Jakso 9: Kansalaisaloitteet ja kampanjat vaikuttamiskanavina
Julkaistu 23.2.2020
Kansalaisyhteiskunnan vaikuttamiskampanjat ovat suosittu keino nostaa yhteiskunnallisia kysymyksiä pöydälle. Vuodesta 2012 lähtien kansalaisaloitteella vähintään 50 000 allekirjoittajan joukko on voinut saattaa Eduskuntaan oman aloitteensa käsiteltäväksi. Miten tehdään onnistunut kampanja ja mistä voi aloittaa? Entä kaipaavatko ihmiset ei-puoluepoliittista järjestäytymistä?
Jakson vieraat Laura Kolehmainen ja Hanna-Marilla Zidan kertovat kokemuksistaan Ilmastoveivi 2019 -kampanjasta sekä Suostumus2018 -kansalaisaloitteesta. Heitä keskusteluttamassa on Ajatuspaja Vision entinen koordinoiva tutkija Lukas Korpelainen.
Hanna-Marilla Zidan ja Laura Kolehmainen
Tekstivastine
00:00:00
Juontaja: Moi! Kuuntelet Opintokeskus
Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Mikä on järjestöjen rooli
vaikuttamistyön kentällä, ja miten järjestöt voisivat vielä paremmin saada
äänensä kuuluviin 2020-luvun Suomessa. Mikrofonin äärellä meillä on
vaikuttamistyön asiantuntijoita sekä kovia tekijöitä. Podcast on tribuutti
suomalaiselle järjestökentälle ja samalla kolmekymmentävuotiaalle Vihreälle
sivistysliitolle.
00:00:29
Laura Kolehmainen: Tervetuloa
Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista podcastiin. Minun nimeni on
Lukas Korpelainen ja tässä jaksossa keskustelemme kansalaisaloitteista ja kampanjoista
vaikuttamisen kanavina. Vieraina meillä on tänään kaksi, voisin sanoa varsin
menestyksekästä vaikuttajaa, Laura Kolehmainen ja Hanna-Marilla Zidan.
Tervetuloa.
00:00:54
Laura Kolehmainen: Kiitos.
00:00:54
Hanna-Marilla Zidan: Kiitos.
00:00:54
Lukas Korpelainen: Aloitetaanko
vaikka Laura sinusta. Sä perustit tällaisen Ilmastoveivi 2019 kampanjan.
Voisitko vähän kertoa, että mistä siinä oli kyse?
00:01:04
Laura Kolehmainen: Joo, siinä oli
kyse ihan siitä, että kun vuoden 2018 lopulla tuli sitä IPCC:n puolentoista
asteen rapsaa. Ja muutenkin tuntui vähän ennen jo sitä rapsaa, että nyt jollain
tavalla kuplii tän ilmastokysymyksen kanssa varsinkin Suomessa. Muista
mestoista en tiedä, mutta täällä ainakin. Sit kun se rapsa tuli ja luin siitä
jotain uutisointia, en mitenkään tarkemmin edes, niin siinä tää koko
ilmastokysymys jysähti tajuntaan sellasella tavalla, mitä ei aikaisemmin. Eipä
siinä mennyt monta päivää, kun tuli sellanen olo, että nyt pitää tehdä jotain.
En liity mihinkään, vaan nyt mun pitää keksii joku tarpeeksi hyvä ratkaisu
tähän, minkä eteen haluun itse lähteä toimimaan. Sit mä rupesin puhuu siitä mun
kavereille ja aika äkkiä me sitten jostain, joistain tuli semmonen, että on
tulossa politiikan supervuosi, kahdet vaalit ja Suomen EU:n puheenjohtajuuskausi.
Noista kaksista vaaleista, jotenkin se EU:n puheenjohtajuuskausi nasahti
silleen, että ei hitsi, tässähän on just semmonen maailmanluokan ratkaisun
paikka, mitä kaikki täällä perää. On niin väsyttävää kuunnella sitä, että ihan
sama mitä täällä tehdään, joku Kiina ja näin tekee sitä ja tätä. Nythän tässä
johdettais vähän aikaa koko EU:ta. Ei siinä sen enempää tarvittu. Siinä oli se
kampanjan ideaa – nyt tää on EU-tason vaikuttamista. Tästä tulee nimenomaan
semmoinen, että tavoite on siinä, että meidän pitää käyttää nyt tää EU-paikka.
Mä ite niin innostuin tästä ideasta, että mä oon puhunu kelle vaan, suunnilleen
vastaantulijoille. Sit me käytiin treffaa ympäristöministeriössä tyyppejä. Ne
otti aika äkkiä vastaan tämmösen epämääräsen neljän opiskelijan joukkion. Ja
Fingolla käytiin kysyy kanssa, että onks tässä niinku idistä, onks tässä jotain
mitä me ei tajuta. Sit kun näistä kummastakin oli tullut silleen, että hyvä
idea, mites me voitas jeesaa, ni sit se oikeestaan oli siinä. Sit mä postasin omalla
Facebook-seinälle, että nyt lähtee kampanja, et tulkaa mukaan. Sit tapahtui
semmoinen, mitä en missään nimessä ennakoinu. Siihen tuli vuorokaudessa satoi
ihmisii, jotka oli silleen, et ”mitä mä voin tehdä”. Mitä alussa
sanoin siitä, että täällä kupli, että ihmiset oli valmiiks silleen, että mitäs
täs vois tehdä. Et on haluu toimii. Ei tarvinnu ku olla sellanen yks semivalmis
idea, ja että uskalsi sanoa, että tää muuten tapahtuu, tulkaa tekee. Sithän se
loppu oikeestaan, voi niinku rehellisesti sanoa, tehtiin yhdessä. Ruvettiin
skypettelee. Jengi asu ympäri Suomea, ja ympäri maailmaakin, kun opiskelijoita
oli aika paljon ja jengii oli vaihdos tai jossain tekee harkkoi. Sit me aluksi
siinä kehitettiin strategiaa. Mietittiin, että mitäs tässä nyt pitää saada
aikaan. Tarvitaaaks me nettisivu, onks tää sit nyt just vetoomus. Kirjoitettiin
se vetoomus ja siitä se sitten.. Nyt mä oon selostanut tässä monologin
omaisesti koko kampanjan. Mut tommosest jutust oli kyse. Ja kuten kuuluu, niin
ei siinä hirveästi suunniteltu. Se oli semmonen vastaus sellaseen omaan
tunteeseen, että nyt pitää toimia.
00:05:03
Lukas Korpelainen: Teillähän oli
semmonen nimenkeräys siinä. Keräsitte aika paljon nimiä, oliko se 60 tuhatta
suunnilleen. Mihin tämä on johtanut, mitä tästä kampanjasta jäi käteen tai
tuloksena?
00:05:18
Laura Kolehmainen: Me sitten
päädyttiin siihen, että nimenkeruu on hyvä tapa osoittaa Suomen valtiolle, että
suomalaiset haluaa ilmastojohtajuutta. Meillä oli kaikkia tarkempiakin
vaatimuksia, mitä kaikkea pitää tapahtua sillä EU-puheenjohtajuuskaudella. Mä
en osaa sanoa, että oliko tärkeempi osaa sitä kampanjaa, se mitä saavutettiin,
vai se, että saatiin tosiaan yli 60 tuhatta nimmaria siihen vetoomukseen ja
reilusti yli 200 lafkaa ja organisaatiota siihen messiin. Jostain
urheilujengeistä, meidän vanhoihin kouluihin ja duunipaikkoihin ja
ammattiliittoihin, kaikkiin yliopisto- ja opiskelijaliikkeisiin ja tälleen. Et
oliks se se tärkein juttu? Et pystyttiin ton kampanjan aikana oleen semmoinen
yksi yhteisö, joka levitti sitä ilmastoagendaa. Hei, kattokaa, kaikki voi ottaa
tästä kiinni, tää on kaikkien asia. Vai se, että saatiin läpi oikeestaan ne
vaatimukset jo ihan hallitusohjelmaan asti. Siitä, että EU-puheenjohtajuuskausi
pitää nyt käyttää ilmastovaikuttamiseen. Kyl mä sen hahmotan, että se on ihan
merkittävää, että kansalaiskampanjan vaatimukset menee hallitusohjelmaan. Mutta
mun mielestä EU pj-kautta ei käytetty tarpeeksi siihen ilmastovaikuttamiseen.
Se että tosta Veivistä syntyi seuraava climate move ja siitä jäi jonkilainen
legacy että ilmastovaikuttamisen pitää olla paljon laajemman joukon juttu, kuin
se on ollut tähän mennessä. Se on ollut ehkä se, mihin mä olen enemmän
tyytyväinen, kuin siihen, että se lopulta myös johti siihen, mitä meidän
strategiapaperissa luki ja mikä paperilla oli se kampanjan tavoite.
00:07:28
Lukas Korpelainen: Hanna-Marialla, sä
olit yksi Suostumus 2018 kansalaisaloitteen vireillepanijoista. Voisitsä vähän
kertoa kuulijoille, että mikä on ylipäätänsä kansalaisaloite ja mistä tehdä aloitteessa
oli sitten kyse?
00:07:44
Hanna-Marilla Zidan: Meidän
kansalaisaloite sai tavallaan alkunsa siitä, kun oli tämä Me too. Facebookissa
oli monia ryhmiä, joissa käytiin läpi, niin kuin häirintää ja seksuaalista
väkivaltaa. Jotenkin se, ekaa kertaa vuosikymmeniin ihmiset uskaltaa puhua
niiden kokemuksista, niinku julkisesti ja tuoda niitä esiin. Varmaan niin kuin
monet meistä oli aika järkyttyneitä. Näki sen, että kuinka laaja ilmiö se on
meidän yhteiskunnassa. Että ihmiset ajattelevat, että on jotain harmaita
alueita, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei toisen suhteen. Musta oli monia
sellasia pieniä juttuja, joilla pyrittiin varmistamaan sitä, että tämä Me toon
nostama keskustelu saa aikaan jonkinlaista muutosta meidän yhteiskunnassa.
Ehdottomasti tää Suostumus-kampanja lähti siitä ja oli yksi niistä asioista,
joilla pyrittiin siihen, ettei vaan keskustella, vaan jotain muutosta tapahtuu.
Me koottiin erilaisia kansalaisjärjestöjä. Itse asiassa esimerkiksi Amnesty ja
Naisasialiitto Unioni ja Naisten linja oli jo 2011 ajanut, kun eduskunnassa
käsiteltiin seksuaalirikoksia ja rikoslain uudistamista, niin ajanut sitä, että
suostumus pitäisi ottaa osaksi, mutta silloin se tyrmättiin täysin. Heti kun me
lähetettiin sähköpostit, että meidän pitäis tehdä tällainen kansalaisaloite,
niin oli heti positiivinen reaktio. Kansalaisaloite on sitä, että halutaan
muuttaa lainsäädäntöä jollain tavalla. Me tehtiin aika tarkka työ siinä, että
millä tavalla rikoslain 20:ttä lukua tulisi muuttaa. Meillä oli pitkät
taustoitukset esimerkiksi kansainvälisestä oikeudesta, Istanbulin sopimuksesta.
Millä tavalla perustellaan sitä, miksi raiskauslainsäädännön pitäisi olla
suostumusperusteista. Tehtiin siihen lukuun muitakin muutoksia, mutta se oli se
keskeisin. Tehtiin kansalaisaloite mutta tietysti, mitä Laura jo puhu, se
yleinen keskustelu on tollasessa kampanjassa yhtä iso ja merkittävä osa. Se,
että ilmapiiri muuttuu. Just se, että 2011.. Kun luki sitä taustamateriaalia.
Oli monia sellasia kansanedustajia, jotka istuu vieläkin eduskunnassa. Jotka
sitten, kun tämä kansalaisaloite nousi, niin käänsi täysin kelkkansa. Just se
Me toon herättämä keskustelu ja kun oli hyvin perusteltu kansalaisaloite, että
miten rikoslakia tulisi muuttaa, niin muuttikin mielensä. Varmaan just se
kansalaisyhteiskunta ja ihmisten mieliala vaikuttaa eduskuntaan. Se oli
positiivista nähdä ja varsinkin, kun saatiin paljon viestejä nuorilta
ihmisiltä, jotka oli alle 18 – alle 18 vuotiaat ei saa allekirjoittaa
kansalaisaloitetta – niin ”jos voisin, niin allekirjoittaisin tän”.
Sekin ehkä kertoo siitä kulttuurin muutoksesta, siitä kun tätä on viimeksi
käsitelty. Se oli positiivista. Sitten tehtiin kampanja ja tää herätti paljon
keskustelua ja aika paljon positiivista keskustelua, ja saatiin kansalaisaloite
läpi. Saatiin kaikki allekirjoitukset kokoon. Sekin oli positiivista, että kun
eduskunnassa käsiteltiin tätä, niin siinä keskusteluissa ei ole yhtään, niin
kuin.. Kukaan ei vastustanut, kun tää kansalaisaloite tuli eduskuntaan, niin
vastustanut sen sisältöä. Jotkut oli, että pitäis tehdä vielä enemmän ja
puuttua joihinkin asioihin, esim. lapsiin ja alaikäisiin koskeviin asioihin,
jotka ei ollut tässä, koska on niin laaja ja erilainen kokonaisuus. Mutta se
keskustelu oli niin kuin tässä vuosien varrella muuttunut täysin. Se olisi se
iso muutos ja niin kuin se yleinen ilmapiiri. Meillä oli valtava joukko, jolla
oli erilaista kokemusta, ja koki sen asian tärkeiksi ja jotka halusi tehdä sen
eteen töitä. Myös saatiin hallitusohjelmaan, niin että hallitus on sitoutunut
siihen. Jossain muodossa, sen lisäksi että kansalaisaloite on mennyt
eduskunnassa läpi niin odotetaan, että nähdään rikoslaissa tämä muutos.
Toivottavasti, tulevina vuosina.
00:12:02
Lukas Korpelainen: Tuo
kansalaisaloitehan tosiaan taitaa olla sillai, että puolen vuoden aikana pitää
kerätä 50 tuhatta nimeä äänioikeutetuilta Suomen kansalaisilta. Tää kuulostaa
tavallaan ohituskaistalla, että jos poliitikot eivät ole tajunneet jotain
edistää, niin kansalaiset ottaa itse asiat käsiinsä. Siltä se kuulostaa.
00:12:34
Hanna-Marilla Zidan: Kunpa se oiskin
ohituskaista. Tietyllä tavalla joo. On monia sellasia asioita, joissa tuntuu,
että eduskunta on konservatiivisempi. Samaan aikaanhan eduskunnassa oli
naisverkoston lakialoite, jota alotettiin tekemään samaan aikaan. Se oli
pienempi, kuin rikoslain muutos mutta siinäkin käsiteltiin suostumusta. Ja se
haudattiin. Siltä kannalta ohituskaista nimitys on oikea. Kun näkee, että on
kansalaisilta tukea, että tämä asia koetaan tärkeeksi, päästään perustelemaan
eduskunnan ulkopuolella ja puoluepolitiikan ulkopuolella tällaista asiaa. Niin
yhtäkkiä ihmiset, jotka ei ole kokeneet sitä tärkeäksi kokevat, että voivat
seisoa tällaisen muutoksen takana.
00:13:30
Laura Kolehmainen: Mä luulen, että
tuossa paljastuu myös vähän jotain meidän politiikan tekemisen luonteesta.
Varmasti on tosiasia se, että valtaosa meidän edustajista, niillä on ne
muutamat asiaalueet ja osaamisalueet, johon ne keskittyy, koska ei ole
loputtomasti aikaa. Ja sit loput on vaan silleen.. Ei oo sen ihmeempää kantaa,
ne äänestää siel niitten ryhmän mukaan, sen mukaan onks niitten taustajoukot
tehnyt sen valmisteluduunin siihen liittyen, et onks niil siihen jotain kantaa.
Nyt kun on annettu kansalaisaloitteen muodossa se aloiteoikeus myös suoraan
kansalaisille, sieltähän tulee myös toisella tasolla sitä, että ”hei,
tähän pitää perehtyä – nyt teidän pitää ottaa joku kanta tähän”. Silloin
ne tekee, niin kuin semmoiset linjanvedot siihen liittyen. Tossa Veivissä kävi
selkeesti ilmi, että kun ennen vaaleja käytiin tapaa kaikkia poliitikkoja, ei
siinä juuri kukaan ollut miettinyt koko EU:n puheenjohtajuuskautta, kun
kaikilla oli kiire vaalien kanssa ja eurovaalien kanssa. Sit kun sinne meni
sellasella hyvällä ja vakuuttavalla viestillä, et tässä on nämä kolme tai viisi
pointsia. Et kannattaa muuten tehdä näin, tällä on hirveän iso tuki nyt tuolta
ja pystyy luettelee niitä tahoi. Te ootte ehkä myös käynyt jotain väittelyitä
ja kumonnut argumentteja, mut meidän ei juuri tarvinnut. Meillä oli semmonen
ajatus, joka oli muutenkin esillä ja pinnalla, ja sit meillä oli yks
konkretisointi, mitä jengi haluu, et tehdään. Jos kilpailevia ideoita ei
poliittisilla ryhmillä ole, niin ei se ollut vaikeeta. Jännä oli huomata, että
isoin vastus sille meidän idikselle, että puheenjohtajuuskausi pitää käyttää
ilmastoduuniin, niin se tuli tietysti sieltä virkamiehistöltä. Eli ne, jotka
oli jo tehnyt sen duunin, että mitä tällä puheenjohtajuuskaudella tehdään. Me
kuultiin aikamoisia stooreja siitä, miten johtavat virkamiehet on valmistellut
sen EU-puheenjohtajuuskauden niinku Sipilän aikana, että miten ne on tehneet
kaikkensa, että se ei mene läpi se meidän ajatus. Täs nyt pitäis tehdä
muutakin, kuin vetää se pj-kausi läpi, mahdollisimman siististi ja kunnialla.
Se oli jännä huomata. Ei kyllä oikeen polittista vastustusta.. Paitsi ehkä
niinku.. tietyilt tyypeiltä.. tai itseasiassa ei ees perussuomalaisilta.
Puhutaas nyt ihan nimillä. Me pidettiin vaalien alla vaalipaneeleita. Oliks
meillä pari keskustelua. Pyydettiin ihan kaikista eduskuntaryhmistä sinne
tyypit puhumaan. Ja ei perussuomalaisten, kun on niilläkin sellasia
ilmastotyyppejä, joilla on jotain asiantuntemusta ilmastonmuutokseen liittyen,
niin ei niittenkään kanta ollut sellanen, ettei tehdä mitään. Siellähän se
argumentti on, ettei suomessa kannata tehdä mitään, kun kuolee teollisuus,
mutta kun puhuttiin EU-tasolla, niin ei siinäkään ollu vastustusta.
00:17:28
Hanna-Marilla Zidan: Meillä oli
jonkun verran niitä ”lupalapputyyppejä”. Jotka väitti, että me
ajetaan sitä, että tarvii lupalapun seksuaaliseen kanssakäymiseen. Jotain
sellasia tyyppejä, jotka levitti netissä jotain lomakkeita, että tämä on
lomake, jonka tarvitset sitten, kun tämä laki menee läpi. Jonkin verran
tällaista väärää informaatiota levittäviä vihaisia tyyppejä. Mutta ei poliittisissa
puolueissa ollut ainakaan hirveesti. Must se meni ohi aiheen, että myöhemmin on
ollut eduskunnassa jotain kiistaa mutta se ei ollut varsinaisesti
kansalaisaloitteen sisällöstä.
00:18:15
Lukas Korpelainen: Selvästi
tällaisissa kampanjoissa ja aloitteissa täytyy olla aina jonkilainen
asiantuntemus. Pitää pystyä korjaamaan tollasia väitteitä ja valmistella sitä
paljon. Varmaan perinteisesti ajatellaan, että lakialoitteiden tai poliittisen
asiantuntemuksen monopoli tai yksinoikeus poliittisilla puolueilla. Mutta
vaikka teidän kampanjat molemmat pyrkii vaikuttamaan politiikkaan, ne olivat
kuitenkin puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Näättekste, että on tärkeää
tarjota ihmisille väyliä osallistua politiikkaan myös puolueiden ja vaalien
ulkopuolella. Onks se helpompaa ihmisille lähteä tollaseen mukaan?
00:18:58
Hanna-Marilla Zidan: Ehdottomasti.
Musta se oli tosi positiivista, että oli paljon ihmisiä, jotka ei toimineet
missään puolueissa tai muussa, jotka tuli mukaan ja jotka halusi toimia vaan
tässä ja antaa omaa asiantuntemustaan jossain, vaikka viestinnässä tai jonkun
asian järjestämisessä. Tai vaikkei mitään olisi asiantuntemusta, niin koki
paloa sen asian suhteen ja halus tehdä jotain. Joka ikinen ihminen, joka kokee
asian tärkeiksi ja haluaa toimia sen puolesta ja tekee jotain sen puolesta,
niin on arvokas tällasessa kampanjassa. Yhä enemmän tuntuu, ja ymmärrän sen
hyvin, että on ihmisiä jotka ei halua odottaa hitaasti jossain
puoluehierarkioissa, että pääsee vaikuttamaan ehkä asioihin, kun pääsee tiettyyn
asemaan. Sekin on tärkeetä ja sitäkin tarvitaan, mutta esimerkiksi
ilmastonmuutoksessa – onks meillä aikaa siihen? odotella, että nää nuoret
pääsee poliittisesti vaikuttamaan? Varsinkin, kun ne perinteet on, että kestää
monta vuotta, vaikka meillä on monia nuoria kansanedustajia, että pääsee
eduskuntaan ja vaikuttamaan. Pitää olla sellaisia muita vaikuttamisväyliä, oli
sitten mielenilmaukset, kansalaisaloitteet, adressit, mitä tahansa.
00:20:19
Laura Kolehmainen: Joo, mä oon ihan
samaa mieltä. Mitä tossa sanoinkin, että ehkä siistein juttu, mitä tossa pääs
seuraamaan oli se, että jengi löys poliittisen toimijuutensa. Tosiaankin ja
todellakin kyllä tää on semmonen yhteiskunta, että järjestäytymällä pystyy
vaikuttamaan asioihin. Mä en vielkään ole lakannut, enkä ikinä lakkaa
fiilistelemästä sitä. Se on oikeasti siistii. Jos se vaatii nimenomaan sen,
ettei siinä ole sitä puoluepoliittista väriä, niin sit se on silleen. Siitä
vissiin tuolla politiikan tutkimuksen tutkimuskammioissa tekevät tutkimusta.
Että tällä hetkellä nuoria ei kiinnosta puoluepoliittinen vaikuttaminen ja
nuorisojärjestöt sinäänsä, vaan se vaikuttaminen suoraan. Siitä voi sosiologit
teorisoida, että mikä sen on sitten tuottanut. Mutta kyllä jengi on hereillä
ympäristön suhteen ja mitä täällä tapahtuu. Se on niin tärkeetä, että ihmiset
kokee omistajuuden tähän omaan yhteiskuntaansa, koska sit se myös säilyy
semmosena, että ihmiset pystyy vaikuttaa ja saada läpi asioita. En sano, että
kaikilla on yhtäläiset, niin kuin edes teoriassa, yhtäläiset mahdollisuudet
muovata suomalaista yhteiskuntaa. Se riippuu myös omista kyvykkyyksistä ja
siitä kuin hyvä tsägä on käyny ja lähtökohdissa. Mut sitä voi vahvistaa
silleen, että madaltaa kynnystä, ei vaadi hirveesti mitään ihmisiltä, vaan
kutsuu niitä vaan mukaan tekee. Mä en tiedä teittekste kanssa, varmasti kanssa
ootte toitottanut, että ”tulkaa tekee”. Me tehtiin viestintää kanssa
somessa tosi paljon, että koko ajan vaan ”tulkaa mukaan, tulkaa mukaan”.
Ja kylhän ne tulee. Tää kanssa ihmetytti ja ihastutti, että kamppiksen loppuun
asti, joka viikko tuli lisää jengii. Se mahdollisti myös sen, mistä kans
puhuttiin vähän, et pystyy kans jättäytyy pois. Ne joilla kiire muun laiffin
kaa tai on väsynyt siihen kampanjointiin, niin sitkun sielt tulee sitä uutta
jengii, niin se mahdollistaa sen. Se on liike, siinä kiertää ne vastuut ja
näin.
00:23:05
Hanna-Marilla Zidan: Just toi on se
ydin, että on joku sellainen yhteisö, porukka, johon voi tulla mukaan. Ehkä
aikaisemmin se on ollut, et jos sä haluut jotain aikaseksi, sun täytyy etsiä se
yhteisö politiikasta. Tai saattaa olla joku nuorisojärjestö tai puolue, josta
sä löydät sen porukan, ja yrität sen suostutella toimimaan tän asian puolesta.
Nykyään se ei toimi silleen. Kyllähän se niin kuin, jos nää kampanjat olis
tehty tietyn puolueen… Jos Ilmastoveivi olis ollut vihreiden tai vasemmiston
tai demarien tai perussuomalaisten kampanja, niin oishan se rajoittanut tosi
paljon. Se olis heti tarkoittanut, että tämä taho ei voi tukea tätä kampanjaa
sen takia, että tulee tältä taholta. Se on kiva, että ne voi kasvaa isommaksi,
kuin se puoluepolitiikka ja päivänpolitiikkaa ja siihen liittyvät rajoitteet.
Se on mahdollisuus ja hyvä asia.
00:24:00
Laura Kolehmainen: Niin ja jos haluaa
jotain muutosta aikaseksi yhteiskunnaksi, sen agendan pitää olla semmoinen,
että ei vain se yksi vähemmistö, vaan niin kuin jonkinlainen enemmistö tai
jonkinlainen isompi joukko pystyy allekirjoittamaan sen. Jos oma agenda on
semmonen, ettei juuri kukaan halua sitä allekirjoittaa. Niin onks se sit
kauheen hyvä agenda tai miks haluu koko yhteiskunnan toimii sen mukaan.
00:24:39
Hanna-Marilla Zidan: Joskus saattaa
olla joku agenda, joka jokaisella pitää olla oma. Varmaan jokaisella puolueella
on ilmastonmuutoksen suhteen melko samoja tavoitteita. On hienoa, että
sellaisia tekijöitä, että voi olla kampanja, jossa ajetaan yhdessä niitä
asoita. Tässä tapauksessa puolueet varmasti oppi. Ilmastoveivi vaikutti vaalien
alla niihin tavoitteisiin.
00:25:10
Lukas Korpelainen: Kuulostaa kovasti
tavallaan, että osan on helpompi lähteä johonkin yksittäiseen aiheeseen ja
innostuu siitä, kuin ottaa sen kokonaisen puolelleen, sen koko agendan
kantaakseen. Uskottekste, että tällaista kansalaisten ikään kuin omien
yhteisöjen tai löyhien yhteenliittymien merkitys kasvaa demokratian
työvälineenä?
00:25:45
Laura Kolehmainen: Vaikee sitä
ennustaa, muuten kuin että ihmiset nyt viettävät aikaa erilaisissa someissa.
Ehkä meit vielä vähän nuoremmat muualla kuin Facebookissa, onks se sitten
Instassa tai missä. Missä jengi niinku sit yhdistyy tai syntyy tällaisia
yhteisöjä tulevaisuudessa. Mutta joo, siltä se nyt vähän näyttäisi. Ehkä siinä
on kanssa se, että jos perustaa jonkun uuden jutun ja oman jutun, niin ei
tartte kantaa, juuri kuten sanoit, niin ei tarvi kantaa kaikkia muita agendoja.
Historiaa, kaikki mogii, mitä aikaisemmin ehkä tehty. Sit ei oo sellasta, että
”hei noi sun tyypit teki 15 vuotta sitten tätä ja tätä”, mitä kuulee
kuulee koko aika eduskunnassakin. Tai jos argumentoi jostain jonkun puolueen
puolesta, saa heti vastata sellaseen, että ”mutta te ootte tehny
tota”. Sit se on sellanen uus juttunsa, tottakai siinä ei saa niitä hyvää
puolia. Jos on ollut pitkään ollut verkostoja, yhteyksiä, piilossa olevaa
valtaa.. Mut sit omistaa sen jutun sillä tavalla, ettei ainakaan voi tulla
teilatukse kenenkään muiden epämääräsyyksien takii. Eikä pelkästään toi, vaan
onhan ihmisistä myös kiva luoda jotain omaa. Sehän on myös autonomiaa ja
sellaista itsemääräämistä, mielekästä toimintaa. Ainakin itse olen kokenut
nimenomaan sen. Ei vaan se, ettei ole ristei kannettavana, vaan oikeesti saa
ite funtsii läpi, et mikäs nyt on tän liikkeen arvo tai arvot, millä
periaatteella me toimitaan tässä. Kaikki tää. Se on mielekästä toimintaa. Se on
sellasta mielekästä yhteisön jäsenyyttä, jos rupee filosofiseksi tässä.
00:27:54
Hanna-Marilla Zidan: Ehkä se että,
poliittisen vaikuttamisen tarve ja politiikan tahti on tiivistynyt. Se on
mennyt sellaseks tosi nopeeks. Sit kans sellainen nopea tarve reagoida ja
pistää joku mielenilmaus tai kampanja tai kansalaisaloite pystyyn, ”nyt
tämä asia on tosi tärkeä”. Toisaalta meillä on myös some välineenä, niin
se nopee ihmisten kokoaminen yhteen jonkun asian muuttamiseksi on paljon
helpompaa. Yksi hyvä esimerkki on, kun viime hallituskaudella kiristettiin
turvapaikanhakijoiden oikeusapua ja muutenkin heikennettiin
turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja perusoikeusturvaa. Siinä mielenilmaukset ja
avustusryhmät ja se järjestäytyminen olisi tosi hienoa ja ihmiset on tehny hyvää
työtä, vaikka siinä ei saatu mitään.. Ehkä se hieno työtä, mitä tehtiin, ei
saatu niin konkreettisesti ja hienosti esille, kun mitä se olis ansainnut.
00:29:03
Lukas Korpelainen: Koska tämä
podcast-sarja käsittelee vielä erityisesti järjestöjen vaikuttamistapoja, niin
mua kiinnostaa järjestö- tai yhdistysnäkökulma tässä. Esimerkiksi näissä
kahdessa kampanjassa. Teillähän oli yhdistys molemmilla taustalla. Lähtikö se
yhdistystoiminnasta, vai oliko yhdistys perustettu tarpeeseen, niinkuin
hallinnolliseen tarpeeseen? Mites teillä?
00:29:33
Hanna-Marilla Zidan: Hallinolliseen
tarpeeseen ehdottomasti. Kampanja pyöri jo ennen ja kansalaisaloitetta
valmisteltiin jo ennen, kuin se yhdistys perustettiin. Se saatiin aika
nopeasti, koska meillä oli sellasia henkilöitä, jotka oli aikaisemmin pistänyt
pystyyn yhdistyksiä – oli tosi hyviä siinä, niin saatiin nopeasti yhdistys
pystyyn. Mutta ei sillä ollut mitenkään merkittävä rooli. Se oli enemmän
mahdollistava asia taustalla, että pystyttiin järjestää tukikeikkaa ja järjestää
asiat hyvän hallinnon tavalla.
00:30:12
Laura Kolehmainen: Ihan sama juttu
meillä. Aika moni, ehkä minä etupäässä, toivoin että koko homma olisi voitu
hoitaa ilman sitä yhdistystä. Jotenkin tärkeintä oli säilyttää avoimuus ja
matala kynnys. Ei oo mitään yhdistyksen hallituksen kokouksia, mikä on suljettu
piiri ja siellä päätetään jotain.. Mut kyl me sit päädyttiin siihen. Kampanja
oli pyörimässä jo ja oltiin tultu julkisiksi jo sen kanssa. Muutama kuukaus sen
jälkeen saatiin PRH:sta yhdistys ulos. Hyötyhän siinä oli just, että oli
y-tunnus ja oli oikeushenkilö. Pystyi toimimaan tässä yhteiskunnassa, oli joku
muu kuin tämä epämääräinen elävä joukko ihmisiä, joka kyllä teki asioita.
Mahduttiin siihen juridiseen muottiin, mikä täällä on se asioiden tekemisen
tapa. Mä en esimerkiks mennyt sen yhdistyksen hallitukseen. En halunnut omalta
osaltani viedä päätöksentekoa yhdistyksen piiriin. Mä koin ainakin sen silleen,
että hyvin se toimi silleen, että täs on tää yhdistys ja se on työkalu. Jos
halutaan tehdä asioita, joihin tarvitaan, niin on. Mutta kaikki tää liike ja
koko kampanja tehdään siellä ulkopuolella, että se pysyy auki ja päätöksenteko
pysyy semmosena, että siinä voi kanssa vaihtua jengiä. Ne jotka ottaa sillä
hetkellä vastuuta, ne saa myös päättää. Voisin vielä kysäistä muilta tyypeiltä
meiän kamppiksessa, miten ne on kokenut tän meidän yhdistyksestä. Moni joka oli
isossa vastuussa tästä kampanjassa, oli myös siellä yhdistyksen hallituksessa,
niin niillä vois olla vielä toista näkemystä tähän. Mutta näin mä sen koin.
Mutta se yhdistys on hyvä olla nyt. Se oli hyvä päätös, koska nyt kun sama
jengi jatkoi toisen liikkeen, Climate Moven muodossa, niin nyt ei tarvinnut sit
enää perustella näitä yhdistyksen hallituksia tai yhdistystä tai tilejä. Et on
se kätsä silleen. Mut ei ollut sellasta, ehkä perinteistä yhdistystoimintaa
missään vaiheessa.
00:33:07
Hanna-Marilla Zidan: Sama, ettei
virallinen yhdistys pyörittänyt kampanjaa, vaan kampanja pyöritti itseään ja
yhdistys lähinnä tuki sitä kampanjaa niillä hallintopuolilla.
00:33:16
Lukas Korpelainen: Eli tämä yhdistys
oli nimenomaan työkalu kampanjalle. Kuulostaa tietynlaisen juridisen rakenteen,
mitä tehdään muutenkin, mutta kaikkea yhteistoimintaa ei normaalisti ehkä
luokitella yhä tarkasti kuten rekisteröity yhdistys tai mikä tahansa. Mua vähän
kiinnostaa palata siihen itse kampanjan tekemiseen. Miten tehdään hyvä
kampanja? Mistä pitäis aloittaa? Jos mulla on joku idea, että hei tää olis
tärkeä asia, mä haluun vaikuttaa johonkin. Läheksmä tekee yksin, ketä mä pyydän
kaveriksi? Voiks sitä lähtee hiljalleen rakentaa, vai pitääkse jotenkin
valmistella salassa ja pläjäyttää ulos. Että mikä homma?
00:34:13
Laura Kolehmainen: Sitä ideaa
kannattaa testata omilla kavereilla eka ja puhuu siitä ulkopuolelle. Vähän
lukee niitä reaktioita. Onks se sellanen, et jengi tajuu helposti, et mist täs
on kysymys, mihin tää vastaa. Ja mihin jengi samaistuu siinä, että tää on
sellanen asia, mihin haluiskin lähteä mukaan. Niin sit se varmaan on
edistämisen arvoinen idea sellaisessa kampanja- tai yhteisömuodossa. Tottakai
omia ideoita voi edistää sen verran, kuin haluaa ja silleen. Katsii ehkä
alkuvaiheessa miettiä mikä on se oikee muoto asian tekemiselle. Kuin paljon
jengii haluu ja tarvii, että tää asia tapahtuu. Onhan siis kaikkea siistii
kaupunginosatoimintaa, missä ihmiset tekee yhdessä ja vaikuttaa oman
kaupunginosansa asioihin, niin kuin jätehuoltoon ja tällaseen. Siinä on se
mittakaava. Sit kantsii puhuu niille, joita asia koskee. Tai joita se
mahdollisesti vois kiinnostaa, riippuen siitä omasta agendasta, idiksestä – et
millasen jengin siihen sitten haluaa kerätä. Se on kanssa ehkä se eka rohkeutta
vaativa juttu, että rupee puhuu siit asiasta silleen, että ”tää muuten
tapahtuu”. Se vaatii semmoisen jonkun sitoutumisen tietty iteltkin siihen
idikseen. Sit kun on ruvennut puhuu ”mä haluisin” versus se, et
”tää tapahtuu, tuutteko mukaan”. Sit siin ollaan jo alettu rakentaa
sitä. Me tehtiin silleen, et meillä oli joku tyyliin 10-15 ihmistä, joille mä
olin puhunut ja jotka oli sanonut, että haluu messiin, ennen kuin mä tein
postauksen, johon tuli sit muuta jengii. Et oli ehkä niinku tietty jengi, jotka
halus jo joka tapauksessa olla messissä siinä, riippumatta kuin iso juttu tai
pienin kuvio siitä tulee. Mitä sä oot mieltä Anna-Marilla?
00:36:41
Hanna-Marilla Zidan: Meillä oli heti
järjestöjä mukana. Et heti ensimmäinen kokous oli sellainen, jossa oli Amnesty
ja Naisasialiitto Unionia ja kaikkea mahdollista. Niin tavallaan jo se, että
heti oli sellainen, mitä pystyy useampi ihminen allekirjoittamaan. Jos on
tukena niin arvostettu järjestö, kuin Amnesty, niin sekin näyttää hyvältä ja
vetää puoleensa. Aika nopee just sai yksilöitä, jotka näki, että on hyvä asia,
mitä haetaan. Useimmiten kansalaisaloitteessa pitää olla aika laaja tuki. On
hyvä, jos on järjestöjä taustalla tai laaja joukko ihmisiä, jotka on
innostuneita siitä. Joskus voi, mun mielestä se on poikkeuksellista, mutta
joskus saattaa yksittäinen henkilö esimerkiksi. Mun on pakko sanoo, että
sellastakin tapahtuu. Esimerkiksi tää aktiivimallin vastainen kansalaisaloite.
En usko, että siinä oli mitään hirveän laajaa porukkaa takana vaan yksittäinen
henkilö ja turhautuminen aktiivimalliin. Ja sehän jossain viikossa tai alle
viikossa varmaan sai täyteen allekirjoitukset. Jos se asia saa huomiota ja
ihmiset kokee sen tärkeäksi, niin ehdottomasti mikä vaan asia voi saada. Mutta
mitä enemmän on ihmisiä, jotka on innostuneita siitä ja joilla on erilaista
osaamista, sen helpompaa on tehdä jotain tällasta. Ehdottomasti silloin, kun
itsellä on… Se mahdollistaa sen, että vetäjätkin pystyy.. Ettei ole vaan yksi
henkilö, joka on suuri sankari, joka tekee kaiken yksin. Vaan se, että on joku
ihminen, jolla on jotain tiettyä osaamista, pystyy loistaa kampanjan suhteen
sillä. Joka muu saattaa jostain puolesta ottaa enemmän vastuuta. Se on varmaan,
sen lisäksi että saatiin läpi eduskuntaan ja hallitusohjelmaan, parasta se,
että on ollut joukko ihmisiä, jotka on kokenut sen asian yhtä tärkeeksi, kuin
on itse kokenut. Se on kivaa ja poikkeuksellista ja hienoa ja kivaa jakaa.
00:38:55
Laura Kolehmainen: Mitä sanoit tästä
aktiivimallista. Aktiivimallissa oli selkeästi jo olemassa olevaa turhautumista
tai vastustusta. Veivissä oli jo ilmastokeskustelun kiihtyminen. Suostumuksessa
oli jo Me too -keskustelua. Just semmonen, että pystyy täppää johonkin olemassa
olevaan asiaan, niin se on ihan keskeistä. Jo tossa mitä sanoit, että jo 2011
yritettiin eikä onnistunut. Samaa mä oon miettinyt moneen kertaan, että jos
olisin vuos aikasemmin saanut ilmastoherätyksen ja mennyt selostaa ihmisille,
että nyt muuten kampanjoidaan, niin ei siinä olis mitään tapahtunut. Mä olen
ihan varma siitä.
00:39:41
Hanna-Marilla Zidan: Se on ihan totta.
Mun mielestä on ollut paljon hyviä kansalaisaloitteita ja kampanjoita, joiden
sisältö on tosi hyvä ja oon allekirjoittanut. Ne ei yksinkertaisesti
ajallisesti ole osunut sellaseen yhteiskunnalliseen hetkeen tai keskusteluun,
jolloin se olis sanut tarpeeksi huomioita ja nostetta ja kiinnostusta. On
sääli, että monia tärkeitä asioita on jäänyt. Sit saattaa mennä vuosi ja sama
asia herättää keskustelua. Mutta samat ihmiset, jotka on innokkaina tehny sitä
kampanjaa, niin ei nyt vuosi myöhemmin haluu tehdä sitä uudestaan.
00:40:18
Lukas Korpelainen: Silloin, kun te
lähditte ideoimaan näitä kampanjoita, niin miten tietoinen valinta oli, että
kenelle ne on suunnattu? Pyritäänkö vaikuttaa poliitikkoihin tai siihen
järjestelmään, vai pyritään vaikuttamaan tavallisiin kansalaisiin? Miten se on
vaikuttanut siihen, että millaisen kampanjan tekee? Tekeekö kansalaisaloitteen,
tekeekö adressin..? Oliks tää heti tiedossa teillä?
00:40:43
Hanna-Marilla Zidan: No enimmäkseen
mun mielestä kansaan ja siihen keskusteluun. Se oli tosi merkittävässä
roolissa, että alettiin muuttaa sitä keskustelua ja herättää keskustelua siitä,
mitä on seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Koska Me too oli nostanut sen, että
monet ihmiset kokee seksuaaliset itsemäärämisoikeudet sellaiseksi harmaaksi
alueeksi ja sellaisista asioista ei välttämättä kommunikoida. Että voi puhua
suoraan näistä asioista. Se on sen lain muuttamisen lisäksi sen kulttuurin
muutos ja siihen osallistuminen osa sitä kampanjaa. Siltä kannalta kohdistui
ihmisiin ja näistä asioista julkisesti puhumiseen. Mutta tietysti oli sen
lisäksi politiikkoihin vaikuttamista. Oli jotain aktiiveja, jotka kävi
tapaamassa eduskuntapuolueiden edustajia ja yritettiin jakaa heille tietoa
siitä, mistä tässä oikein on kyse. Sekä että, mutta enemmän ehkä sitä
ilmapiirin ja ajattelun muutosta. Tietysti, jos lainsäädäntö muuttuu, niin se
ehdottomasti sementoi ja vahvistaa sen. Mutta kyllä sen keskusteluilmapiirin ja
näkemyksen muuttaminen.. Kyllä se sama ilmapiirimuutos näkyy sitten
eduskunnassa keskustelussa. Että kukaan ei, kun tää ekaa kertaa tuli
eduskuntaan, vastustanut sitä. Kaikki puheenvuorot oli kansalaisaloitteen
puolesta.
00:42:27
Laura Kolehmainen: Meillä oli
semmonen, tai ainakin mulla oli sellanen ajatus, että tää on itsestään selvää,
että se EU-puheenjohtajuuskausi pitää käyttää ilmastovaikuttamiseen. Ja siitä
ideasta vaan pitää kertoa kaikille ja pitää saada Suomen valtio tai meidän
hallitus tajuumaan, että tottakai näin tehdään. Siinä ei sinänsä ollut niin
sellasta niinku keskustelullista, että nyt täytyy käydä tällanen keskustelu ja
katella kaikki puolet. Me oltiin aika itsevarmoja siitä, että tää on nyt mitä
pitää tehdä ja kaikkien pitää vaan tajuta tää. Tottakai, koska se oli
EU-puheenjohtajuuskausi ja puhutaan niinkuin valtiotason ja tämmösen
puolivaltioliiton tason vaikuttamisesta, niin tottakai ne on niinku
poliitikkoja, mitä eurooppaministeri ja pääministeri ja virkamiehet viime
kädessä tekee siellä. Et ne oli mihin haluttiin vaikuttaa. Mut mun on vähän
vaikea niinku kategorisoida, mikä se osuus oli – kaikista tärkein osuus
tietenkin se, että sai sen ideaan leviämään ja jengin oleen silleen ”tää
on hyvä idea”. Tottakai, kun se oli meidän keksimä. Niin tottakai siinä
oli silleen, että ”tää on hyviä idea”. Mutta miten kertoa se sitten kaikille
muille. No ei käytännössä sitten ollut, niinkuin sanoin, niin siinä. Koko sitä
kampanjaa leimas sellanen, ”joukkoilmastoherääminen” ja jengin tarve
vaikuttaa. Me oltiin vaan kanava ja matalan kynnyksen jengi, johon pysty tulee
messiin. Mä näkisin, että meidän kamppikset on ollut tos suhtees vähän
erilaisii.
00:44:38
Hanna-Marilla Zidan: Ehkä se
kohdistaminen oli erilainen. Mut kul mun mielest just toi. Kun on joukko
ihmisii, tai ei tartte olla ees joukko, saattaa olla yksittäinenkin, että kokee
itse jonkun asian tosi tärkeeksi. Ja se näkyy ja välittyy, niin sillä saadaan
aikaiseksi muutosta ja ajattelunmuutosta. Varsinkin jos on joukko sellaisia
ihmisiä, jotka kokevat sen jonkun asian tosi tärkeiksi. Mikään ei vaikuta niin,
kuin ihmiset, jotka kokee paloa jonkin asian muuttamiseksi.
00:45:16
Laura Kolehmainen: Varsinkin kun
niillä on se muutosehdotus jo olemassa. Se jo helpottaa sitä vastaanottoa. Että
on se ”nyt pitää tehdä näin” ja on tehnyt sen duunin, että ”näin
pitää tehdä käytännnössä”. Se on oikeesti ainakin vastaansanomatonta, niin
ainakin hankalaa vastustella.
00:45:39
Lukas Korpelainen: Silloin kuin
pyritään vaikuttamaan, niin tottakai se viestintä on tosi iso juttu. Ainakin
kun itse olen noita kansalaisaloitteita tai kampanjoita kattonut, niin mua
ainakin vakuuttaa heti, kun on hyvä nettisivu ja näyttää, että täällä on joku
ihan niinku järjestö ja tukijoita taustalla. Silleen ehkä rahaakin johonkin
mainostettuun sisältöön. Vaikka tässä oli tämä esimerkki Hanna-Marillallakin,
että yksittäinen ihminen voi tehdä, niin mulle ainakin se vaikuttaa, että jos
näyttää, että on vähän virallisempi ja isompi porukka taustalla, niin se
vakuuttaa. Eiks teillä ollut molemmilla molemmissa kampanjoissa tukijoita tai
muita yhdistyksiä taustalla? Mikä tällaisen yhdistysyhteisön merkitys on
tällaisissa kampanjoissa?
00:46:46
Laura Kolehmainen: No teillä oli
alusta lähtien järjestöt. Me ehkä lähdettiin siinä alussa, koska ei ollut
mitään maste plania, että miten tää homma tehdään, niin kyllä meillekin oli
aika selvää, että halutaan tietysti tukijoita ja peukuttajii. Sellasiin, että
kattokaa, näidenkin mielestä tää on hyvä idea. Me haluttiin pitää se toimijuus
hirveen vahvasti siin kampanjassa. Aluksi meillä oli isommin se idea, että
”kuka vaan voi veivata”. Että todellakin tulkaa messiin ja tukee,
mutta se on tavallisten ihmisten joukko, joka on se agentti siinä – joka sitä
asiaa tekee. Voi olla mun omaa sellaista niinku, että mulla on sellanen
ideaalikuva päässä, tämmöisestä tavallisesta ihmisten toimimassa. Se on voinut
vaikuttaa tähän, mikä sen viestin kärki on ollut. Mutta todellakin ruvettiin
heti pyytää kaikkii mahdollisia tahoja. Mä esimerkiks pyysin kaikkia mun
entisiä kouluja, siis peruskoulusta lukioon ja sit yliopistoon messiin. Ihan
eka tais olla, että pyydettiin HYY:tä, eli Helsingin yliopiston
ylioppilaskuntaa messiin ja sit SYLliä, eli Suomen ylioppilaskuntaa tai
ylioppilaita, opiskelijaliikkeen kautta. Se meni niin silleen, että missä on jo
valmiiksi – minkä yhteisön jäsen on jo valmiiksi. Sit on silleen, että tää on
niinku meidän idea, voittekstekin tulla messiin. Se olisi alkuvaiheessa, se oli
helppoa. En mä voi ees sanoo, et siin ois ollut mitään vaikeuksia. Sithän se
vaan ruokkii itteensä. Kun on saanut tiettyjä tukijoita, niin se liikkuu
samalla levelillä tosi helposti. Kun oli kirjottanut yhdelle yliopistolle, niin
kohta ne rehtorit oli keskenään tavannut siellä Unifissa ja sitten oli kaikki
rehtorit ja kaikki Suomen yliopistot messissä tossa. Samalla tavalla, kun oli
yksi ammattiliitto.. Sekin oli, että tosi monihan on opintojen aikana duunissa
erinäkösillä aloilla. Yks meiän tyyppi on PAMissa, niin kirjoitti PAMiin, et
lähettekste messiin. On varmaan tämmösiä, että jos saa”uu, noin ison tahon
messiin, niin muiden on helpompi tulla. Me tehtiin semmonen strateginen veto
aluksi, ettei me oikeestaan pyydetty poliitikoilta oikein mitään. Me ei haluttu
edes mitään sellaisia sitoumuksia tai allekirjoituksia niiltä. Me lähettiin
siitä, että nyt erilaiset toimijat kansalaisyhteiskunnassa, mutta nekin
yhteiskunnassa, että mikä vaan yhteisö käy. Ja sit rakennettiin sitä joukkoa
sen kautta. Mutta taktiikka oli sit aika äkkii se, että mahdollisimman paljon
ja mahdollisimman erilaisii ja näin. Osittain se meni silleen, että lukiot
rupes haastaa toisiaan Twitterissä mukaan, et lähtekää messiin ja pitii kaikki
kilpailuja siitä. Ei ollut mitään tukijanhankkimisstrategiaa, vaan se levis
horisontaalisesti aika hyvin. Ne oli semmosia kokeiluja, että lähteeks tää näin
ja näin.
00:50:24
Hanna-Marilla Zidan: Aluks se oli
aika merkittävää kaikki se tieto, mitä Amnestylla.. Jos miettii, että monet
järjestöt oli 2011 ollut valmistelemassa. Ja sitten oli esim. eri maista
vertailevaa raiskausta koskevaa lainsäädäntöä, sitä koskevaa tutkimusta. Niin
heti, kun laitettiin se vireille, niin saatiin valtavasti tietoa. Ja
esimerkiksi Naisten Linjan käytännön työstä tulee sellaisia asioita, jotka kun
miettii sitä kansalaispohjaa, niin he tietää sellaisia asioita, miksi tässä
muotoilussa pitää ottaa tämä huomioon. Aluksi kaikki tieto, mitä sai noilta
järjestöiltä, niin sillä oli valtavasti merkitystä eri näkökulmista. Tavallaan
kun oli aluksi tosi kovia järjestöjä mukana, niin myöhemmin rupes järjestöjä
ilmoittautumaan, että ”mekin halutaan mukaan”, niinku
lumipalloefektinä ylioppilaskuntia ja muita mahdollisia. Se oli tosi kiva se
lumipalloefekti. Toisaalta järjestöjen lisäksi yksittäiset ihmiset ja
julkkikset ja politiikot, joita aktiivisesti kampanjassa olevat ihmiset oli
lähestynyt, koska tunnen tämän henkilön. Sillon sillä, että joku Maija
Vilkkumaa julkaisee tai on jossain tukikeikaissa, niin saattaa saavuttaa jonkun
ihan eri yleisön, kuin tietyt poliitikot, jotka saattaa olla tietosii tai
saattaa olla siinä kampanjassa. Tai ihan joku yksittäinen kampanja-aktivisti,
jonka kuva tai sitaatti julkaistaan, niin saavuttaa ihan eri yleisön ja lisää
allekirjoituksia ja tukea tärkeän asian levittämistä.
00:52:31
Lukas Korpelainen: Kampanjan
tekemisessä – kaipasitteko jossain vaiheessa tukea tai apua tai neuvoja?
Saitteko jostain sellaisia? Mistä voi saada neuvoja tällaisen kampanja
tekemiseen?
00:52:50
Laura Kolehmainen: Meillä oli aika do
it yourself meininkin kaiken suhteen. Olis varmaan voinut asioita helpomminkin,
varsinkin jos olisi ollut rahaa siinä alussa, niin olis voinut tehdä asioita
helpommin ja nopeammin. Siinä oli myös semmoinen tosi kiva meininki. Tää on
meidän kamppis, me tehdään tää tälleen. Siinä alussa me kysyttiin neuvoja just
Fingolta ja ympäristöministeriöstä, et onks tää realistinen tai hyvä ajatus.
Sen jälkeen sit ei hirveästi kyselty. Tottakai asiantuntemus, semmoinen EU:n
ilmastopolitiikka, kaikki nää. Tokihan me käytiin vaik minkäkaikenlaisia
keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa. Me opittiin siinä tekemällä aika
hyvin. Enemmän silleen päin kyllä, että meillä oli se idea ja käytiin pyytää
sillä mukaan, kuin että joku muu olisi tehnyt taustaduunii just tosta. Totta
kai kaikilla ymppäjärjestöillä ja näillä ilmastoduunii tehneillä, me ollaan
hyödytty hirveästi siitä kaikesta, mitä asiantuntemusta seillä on. Meidät on
otettu mukaan sellaiseen ympäristöjärjestöjen keskusteluun ja saadaan kyl
tietoo. Tottakai siit on tosi paljon hyötyä. Mutta sit kampanjan tekemisessä.
Vaik miten joku juttu tehdään, niin jengillä on erilaisii osaamisii. On
tyyppei, jotka opiskelee vaikka graafista suunnittelua tai muotoilua ja osaa
tehdä tiettyjä juttuja. On tyyppejä, jotka osaa koodaa, niin sit koodas
nettisivut ja silleen. Kyl mä sanoisin, et se osaaminen löyty kuitenkin sen
porukan sisältä.
00:54:50
Hanna-Marilla Zidan: Me saatiin
aluksi vähän Tahdon kampanjasta vinkkejä. Mikä oli ehkä haastavinta oli se,
että puol vuotta pitää saada sellasia piikkejä ja saada koko ajan lisää niitä
allekirjoituksia. Puoli vuotta se niin kuin esillä pitäminen ja siihen uusien
näkökulmien löytäminen, niin että ihmiset jaksaa kiinnostua ja jaksaa
allekirjoittaa. Niin puoli vuotta kuulostaa lyhyeltä ajalta mutta se on aika
pitkä aika.
00:55:21
Lukas Korpelainen: Elikä viesti siis
kaikille järjestöille, muistakaa jakaa ja kysyä neuvoja toisillenne. Selkeesti
tällaisia kampanjoita kannattaa lähteä tukemaan vaikkei olisi itse
priimusmoottorina. Kannattaa olla niinku auki. No aivan lopuksi haluisin vielä
kysyä teiltä, että ootte varmasti oppineet tosi paljon näiden kampanjoiden
aikana. Mitä terveisiä tai neuvoja haluaisitte antaa järjestölle tai uhmisillä,
jotka joskus jatkossa haluu tehdä tällaisia kampanjoita.
00:55:55
Hanna-Marilla Zidan: No mun mielestä
se, että on tukea. Että on ihmisiä, jotka haluaa toimia sen asian eteen, ja
sitten hyvä taustatyö on ainakin sellaisia asioita. Ja se pitää itse kokea
sellaiseksi, että tää on sellanen asia, jonka ehdottomasti haluan ajaa läpi.
00:56:18
Laura Kolehmainen: Ihan noit samoi.
Sit kaikista tärkeintä mun mielestä on, että ite on sitoutunut siihen asiaan ja
tajuu sen, että tarvii hirveästi muita ihmisiä, muiden ihmisten panosta ja apuu
sen asian läpisaamiseks. Että pyytää mukaan jengii, kutsuu mukaan jengii siihen
omaan juttuunsa. Ehkä oikeastaan se. Haluan sanoa viel loppuun sen, mitä mä oon
jo täs sanonu. Sit tajuu sen, miten siistii on, kun jengi löytää oman
toimijuutensa ja semmosen tajun siitä, että näille asioille voi tehdä jotain.
Se on ihan sairaan siistii. Et pystyy niin kuin sen oman, ehkä sellaisen
aktivoitumisen tai sitoutumisen kautta jeesaa muita siihen samaan tajuamiseen,
niin se on ihan sikasiistii.
00:57:19
Lukas Korpelainen: Kiitos
Hanna-Marilla Zidan ja Laura Kolehmainen.
00:58:02
Juontaja: Kuuntelit Opintokeskus
Vision Parempaa järjestövaikuttamista! -podcastia. Jatka kuuntelemista
osoitteessa www.opintokeskusvisio.fi/podcast ja vinkkaa siitä myös kaverille.