiitos kovasti Kaisa Kosonen tästä keskustelusta.

00:46:31
Kaisa Kosonen: Kiitos Oras.

00:46:31
Juontaja: Kuuntelit Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Jatka kuuntelemista osoitteessa www.opintokeskusvisio.fi/podcast ja vinkkaa siitä myös kaverille.