Kirjoittaja Milla Tuormaa on koulutukseltaan biologi ja ympäristökasvattaja. Tuormaa on vuosien varrella kerryttänyt vankkaa kokemusta luontoretkien vetämisestä erilaisten kohderyhmien – etenkin erityisen tuen alakoululaisten sekä maahanmuuttajataustaisten aikuisten – kanssa.
Ota haltuun viisi vinkkiä retken suunnitteluun ja neljä käyttökelpoista menetelmää
Retkellä tärkeintä on avoin kiinnostuminen ja rauhallinen tahti
Helsingin kantakaupunki vaihtuu bussin ikkunassa kylämäiseksi laitakaupungiksi, jossa talot ovat matalampia ja omakoti- ja rivitalot muodostavat värikkäitä nauhoja. Puistometsiä jää talojen väliin ja ne kutsuvat poikkeamaan.
Jutustelen maahanmuuttajataustaisen naisen kanssa talojen väreistä, rakennusmateriaalista. Arvailemme niiden myös niiden ikää ja nainen kertoo varovasti oman synnyinmaansa kaupungeista.
Bussipysäkillä on tarkistettu moneen kertaan, että mihin bussiin noustaa ja minne se vie. Tämä suunta kohti jokea ja merenlahtea on monelle retkeläiselle uusi. Julkisilla liikkuminen on merkittävä osa retkeä: se auttaa hahmottamaan kaupunkia uudella tavalla.
Keskustelu etsii sanoja, mutta herää ympäristöstä ja luo kiireettömyyden tuntua.
Hyvä varustus luo turvaa innostua, eväät kruunaavat retken
Suomen ilmasto on monen etelästä tulijan mielestä kolea, kostea ja viimainen. Hyvä varustus retkellä onkin tärkeää, jotta voi innostua tutkimaan ja jaksaa kävellä. Tärkeintä on pukea hyvät kengät sekä takki, joka pitää tuulta ja hieman vettäkin.
Varusteet jäävät paremmin mieleen, kun ne näytetään kuvasta tai verrataan oppilaiden vaatteita luokassa. Retkelle onkin hyvä valmistautua kunnolla retkeä edeltävällä opetuskerralla. Varustuksen lisäksi voi opetella säähän liittyviä sanoja ja ilmansuuntia. Jos retkellä on ulkopuolinen ohjaaja, on kehotettavaa järjestää ohjaajan vierailu luokkaan ennen retkeä. Ohjaaja voi alustaa retken teemaan ja sanastoon kuten lintuihin, sieniin ja puihin.
Eväiden ääreen pysähtyminen on retken kohokohdista. Olisi hyvä sopia, että ne ostetaan edellisenä päivänä ja tuodaan kotoa, jottei retkipäivänä tarvitse pysähtyä eväsostoksille.
Retkellä viima ja hämmennys matkan pituudesta unohtuu, kun jaan luupit ja opiskelijat tutkivat puiden värikkäitä lehtiä. Luontoalueen kartan luona tutustumme merkkeihin lintutornista, kahvilasta sekä polusta. Innostus herää vähitellen tutkiessa ja havainnoidessa.
Monimuotoinen lähiluonto on matalan kynnyksen retkikohde
Ympäristölähtöiseen opetukseen tutustuminen kannattaa uuden ryhmän kanssa aloittaa lähipuistosta. Aluksi voidaan mennä keräämään lehtiä koristeeksi luokkaan tai syödään yhteinen lounas ulkona. Asteittain syntyy uteliaisuus lähteä kauemmaksikin.
Kirjoituksen alussa kuvailin matkaa Helsingin Vanhankaupungin lahdelle Viikkiin. Siellä voi pysähtyä ihmettelemään kosken kuohuntaa ja vanhan vesivoimalan patoa ja jopa poiketa retken lopuksi Tekniikan museossa. Sillalla lintuja tarkkaillessa voi opetella verbejä: lentää, kävellä, juosta, hyppiä. Monimuotoisessa lähiluonnossa kulttuuri ja luonto lomittuvat ja innostavat havainnoimaan.
Hyvä retkikohde aloittelevalle ryhmälle on sellainen, missä voi kävellä kohtalaisen selkeästi merkittyä polkua, mutta myös metsään tai rantaan voi poiketa tutkimaan lähemmin puita ja keräämään pieniä löytöjä kuten värikkäitä lehtiä ja kiinnostavia sieniä. Monesti lähiluonnossa on myös ihmisen tekemiä rakenteita kuten lintupiiloja, vanhoja taloja, siltoja ja penkkejä levähdyspaikaksi. Rakenteet voivat tuoda luonnon lähemmäksi turvallisesti. Esimerkiksi lintutornista pääsee ihmettelemään märkää lintujen kaislikkoa ja jalat pysyvät kuivana.
Kuvakortit tukevat oppimista retkellä ja luonnon elementit konkretisoivat kieltä
Levitän kankaalle puu- ja eläinkortteja. Opiskelijat kerääntyvät ympärilleni ja laskevat kädestään kuvien viereen pieniä löytöjä: oksia, käpyjä, kiviä ja lehtiä, joita ovat keränneet matkalla. Syntyy metsä.
Kerron kuvia asetellessani talitiaisista, joita näimme syövän siemeniä lintulaudalta ojan varressa. Ojan sillalla kerroin piisamista, joka on tuotu tänne Pohjois-Amerikasta. Lajinimet ovat usein pitkiä ja kummallisia, niitä tärkeämpää on kiinnostuksen herääminen eläimiin ja kasveihin.
Opiskelijat saavat valita kankaalta eläimen, josta pitävät, ja koettaa kertoa, miksi valitsivat juuri sen. Pikkulinnut, jänis ja hiiri sekä siili ovat suosittuja, sammakkoa tai käärmettä ei tahtoisi ottaa kukaan. Osanottajilla on eläimistä erilaisia muistoja. Tarinoita synnyinmaan eläimistä kerrotaan kieltä tapaillen ja ilmekkäästi elehtien. Kankaalle ja sen ympärille on syntynyt monta tarinaa ja uutta sanaa.
Luonnossa melkein kaiken puheen voi konkretisoida. Oksia voi kerätä ja puiden runkoja silittää ja haistaa. Sanat jäävät mieleen kosketuksen kautta. Alkuun sanoja on aivan liikaa ja tärkeää on jättää tilaa hiljaiselle luonnon puheelle ja vain katsella ja tunnustella. Moniaistisen kokemisen kautta opiskelijat saattavat muistaa jotakin, mitä eivät osaa kertoa. Pelkästään lintutorniin kiipeäminen tai mäeltä metsän ja kaupungin ihmetteleminen on mieleenpainuva elämys.
Aika juoksee – varaa parin tunnin retkelle koko päivä ja karsi harjoitusten määrää
Vauhti on vaikea asia saada kaikkien mieleiseksi, jos ryhmän kuntotaso vaihtelee. Osa haluaisi kävellä nopeasti ja osa väsyy jo alussa. Matkaa olisi alun kankeudesta huolimatta hyvä innostaa tekemään muutama kilometri, vaikka sitten välillä pysähdellen.
Hauskojen harjoitusten lomassa matka taittuu huomaamatta. Usein parin tunnin retki vie matkoineen koko päivän. Aikatauluun on hyvä jättää tilaa olemiselle ja ihmettelemiselle eikä retkeen kannata ahtaa liian montaa harjoitusta. Retkeily on uuvuttavaa ja on paras suunnitella päivä niin, ettei päivän päätteeksi enää opiskella luokassa.
Kun päästään bussilla takaisin koululle, on pää sekaisin uusista näkymistä ja muistoista ja jalkoja painaa. Silloin on hyvä lähinnä syödä ja jutustella jostain kivasta mitä nähtiin vaikka valokuvien äärellä.
Joskus retken jälkeen voi tulla tunnepurkaus: oli kylmää ja liukasta. Se on hyvä ottaa vastaan, mutta todeta, että siitäkin selvittiin. Luonnossa liikkuminen on itsensä voittamista ja tunteet avautuvat viileässä tuulessa kuin lentävät lehdet. Se, joka uskaltautuu sillalle näkee sateenkaaren ja liukkaan mäen alas hiipimisen jälkeen voidaan nostaa kädet ylös piirissä ja huudahtaa: me olemme sankareita!
Millan menetelmävinkit
Keräily. Sieniä tuntevan ohjaajan opastuksessa keräily on loistava aktiviteetti. Oivallus siitä, että luonnosta voi ja saa keräillä aarteita herättää innostusta, joka yhdistää kulttuuri- ja kielirajojen yli! Syysretken paras anti on kotiin kannettu saalis. Sitä voi maistella iltasella ja muistella retkeä.
Artikkeli liittyy Ympäristöministeriön rahoittamaan Menetelmiä maahanmuuttaneiden kulttuuriympäristökasvatukseen -hankkeeseen. Etsitkö lisää vinkkejä ympäristölähtöisiin opetusmenetelmiin? Katso www.kotokulmat.fi!