Hyppää sisältöön

Vision uudet työntekijät esittäytyvät

Blogi

Kevät ja kesä on ollut Visiossa muutosten aikaa. Elokuun alussa on toimistoon raivattu työpisteet kolmelle uudelle työntekijälle ja vastaavasti kolme vanhaa tekijää on siirtynyt uusin haasteisiin. Lisäksi käynnissä on vihreän suunnittelijan rekrytointi, eli porukka täydentyy pian entisestään.

Adele Halttunen, Carl Nysten ja Mirjami Rustanius.

Tällä kertaa on esittelyssä opintokeskuksen ja ajatuspajan tuoreimmat kasvot – Calle, Mimmi ja Adele! Carl Nysten ottaa kopin ajatuspajan suunnittelijaharjoittelijan tehtävistä, Mirjami Rustanius ottaa vastuulleen suunnittelijaohjaajan tehtävän toiminnallisessa lukutaitokoulutuksessa, ja allekirjoittanut eli Adele Halttunen aloittaa suunnittelijaharjoittelijan nimikkeellä opintokeskuksen puolella.

🌱

Mirjami Rustanius.

Mirjami eli Mimmi on elokuun alussa aloittanut opintokeskuksessa maahanmuuttaja- ja kotoutustyön parissa ja on itsekin tuore paluumuuttaja. Ruotsin Göteborgissa viime vuodet asustellut ja siellä muun muassa maahanmuuttajatyön parissa työskennellyt nainen on osittain myös TSL-opintokeskuksen työntekijä, koska hänen repertuaariinsa kuuluu suunnittelijaohjaajan tehtävät Vision, TSL:n ja HEO-kansanopiston yhteistyökoulutuksessa. Tehtävä sisältää toiminnallisten opiskelupäivien suunnittelun, oppituntien vetämisen yhdessä tuntiohjaajan kanssa sekä luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttaneiden yhteiskunnallisia taitoja tukevan yhteistyöverkoston kehittämisen. Toiminnallisilla oppitunneilla tutustutaan Suomen kieleen, kulttuuriin ja luontoon esimerkiksi erilaisten retkien ja vierailuiden muodossa. Opetustyössä hyödynnetään esimerkiksi Vision aiemmin tuottamaa Kielipuu -opetuspakettia, joka yhdistää ympäristökasvatusta maahanmuuttajien kotoutustyöhön. Mimmillä on varsin liikkuva työnkuva ja hänet voi nähdä viilettämässä polkupyörällään kantakaupungin katuja.

Carl Nysten.

Carl (tuttavallisemmin Calle ) on Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanin valtio-opin kandidaattiopiskelija. Calle viihtyy vapaa-ajalla esimerkiksi pyöräilyn ja tanssin parissa ja on vastikään palannut takaisin opiskelijavaihdosta Uuden-Seelannin Wellingtonista. Aiemmin baristana toimineella ruoka- ja juomakulttuurista kiinnostuneella valtiotieteilijällä etenkin ympäristöpoliittiset kysymykset ovat lähellä sydäntä, mikä on johdattanut hänet niin opintojensa kuin Vision työharjoittelun pariin. Harjoittelu Visiossa antaa näköalapaikan käytännön vaikuttamistyöhön ja Calle ottaa nyt mielenkiinnolla vastaan uusia haasteita ajatuspajan riveissä. Calle pääsee harjoittelunsa aikana muun muassa tuottamaan Vihreitä kuntapäiviä Lukaksen ja Mikon kanssa sekä tutustumaan sosiaalipolitiikkaan Vision perustuloselvityksen tiimoilta tehtävän työn kautta.

Adele Halttunen.

Itse olen vastikään muuttanut Helsinkiin Suomen Turusta – vieras kulttuuri sekin! Ekoyhteisössä varttumista käsittelevä opinnäytetyöni on parhaillaan tarkastuksessa, eli filosofian maisterin tutkinto on jo melkein hyppysissä. Työharjoittelu Visiossa istuu elämäntilanteeseeni kuin hansikas käteen ja tartun innoilla kohdalleni osuviin haasteisiin. Erityisesti sytyttävät työtehtävät, joissa pääsen hyödyntämään omaa ydinosaamistani kulttuuriympäristöjen tiimoilta: Visiolla on aluillaan kulttuuriympäristökasvatusta ja maahanmuuttaneiden kotoutusta yhdistävä hanke, joka tuottaa muun muassa Kielipuuta vastaavan työkalupaketin monikulttuurisuustyötä tekevien käyttöön. Saan ottaa kopin monesta hankkeen osa-alueesta suunnittelija Meri Tennilän asiantuntevassa ohjauksessa. Otan vastuulleni myös kurssisihteerin tehtäviä, saatan siis esimerkiksi lähetellä uutiskirjeitä ja päivitellä Vision sosiaalista mediaa.

🌱

Jos Vision sosiaalisen median kanavat eivät ole vielä seurannassa, nyt on otollinen aika klikkailla itsensä ajantasalle. Ajatuspajaa, eli myös Callen puuhailuja pääsee seuraamaan etenkin Twitterissä @AjatuspajaVisio ja Vision koulutustarjonnasta sekä muista ajankohtaisista teemoista pysyt kärryillä seuraamalla Visiota instagramissa @visio_opintokeskus_ajatuspaja sekä Facebookissa (Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus ViSiO).

Aurinkoista loppukesää!

🌱 Adele

Seuraa meitä

Tilaa uutiskirjeemme

Saat uusimmat opintokeskus Vision uutiset sähköpostiisi.

Tilaa