Jakso 3: Järjestöjen ääni kuuluviin medioissa!

Jakso 3: Järjestöjen ääni kuuluviin medioissa!

Julkaistu 10.2.2020

Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miten kansalaisjärjestöt saavat äänensä kuuluviin eri medioissa. Keskustelijoina ovat Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér sekä Ilta-Sanomien ja Taloussanomien erikoistoimittaja Heidi Hagelin.

Keskustelussa pohditaan muun muassa sitä, mistä muodostuu järjestön uskottavuus toimittajien silmissä ja miten järjestöjen kannattaa muokata viestejään median kannalta kiinnostaviksi. Entä onko henkilökohtaisista toimittajakontakteista hyötyä ja jos on, miten niitä hankitaan?Jakson juontaa T-Median vastuullisuuspalvelujen johtaja Sari Kuvaja.

Tekstivastine

00:00:00
Juontaja: Moi! Kuuntelet Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Mikä on järjestöjen rooli vaikuttamistyön kentällä, ja miten järjestöt voisivat vielä paremmin saada äänensä kuuluviin 2020-luvun Suomessa. Mikrofonin äärellä meillä on vaikuttamistyön asiantuntijoita sekä kovia tekijöitä. Podcast on tribuutti suomalaiselle järjestökentälle ja samalla kolmekymmentävuotiaalle Vihreälle sivistysliitolle.

00:00:31
Sari Kuvaja: Tänään keskustelemme siitä, miten kansalaisjärjestöt saisivat äänensä kuuluviin medioissa. Meillä on paikan päällä täällä Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér ja erikoistoimittaja Heidi Hagelin Iltasanomat, Taloussanomat. Tervetuloa molemmille.

00:00:46
Heidi Hagelin: Kiitos.

00:00:46
Sonja Finér: Kiitos.

00:00:46
Sari Kuvaja: Minä olen Sari Kuvaja vastuullisuuspalvelujen johtaja, T-Mediasta. Tässä tavallaan on keskustelun hypoteesina ajatus, että kansalaisyhteiskunta, kolmannen sektorin toimijat, haluavat saada äänensä kuuluviin medioissa, voidakseen viedä edustamiaan asioita vahvemmin eteenpäin. Hypoteesi voi tietysti olla väärä tai virheellinen mutta epäilen. Katsotaan. Voisimme varmalta vielä keskustelun aluksi täsmentää, että tässä juttujen tuoksinnassa puhumme useaan otteeseen järjestöistä mutta viittaamme tässä keskustelussa sillä ennen kaikkea kansalaisjärjestöihin, kolmannen sektorin toimijoihin. Tässä myöskin medialla viittaamme ennen kaikkea perinteisiin tiedotusvälineisiin – printtimediaan, televisioon, radiokanaviin. Mutta kyllä sosiaalisen median rooli tänä päivänä mediajulkisuudessa ja myöskin erilaisten äänien kanavina on niin tärkeä, ettei sitä voi jättää ottamatta huomioon. Samoin myös järjestöillä on omaa julkaisuja ja mediatuotantoa, joten suhtaudutaan tällä tavalla joustavasti mediakäsitteeseen. Puhumme myös paljon siitä toimittajien roolista ja toimittajasuhteista ja siitä minkälaisia tapoja tiedotusvälineillä on toimia. Aloitetaan ensimmäiseksi tästä median merkityksestä kansalaisjärjestöjen vaikuttamistyössä. Sonja, miten tärkeitä viestintäkanavia sinun mielestäsi nämä perinteiset mediat ovat järjestäjille?

00:02:30
Sonja Finér: Kyllä ainakin meille järjestönä, joka yrittää tehdä päättäjävaikuttamista ja vaikuttaa isoon yhteiskunnalliseen keskusteluun, niin perinteiset mediat näyttelee erittäin merkittävää roolia edelleen. Tottakai ollaan tunnistettu myös se, että myös Finnwatch omana medianaan on tärkeä, ja sen merkitys kasvaa koko ajan. Tavoitetaan esimerkiksi nuoria ja muita sellaisilla kanavilla, joilla nää tämmöiset perinteiset, ehkä lineaariset mediat, ei niinkään enää välttämättä tavoita niitä kohderyhmiä. Koko ajan pitää miettiä, ja tavallaan lisätä niitä resursseja, jotka on muutenkin vähäisiä, moneen suuntaan. Ehdottomasti perinteinen media on erittäin keskeinen edelleen.

00:03:11
Sari Kuvaja: Finnwatch viettää kymmenvuotisjuhliaan tänä vuonna, vai ensi vuonna?

00:03:14
Sonja Finér: Tänä vuonna, itseasiassa tänään ihmisoikeuksien päivänä.

00:03:14
Sari Kuvaja: Äänitämme tätä siis joulukuussa. Miten, kun teilläkin on nyt kymmenvuotistaival takana, niin miten tämä median rooli on muuttunut? Onko se muuttunut? Ja mitä sävyjä siihen on ehkä tullut mukaan?

00:03:36
Sonja Finér: Ehkä sitä kautta se on muuttunut, että niiden kanavien määrä, joissa pitäisi olla läsnä ja miettiä erilaista kantaa ja erilaisia yleisöjä, on räjähtänyt. Aikaisemmin selvittiin aika pitkälle sillä, että tehdään omille verkkosivuille uutinen ja tehdään tiedotetta. Nyt pitää miettiä Instasisältöjä ja Linkedin sisältöä ja Twitteriin erilaista sisältöä ja niin edelleen. Tarvitaan paljon enemmän osaamista ja erilaisten kanavien ymmärtämistä. Ja tottakai median, minkä kaikki tietää ja ainoa toistellaan, hektisyys on lisääntynyt. Että asiat ovat uutisia ehkä muutaman tunnin ajan ajankohtaisia, jonka jälkeen tiedotusikkuna saattaa siitä kärjistetysti sulkeutua. Se vaatii todella nopeeta reagointia, että pystyy sitten surffaamaan sen aallon päällä silloin, kun kun siihen tulee tilaisuus.

00:04:29
Sari Kuvaja: Mites Heidi, järjestöt ovat toimitusten näkökulmasta vain yksi tiedon tuottaja ja aineiston suoltaja. Onko tässä teidän näkökulmasta tapahtunut muutos? Onko järjestöt oppineet mediatyötä viimeisten kymmenen vuoden aikana paremmin?

00:04:48
Heidi Hagelin: Ovat ilman muuta ovat. Ainahan on tullut yhteydenottoja paljon. Sähköpostitulva, missä mä elän päiväni, niin sitä tulee ihan valtavasti. Mä luulen että osittain liittyy siihen hektisyyteen. Nyt kun kaikki isot mediat tekee käytännössä verkko edellä, niin sehän tarkoittaa, että uutisten rytmi on nopeutunut. Tilaa niille uutisille on. Se ei ole niin kuin printtimedian sivumäärä, mitä tänne mahtuu, siis verkkoonhan mahtuu ihan valtavasti. Mutta se muuttaa sen rytmin, se muuttaa sitä ihan rajusti. Se näkyy toimitusten työssä ja vaikuttaa jonkin verran siihen, miten niitä aiheita valikoidaan. Järjestöjä tai erilaisia toimijoita, jotka haluavat sanomansa julki siellä perinteisessä mediassa, niitä on ihan valtavasti.

00:05:46
Sari Kuvaja: Palataan tossa vähän myöhemmin siihen, millaisten järjestöjen ääni kuuluu ja miten sitä voisi parantaa sitä kuuluvuuttaan ja näkyvyyttään. Mutta jos ajatellaan, että järjestöillä on kuitenkin, kansalaisyhteiskunnalla, iso rooli siinä, miten maa makaa ja miten sitä viedään eteenpäin Suomessa ja muualla. Tunnistavatko toimittajat ja toimitukset tämän kansalaisyhteiskunnan yhteiskunnallisen roolin? Kuten Sonja sanoi, media on tärkeä kanava, jotta he saavat sitä muutostyötä eteenpäin, mitä he haluavat viedä eteenpäin. Onko siellä toimituksissa se ymmärrys, että näille pitää antaa kanssa ääni kuuluviin?

00:06:31
Heidi Hagelin: On. Mä voin puhua nyt ennen kaikkea itsestäni ja niistä toimituksista, missä mä olen ollut töissä. Mutta on. Siis ilman muuta tunnistaa monellakin tavalla. Me varmaan palataan siihen, että on hyvin erilaisia järjestöjä ja miten ne toimii. Jos sillä järjestöllä on hyvä historia ja se on hoitanut asiansa, niin kyllä mä esimerkiksi kuuntelen aika tarkastikin. Sieltä löytyy paljon asiantuntemusta. Sitten on sellaisia tilanteita, että tarvitaan niin kuin vastavoima. Että ollaan selkeästi jonkin asian puolesta ja vastaan. Tarvittais asiantuntemusta jossain määrin riippumattomasta paikasta, ja siinä järjestöt voi olla aivan erinomaisia. Plus lisäksi järjestöt tuo sinne keskusteluun sellaisia asioita, jotka ei muuta kautta sinne välttämättä nouse.

00:07:22
Sari Kuvaja: Mainitsit sanan ”asiantuntemus”. Sitä järjestöillä aivan aivan varmasti on, vaikka he tietysti ovat myöskin asian ajajia – edunvalvontajärjestöjä , potilasjärjestöjä tai sitten ihmisoikeuksien ajajia esimerkiksi. Onko sulla Sonja sellainen tunne, että teihin suhtaudutaan asiantuntijoina? Vai halutaanko Finnwatchilta tätä räväkkää vastakkainasettelua, sanavalmista keskustelijaa paneeleihin?

00:07:53
Sonja Finér: Kyllä mä väitän, että meidän asiantuntijuus tunnistetaan. Se on se tapa, millä me sinne mediaan päästään. Meidän tutkimusraportit on ehdottomasti se ensisijainen perustelu, miksi me ylipäätään mediassa päästään läpi. Mutta samaan aikaan, tottakai, meidän agenda on poliittinen. Se ei ole puoluepoliittinen mutta poliittinen – me ajetaan muutosta yhteiskuntaan. Jossa määrin sellaiseen törmää, että meihin suhtaudutaan samantyyppisenä etujärjestönä, kuin johonkin muuhun etujärjestöön, joka selkeästi ajaa esimerkiksi jäsentensä taloudellista etua. Se tuntuu joskus hassulta, että ihmisoikeusjärjestö joutuu argumentoimaan samalla tavalla, kuin tasapainossa jonkun tahon kanssa, joka ajaa omaa taloudellista etuaan. Tavallaanhan se on myös hyvä tilanne päästä argumentoimaan mutta joskus se tuntuu hassulta.

00:08:52
Sari Kuvaja: Molemmat otitte esille hetki sitten hektisyyden ja monikanavaisuuden, multimonikanavaisuuden voisi ehkä sanoa. Miten se näyttäytyy arjen työssä? Olen kuullut tällaisiakin puheenvuoroja, että on vähemmän aikaa tuottaa juttuja, on vähemmän aikaa räätälöidä erilaisia tiedotteita eri kanaviin. Miten se vaikuttaa siihen sisältöön, työn laatuun tämä kiire?

00:09:25
Sonja Finér: Meillä on sillä tavalla kiitollinen tilanne, että meidän kannanotot perustuu aina meidän omaan tutkimustyöhön tai selvitystyöhön. Me käytetään tosi iso osa meidän henkilöstöresursseista niiden raporttien tekemiseen ja asioiden tutkiminen. Meillä on ikään kuin kannat valmiina hyvin moniin yhteiskunnallisiin keskusteluihin, on ne sitten veropolitiikkaa, ihmisoikeuksia tai yritystoimintaan liittyviä, mitä kommentoidaan. Silloin on helppo ottaa nopeasti kantaa johonkin yhteiskunnalliseen asiaan, koska on tavallaan pohjana se työ, mikä on tehty ja ne kannat mitkä on jo muodostettu aikaisemmin. Se helpottaa kyllä. Meidän ei tarvitse siinä vaiheessa, kun joku keskustelu on käynnissä, ruveta pohtimaan, että mikä meidän näkökulma tähän on. Silloin voidaan reagoida. Siinä varmaan ollaan etulyöntiasemassa moneen muuhun järjestöön, jossa ei ehkä niitä kantoja ole pohdittu.

00:10:16
Sari Kuvaja: Mitäs se kiire siellä toimituksissa teettää?

00:10:20
Heidi Hagelin: Mä olen silleen hyvä ja huono vastaaja. Olen sellaisessa asemassa toimituksessa, että pystyn aika lailla määrittelemään omaa työtahtiani ja tekemisiäni, koska kirjoitan ennen kaikkea analyysejä ja kolumneja ja pääkirjoituksia. Mutta ne ihmiset, jotka on siinä niin sanotusti ”uutisvuorossa”, missä suolletaan uutisia maailman tapahtumista – niin on siellä kiire. Se on ihan ihan selvä, koska juurikin niitä kanavia on niin monenlaisia. Mä olen silleen positiivinenkin esimerkki. Jos sanon, että mä tarvitsen nyt aikaa ajatella tätä asiaa, niin sekin ihan mahdollista.

00:11:01
Sari Kuvaja: Sulle kannattaa soittaa siis sellaisten tahojen, jotka haluaa keskustella ja pohtia? (naurua)

00:11:07
Heidi Hagelin: Tai jopa niin päin, että otan kuulkaa ihan itse yhteyttä! Olen tehnyt sitäkin, että sanon, että ”mä haluaisin tästä asiasta lisää tietoa, voidaanko tavata tästä asiasta ihan taustaksi”. Mikä joskus herättää tyrmistystä, koska ihmisten käsitys – osittain ihan oikeakin käsitys – on, että kaikilla toimituksissa on jatkuvasti tosi kiire. On toki mullakin niitä hetkiä mutta se ei ole se vallitsevin tila.

00:11:32
Sari Kuvaja: Siirrytään meidän teemaan, eli tähän millaisten järjestöjen ääni mediassa kuuluu. Tähän voisi tietysti vastata, että suurten järjestöjen, joilla on paljon viestintäresursseja ja isoa sanottavaa. Asia on ehkä kuitenkin vähän monimuotoisempi. Mutta jos nyt ihan heitän Heidille, millaisten järjestöjen ääni sinusta kuuluu ja seuraavaksi Sonjan näkökulmasta. Miltä se vaikuttaa, ketkä saavat sanomisensa läpi?

00:12:06
Heidi Hagelin: Sanoisin kiteytetysti, että uskottavien, ammattimaisten ja sellaisten, jotka pystyy perustelemaan varsin hyvin kantaansa. Sä olet valinnut tänne hyvät esimerkit, koska Sonja tulee hyvästä järjestöstä. Varsinkin jos pystyy tuottamaan omaa tutkimusta tai selvitystä, niin sillä tavalla ainakin pääsee mediaan. Sanoisin, että myös sellaiset, jotka on miettineet oman strategiansa, oman tulokulman millä ne tulee. Että valmiiksi on perusteltu se näkemys, että me ollaan tätä mieltä tästä syystä. Jos se osuu sellaiseen yhteiskunnalliseen hetkeen, tai sellaiselle keskustelulle on tarvetta, niin sellaiset.

00:12:52
Sari Kuvaja: Ajoitus.

00:12:54
Heidi Hagelin: Ajoitus.

00:12:57
Sari Kuvaja: Sonja, uskottavuus mainittiin. Mistä se sinun mielestäsi syntyy ja miten se teillä näyttäytyy?

00:13:12
Sonja Finér: Uskottavuushan vaatii valtavasti työtä. Se on siitä ikävä juttu, että sen voi menettää hetkessä ja sitten sen uudelleen rakentaminen vie taas vuosia ja vuosia työtä. Siinä on hirveet paineet myös meillä, faktan tarkistamisiin ja korjauskierroksiin ja muuhun vertaisarviointityyppiseen luentaan. Käytetään aika paljon aikaa, että saadaan varmistettua, että se mitä meiltä tulee ulos, pitää paikkansa ja faktat on kohdillaan. Se pitää tehdä, koska hepposilla väitteillä voi mennä ulos kerran, sen jälkeen ei enää pääse uudelleen. Se vaatii sitä ketteryyttä ja sitä, että on oikeasti paikassa oikeaan aikaan. Osaa sen oman viestin kirjoittaa johonkin ajankohtaiseen keskusteluun. Aika monella kansalaisjärjestöllä on sellaisia tulokulmia, jotka voivat olla kiinnostavia mutta sitä ei ehkä osata viestiä niin, että se ylittäisi just sinä hetkenä sen uutiskynnyksen. On myös taito haistaa sitä, missä se keskustelu menee.

00:14:16
Sari Kuvaja: Onko Sonja sinulla sellainen tunne, että järjestöjen oikeassa olemista, tai että onko teillä virheitä, syynätään jotenkin tiheämmällä kammalla? Tuleeko teillä sellainen tunne, että Finnwatchin kaltaisten, arkoja yhteiskunnallisia aiheita kaivavien ja esiin tuovien järjestöjen, toimintaa katsotaan tiheämmällä kammalla, kuin vaikka yrityksien tai muiden toimijoiden?

00:14:46
Sonja Finér: Joo, kyllä mä uskon, että meitä katsotaan tiheämmällä kammalla. On paljon intressejä löytää niistä meidän raporteista virheitä. Meillä on omat eettiset ohjeistot ja prosessit siihen, että millä me yritetään varmistaa, että virheitä ei päädy sinne julkaistaviin raportteihin. Käydään yritysten kanssa dialogia ja korjauskierroksia jo ennen, kuin raportit julkaistaan. Mutta on se paine kova sille, että niitä virheitä ei saa löytyä.

00:15:16
Sari Kuvaja: Finnwatchin tutkimusalueet ovat usein jo valmiiksi sellaisia, joihin sisältyy jotain jännitteitä. Te haastatte tutkimuksillanne ja raporteillanne usein näitä isoja yrityksiä tai muuten valtaapitäviä. Pitääkö olla näin isoja aiheita, että pääsee mediaan? Pitääkö järjestön imagon olla joku räiskyvä ja haastava – vastapainona, jos ajatellaan harmaa järjestö, hajuton ja mauton? Mistä se syntyy se kiinnostavuus? Onko se siitä aiheesta, siitä järjestön tavasta toimia vai onko se kokonaisuus?

00:16:02
Heidi Hagelin: Ennen kaikkea se on kokonaisuus. Mutta kyllä se.. tää on just tää miten toimittajat arvottaa.. Jos osuu sellaiseen, kun tässä yhteiskunnassa liikkuu kaikenlaisia aihioita ja toimittajat yrittää nuuskia sitä, mikä tuntuisi nyt kiinnostavan kansaa tai minkälaiset asiat nousee. Ne järjestöt, jotka osaa kääntää tulokulman niin, että tällaisille asioille on nyt selvästi kysyntää ja tällaiset puhuttaa. Te olette silleenkin hyvä esimerkki, että kyllähän nyt vastuullisuudesta puhutaan aika paljon. Ja kyllä se tuleekin teidän ytimeen, ja ihmisoikeuskysymyksiä voisi käsitellä monella tavalla, mutta aika hyvin löydätte sinne niin kuin vastuullisuuskulman. Luoko sen sit media, luoko sen järjestöt vai onko se ihmisistä itsestään lähtevää? Että miten paljon nyt esimerkiksi puhutaan vaatteiden vastuullisuudesta, tai että kuluttajat on aika kiinnostuneita siitä, millaisissa oloissa tai millaisista paikoista ne tuotteet tulee. Tottakai mediakin huomaa, että okei tällaiset aihepiirit kiinnostaa, ja sit ne tarttuu niihin ja sit ne etsii sieltä erilaisia tulokulmia, millä sitä aihetta voisi lähestyä.

00:17:21
Sari Kuvaja: Varmaan järjestöjen kannattaa auttaa mediaa ja toimittajia löytämään niitä tulokulmia. Koska niinkuin sanoit, ihmisoikeuksiin on useita tulokulmia. Varmaan vaatteidenkin vastuullisuuteen, moniin vastuullisuusteemoihin. Joillakin järjestöillä saattaa ensimmäiseksi tulla, että eihän meidän toiminta liity tähän mitenkään! Mutta sitten voi ehkä miettiä, että mitä meidän järjestöillä, meidän edustamilla asioilla olisi tuotavaa tähän keskusteluun. Sillä tavalla pukea ehkä sitä omaa viestiä.

00:17:46
Heidi Hagelin: Mä luulen, että siinä olisi jonkin verran opittavaa. Ei ehkä osata tulla sellaisella kulmalla – tai sitten toisinpäin, toimittajat ei osaa kysyä. Mutta toimittajilla on koko ajan runsaudenpula. Ei ole sitä, että ”mistähän mä nyt tekisin”, vaan on valtavasti hyviä aiheita. Sellaista, mikä näyttää, että ”tästä nyt ehkä saisi jotain, mutta miten mä tätä lähestyisin”, niin ellei se ole joku sellainen, mistä ehdottomasti haluat kirjoittaa, niin ethän sä sitä rupea selvittämään, kun sulla on siinä kymmenen tosi hyvää aihetta valmiina.

00:18:22
Sari Kuvaja: Kyllä sellainen ajatus on itselläkin, että jos haluaa saada asiaa eteenpäin mediassa, median kautta, median sivuille, niin siinä on hyvä ottaa vähän asiakaspalvelijan näkökulma. Miten mä voin tehdä tätä asiaa tämän kyseisen toimituksen tai lehden kannalta helpommaksi, ehkä räätälöidä sitä juttua? Ei voi ajatella, että minä haluan tämän jutun tällaisena ja jos se ei kelpaa, niin ei onnistu. Ja tehän sitten taas toimituksessa ajattelette teidän kuulijoita ja lukijoita. Olette taas asiakaspalvelijoita suhteessa heihin.

00:18:57
Heidi Hagelin: Aika harvoin me ajetaan suoraan kenenkään asiaa. Mehän tullaan ihan eri tulokulmalla. Se, joka lähestyy meitä, että haluaisi tämän asian juuri tällaisena ulos, niin mä en ainakaan olen kenenkään äänenkannattaja, vaan lähestyn sitä ihan toisella kulmalla.

00:19:16
Sonja Finér: Asiakaspalvelijavertaus on mun mielestä hyvä mediasuhteisiin. Kun olet hyödyksi ja tuotat sellaista tietoa, vaikka sitten toimittajasuhteidenkin ylläpitämisen kannalta. Vaikka et saa just puskettua omaa järjestöä sinne, mutta voit tehdä työtä, kaivaa jotain tilastoja toimittajalle valmiiksi. Se on semmoista pitkäjänteistä työtä, että sinä olet siellä tarjoamassa kiinnostavia aiheita.

00:19:47
Sari Kuvaja: Aivan loistava aasinsilta meidän kolmanteen teemaan. Mennään isommasta strategisemmasta keskustelusta vähän taktisempiin, operatiivisempiin keinoihin, että minkälaisia kikkakolmosia järjestöillä voisi olla käytettävissään – tilannekohtaisia tai sitten laajemman kaaren omaavia. Sonja mainitsitkin, että voisi ottaa asiakaspalvelunäkökulman ja auttaa toimittajaa, vaikkei saisi ehkä järjestön viestiä sellaisenaan.. Henkilökohtaiset toimittajasuhteet. Onko niistä hyötyä? Oletan, että on, mutta miten niitä luodaan? Tähän voi molemmat mielellään vastata. Saako niitä olla? Eikö se mene korruptioksi? Missä menee sellaisen puolueettoman tiedonvälityksen raja ja miten niitä luodaan niitä henkilökohtaisia suhteita?

00:20:43
Sonja Finér: Olen tähän huono vastaamaan, koska mulla ei ihan hirveästi ole henkilökohtaisia suhteita toimittajiin. Tottakai, kun nyt on kahdeksan vuotta tätä tahkoa pyörittänyt, yritysvastuukysymysten äärellä, tottakai tiedän, ketkä toimittajat ovat tietyistä aiheista kiinnostuneita. Sillä on vaikutusta, jos halutaan jotain spesifiä uutisvinkkiä tarjota jollekin, että tietää, kuka kirjoittaa veroista ja kuka kirjoittaa ihmisoikeuksista ja niin edelleen. Mutta se, että olisi jotain henkilökohtaisia – sellaisia, että nyt Pekalle vinkkaan tämän, niin sellaisia mulla ei ole. Medianäkyvyys ei perustu siihen, että tiskin alta diilataan kavereiden kanssa, vaan siihen, että on jotain asiaa, joka kiinnostaa mediaa ja sen lukijoita. Näin mä väitän kyllä.

00:21:32
Sari Kuvaja: Mites Heidi?

00:21:38
Heidi Hagelin: Ajattelen, että toimittajat tuntee lähtökohtaisesti ihan valtavasti ihmisiä, koska meihin otetaan niin paljon yhteyttä. Mitä tarkoitetaan henkilökohtaisella, että miten hyvin tunnet tai et tunne? Kyllä mulle tulee paljon sellaisia yhteydenottoja, että tiedetään, minkä tyyppisestä aihealueesta kirjoitan. On esimerkiksi luettu mun analyysejä ja kommentteja ja nähty, että tää on tällainen, että tästä sä kirjoitat, kiinnostaisiko suo tää? Meiltä on tullut tällainen uus taustaselvitys tai raportti.. Tai, että meillä on tällainen tilaisuus, haluaisitko sä tulla, voisiko olla semmoinen joka kiinnostaisi? Osittainhan se on just, mitä Sonja kuvasi. Kyllä järjestöissä osataan katsoa, kuka mistäkin aiheesta kirjoittaa. Ei tarvitse sellaista räiskyvyyttä, että pääsee läpi vaan kun tuntee toimittajan, niin ei se niin mene.

00:22:26
Sari Kuvaja: Se on lohdullista kuulla. Tottakai on helpompi tietysti toimia sellaisten kanssa, joista vähän tietää jo etukäteen, että minkätyyppistä tietoa tämä toimittaja toivoo ja minkälaisia aiheita seuraa. Se oli lohdullista kuulla, mitä aikaisemmin sanoit, että sulla on aikaa tavata myöskin, vaikkei olisi jotain uutisjuttua just siinä kielen päällä tai näillä näppäimillä tulossa, vaan jos näet taustakeskusteluja. Ne ajattomat keskustelut saattaa olla kultaakin kalliimpia, sitten kun on jotain on ajankohtaista kerrottavaa.

00:23:00
Heidi Hagelin: Jos käsittelee aika isoja yhteiskunnallisia ongelmia, niin niihin on tosi monta tulokulmaa. Haluaisin olla kartalla siitä, mitä kaikenlaisia näkökohtia tiettyyn asiaan liittyy. Sen saa selville vain niin, että kuuntelee toimijoita, jotka lähestyy sitä hyvin eri kannalta. Silloin ei ole niin sanotusti kenenkään vietävissä. Tai on ainakin tietoinen siitä, minkälaisilla kaikilla näkökulmilla tätä asiaa haluttais tuoda julkisuuteen tai edistää, ja sitten valitsee niistä itsestään sen, mikä on jotenkin parhaiten perusteltu. Tai että voin tuoda niitä hyvin erilaisia kantoja, että nämä on tätä mieltä, mutta nämä on ihan vastakkaisia ja millä perusteilla.

00:23:44
Sari Kuvaja: Paljon puhutaan siitä, että mediassa pääsee parhaiten tai paremmin läpi niin, että ihmisten kautta selitetään ilmiöitä ja asioita. On kasvot, tämä kertoo näin, tälle on käynyt näin ja hänelle näin. Pitääkö laittaa oma persoona peliin, jotta saa ajamansa asian näkyviin. Oletko kokenut Sonja näin?

00:24:07
Sonja Finér: En mä perinteisessä mediaan suunnatussa tiedottamisessa tai muussa ole. Siinä ihmisten kautta lähestyminen meidän tapauksessa tarkoittaa sitä, että me poimitaan ihan tarkoituksella kiinnostavia kuluttajatuotteita tai brändejä, jotka on lukijoille läheisiä, ja sitä kautta saadaan ne mediaan. Se on ehkä se human intrest, mitä me siinä haetaan. Jos me halutaan puhua yritysvastuulaista tai veropolitiikan korjaamisesta, niin sitten me valitaan kiinnostavat yritykset, jotka tulee ihmisiä lähelle ja joihin liittyy sitä ongelmatiikkaa, jonka avulla me saadaan ne rakenteelliset ongelmat keskusteluun. Mitä taas tulee esimerkiksi Twitteriin, niin kyllä sitä kautta pystyy herättämään keskustelua. Ehkä joskus olen huomannut, että se on vähän liiankin tehokasta. Kesän hiljaisina päivinä, kun siellä mökkilaiturilla seuraavan kerran pohdiskelen jotain asiaa, joka ei liity omaan työhön, niin en ehkä ensi kesänä sitten käy Twitterissä sitä kommentoimassa. Esimerkiksi kesällä pääsin Al-Holin leiristä useamman median otsikoihin, työnantajani mukaan lukien, vaikka se ei liity Finnwatchin työhön.

00:25:25
Sari Kuvaja: Kun on riittävän paljon seuraajia, niin viesti kuuluu.. Kyllä teidänkin työssä varmaan nostetaan ihmisiä sillä tavalla esiin, että tuodaan joidenkin yksilöiden tai ihmisryhmien kautta – tämä potentiaalinen ihmisoikeusloukkaus tarkoittaa bangladeshilaisen ompelija Saaran tai Riitan tai Olivian näkökulmasta tätä ja sitten on Oliviasta kuva ja tän tyyppistä?

00:25:53
Sonja Finér: Meidä työssä ehkä vähemmän. Tiedän, että monet järjestöt käyttää sitä. Me ei voida työntekijöiden kuvia julkaista. Tilanteet, missä me tehdään tehtaanjohdon tietämättä niitä työntekijähaastatteluja, niin meidän pitää miettiä työntekijöiden turvallisuutta. Joskus jopa on käynyt niin, että ne kaikkein herkullisimmat keissit – kun on löydetty vaikka lapsityötä jostain tehtaasta, että siellä on yksi tai kaksi tunnistettavaa henkilöä, jotka on alaikäisiä – ollaan jätetty kokonaan tuomatta julkisuuteen. Pelätään, että sillä voi olla seurauksia. Sitä me ei niinkään käytetä, mutta tiedän, että moni muu järjestö käyttää. En osaa sanoa, miten se toimii. Kaipa se ainakin varainhankintaviestinnässä tuntuu toimivan hyvin.

00:26:39
Sari Kuvaja: Toimiiko se Heidi? Onko helpompi lähestyä asioita ihmisten kautta?

00:26:47
Heidi Hagelin: Mä kääntäisin sen niin päin, että olen lähestynyt järjestöjä esimerkiksi, kun mä kirjoitan taloudesta. Siinä vaiheessa, kun kävi kaikkein kuumimmillaan tämä pikavippikeskustelu, että miten paljon suomalaisilla on maksuhäiriöitä ja mistä se mahdollisesti johtuu. Tyrkytetäänkö täällä liian helposti rahaa, jos ihmisillä on esimerkiksi peliongelma. Toimittajan näkökulmasta on aika vaikea lähestyä sellaista ihmistä. On aika kipeä asia tulla kertomaan omilla kasvoillaan, enkä missään halua toimia niin, että sillä ihmisellä on semmoinen tunne, että sen pitää kertoa mulle. Mä olen ratkaissut tällaiset niin, että otan yhteyttä sellaiseen järjestöön, jonka tiedän auttavan tällaisia ihmisiä. Välitän sinne toiveen, että mä haluaisin keskustella tällaisten ihmisten kanssa mielellään kasvokkain. Se on parempi kun puhelimessa, kun puhutaan niin vaikeasta asiasta. Kerron jo valmiiksi ne kaikki pelisäännöt, että ihmisen nimi voidaan muuttaa ja jos hänestä otetaan kuva, hän ei ole siinä tunnistettavissa. Pyydän, että se järjestö etsisi mulle tällaista tai välittäisi sellaisen tiedon. Ne tuntee omaa jäsenkuntaansa, niin löytyisikö sieltä nyt ketään, kuka haluaisi tällaisesta asiasta puhua. Jos löytyy, niin he voisivat välittää ne yhteystiedot mulle. Sitten mulla on sellainen tunne, että mä en ainakaan painanut sen ihmisen päälle hankalassa asiassa. Se on sisäsiistein tapa sitä lähestyä. Tämähän on juuri sitä, mistä Sonja puhuit, sitä asiakaspalvelutyötä. Järjestöllä, joka siinä välissä oli, joka auttaa tällaisia talousvaikeuksissa olevia ihmisiä, on aika vahva intressi itsellä siihen, että lainsäädännön kautta pitäisi ehkä puuttua pikavippeihin. Tokihan he näkee, että se auttoi heitä siinä, että asiasta tuli itseasiassa tosi iso juttu. He löysivät mulle aivan loistavan ihmisen. Kun se ihminen kertoi mulle elämäntarinansa, niin siitä tuli koskettavampi. Pystyin kirjoittamaan sen jutun yksityisen kautta yleiseen, että tälle ihmiselle kävi näin ja katsokaa mitä lainsäädäntö mahdollistaa. Pitäisiköhän tästä puhua yhteiskunnassa vielä aika paljon enemmän.

00:29:09
Sari Kuvaja: Toimittajien halu saada järjestön toimintaa näkyväksi tai heidän ajamaansa asiaa näkyväksi, muunkin kuin sen järjestön johdon näkökulmasta, niin muistan paljon esimerkkejä. Olen kuullut, että ei me sitä teidän toiminnanjohtajaa haluta haastatella, voitasko me saada jotain kentältä näkyviin. Jotkut järjestöt on ainakin ratkaisseet tätä haastetta sillä tavalla, että ne ovat kouluttaneet omia rivijäseniä tai vapaaehtoisiaan siitä, miten miten annetaan haastatteluja. Että sulla on oikeus tarkistaa juttu ja tän tyyppistä. Mä uskon, että se vois palvella myös toimituksia, että sitä järjestöä edustaa välillä joku muukin, kuin se järjestöjohto. Vai mitä ajattelet Heidi?

00:30:04
Heidi Hagelin: Se riippuu hirveesti, että minkä kokoinen järjestö on. Media on siinä mielessä hyvässä ja pahassa ikävä paikka, että siellä kasvot kuluu aika nopeasti. Sellainen ongelma voi olla, että jos on kovin pieni järjestö, niin eihän välttämättä ole kuin muutamia työntekijöitä ja on ihan järkevää, että se on se yksi ihminen, joka sieltä tulee. Sit jos on yhtään isompi järjestö, niin oikeasti siellä on valtavan paljon asiantuntijuutta. Sitä mä korostaisin, että jos on tarjota ihminen, joka hallitsee sen substanssin, semmonen on aina toimittajalle älyttömän mielenkiintoinen haastateltava. Jos siis ollaan tekemisissä sen kokoisen järjestön kanssa, että se toimitusjohtaja tai toiminnanjohtaja tai edustaja käy itse ensin kysymässä ne tiedot sieltä asiantuntijalta ja sitten tulee kertomaan ne sille toimittajalle. Melkein mä sitten mieluummin puhuisin suoraan sen asiantuntijan kanssa.

00:30:56
Sari Kuvaja: Miten teillä Sonja toimii tämä roolitus ja työnjako?

00:31:00
Sonja Finér: Meillä kaikki asiantuntijat hoitaa itse omat mediaesiintymisensä. Ei ole tällaista, että se olisin minä, joka käyn opettelemassa etukäteen asiantuntijoilta – pyydetään kysymyksiä etukäteen ja Sonja opettelee, mitä niihin vastataan. Ei niin. Mutta tottakai mekin ollaan pieni järjestö. Niin kuin sanoin, täällä on kahdeksan vuotta tahkoa pyöritetty, että varmaan se naama kuluu. Mutta pitää olla sen verran mielenkiintoista sanottavaa, että sitten pääse uudelleen.

00:31:24
Sari Kuvaja: Ettei ole ihmisestä kiinni, tuleeko uutinen..

00:31:28
Sonja Finér: Niin.

00:31:28
Sari Kuvaja: Tässä meidän polveilevan ja toivottavasti kuulijoita kiinnostavan keskustelun lopuksi pyytäisin teiltä sellaista molemmilta vähän erilaista neuvoa tai kiteytystä tähän keskustelun loppuun. Mitä Sonja sinun mielestäsi median toimintatavoista olisi kaikkien kansalaisjärjestöjen, jotka haluavat saada ääntään kuuluvimmin, hyvä tietää? Mitkä ovat yksi-kaksi kultaisinta tärkeintä asiaa?

00:32:03
Sonja Finér: Asiasisältö ratkaisee ja se ajoitus, että siinä on jotain ajankohtaista, mitä sanotaan. Kyllä mä edelleen korostaisin sitä, että meidän mediaympäristö muuttuu aika nopeasti. Kannattaa miettiä muitakin kanavia siihen rinnalle, että miten siellä ollaan läsnä ja miten siellä puhutaan ja mitä tavoitteita niille kanaville on asetetaan.

00:32:24
Sari Kuvaja: Entäs Heidi, mitä sä sanoisit sellaiselle järjestölle, jolla ei ole ihan hirvittävän paljon resursseja. Toimii ehkä jollain paikkakunnalla paikallisten kysymysten ääressä. Minkälaisia keinoja heillä voisi olla saada äänensä kuuluviin?

00:32:40
Heidi Hagelin: Sä tarkoitat sellaista pienempää järjestöä?

00:32:44
Sari Kuvaja: Esimerkiksi pienempää järjestöä, jolla on olisi omasta mielestään todella tärkeätä kerrottavaa.

00:32:47
Heidi Hagelin: Mä tulen valtakunnallisesta mediasta mutta jotenkin sen ymmärtäminen, että mediaakin on kovin monenlaista. Se mikä esimerkiksi Taloussanomille ei ole uutinen, vaikka sen paketoisi miten, niin se voi olla tosi kova uutinen siellä lähempänä sitä toimijaa. On paikallista mediaa ja sitten on alueellistakin mediaa, ja siellä se järjestön tai yhdistyksen ajama asia voi olla paikallisesti tosi tärkee, vaikkei se kiinnosta valtakunnallisesti. Tarvittais sitä herkkyyttä tunnistaa kenelle se kannattais kertoa.

00:33:22
Sari Kuvaja: Paljon kiitoksia Sonja Finér Finnwatchista ja Heidi Hagelin erikoistoimittaja Iltasanomista ja Taloussanomista. Hyvä keskustelu. Hyvää päivänjatkoa myös kuulijoille.

00:33:32
Sonja Finér: Kiitos.

00:33:33
Heidi Hagelin: Kiitos.

00:33:33
Juontaja: Kuuntelit Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Jatka kuuntelemista osoitteessa www.opintokeskusvisio.fi/podcast ja vinkkaa siitä myös kaverille.