Opintokeskus Visio ja Turun Naiskeskus järjestivät elokuun viimeisenä viikonloppuna yleisölle avoimen, selkokielisen iltaseikkailun Turun Aurajokilaaksossa. Tässä artikkelissa retken vetäjä Raija Alalipasti kertoo tarinaa retken kulusta. Artikkelin päätteksi on koottu Raijan viisi vinkkiä kulttuuriympäristöretken suunnitteluun ja toteutukseen erityisesti, kun mukana on maahanmuuttajataustaisia osallistujia.
Kirjoittaja Raija Alalipasti on Turun Naiskeskuksen toiminnanjohtaja. Turun Naiskeskus toimii ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin puolesta ja on tässä tarkoituksessa toteuttanut yhteistyössä Vision kanssa lukemattomia projekteja jo kahdenkymmenen vuoden ajan.
Iltaretki Aurajoen rantatörmäillä elokuun illassa
Retken kohteeksi oli valittu Turun kansallismaisemaan kuuluva Tuomiokirkon ympärille rakentunut Turku täl puol jokke ja toisel puolel koettiin jokirannalla kaupunkiluontoon liittyviä aistikokemuksia. Vaeltamaan lähdettiin kirjaston pihalta Miina Äkkijyrkän Meloni-vasikan alta. Matkaeväänä oli tarinoita eläneistä ihmisistä ja myös henkiolennoista. Jännittävä ilta tiedossa!
Retkelle tehtiin mukaan kartta pysähdyspaikkoineen. 
Turun kaupunginkirjasto oli kulttuurikuntoilussa yhteistyökumppanina ja retken teemoista koottiin kirjalista.
Kirjastoon liittyikin ensimmäinen tarina ja heti henkimaailmasta. Tarina kertoo kirjaston mamsellista, joka vuosisata sitten elossa ollessaan vastuullisesti ja tarkasti piti huolen kirjoista. Kuolemansa jälkeenkin hän on jo kokonaiset sata vuotta jatkanut työtään, järjestelee kirjoja ja joskus myös pesee henkilökunnalta likaisiksi jääneitä kahvikuppeja.
Valoisan aikana ennen auringonlaskua ylitettiin joki kirjastosillan yli historialliseen, alkuperäiseen Turkuun, jossa kaupunki keskiajalla oli ja siellä olivat myös kaupungin keskeiset paikat vielä pitkään keskiajan jälkeenkin. Oli kaupungin kirkollinen keskus tuomiokirkkoon liittyen, koulutuksellinen sydän katedraalikouluineen sekä hallinnollinen keskus raatihuoneen rakennuksessa suurtorin ympärillä.
Tori itsessään oli merkittävä kaupallinen keskus. Sinne johtivat kaikki tiet. Kuninkaantietä pitkin pääsi pikkukylä Helsingistä suureen Turkuun. Maalaiset toivat tuotteitaan Hämeen härkätietä tai Satakunnasta tultiin Voudin tietä. Torilla pidettiin säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa markkinat. Nyt iloksemme pitkän hiljaisuuden jälkeen tori on herännyt uudelleen eloon, suurtorin markkinat ovat jälleen palanneet! Nämä markkinat ylläpitävät kulttuuria, ihan olemassaolollaan, myös tuotevalikoimallaan, joka nostaa esiin vanhoja, hyviä materiaaleja ja käsityötapoja, joita onneksi on taas opittu arvostamaan. Kulttuuriperinnön siirto ja kehittäminen ei ole jotain sellaista, mikä ei kuulu arkeen ja ”oikeaan elämään”, vaan batiikkivärjätty pellavamekko on hyvä ja käytännöllinen arkivaate, niin kaupan kassalla kuin sosiaalitoimiston virkailijalla.
Nämä markkinat ylläpitävät kulttuuria, ihan olemassaolollaan, myös tuotevalikoimallaan, joka nostaa esiin vanhoja, hyviä materiaaleja ja käsityötapoja, joita onneksi on taas opittu arvostamaan.
Joulurauhan ja markkinapaikan historian hämyyn kuuluu myös nauraa käkättävä Hjeltin haltijamörkö. Joka on aikamoinen veijari. Se on vain metrin pituinen ja pystyy kulkemaan seinien läpi. Eikä siinä mitään, mutta kun hän on semmoinen, että sammuttelee ja sytyttelee valoja ja tietokoneita. Se harmittaa suurtorilla työskenteleviä.
Rakennetussa kulttuurimaisemassa kuljettiin läpi tuhatvuotisen historian. Vanhinta ihmisen käyttämää aluetta edustaa Tuomiokirkon kukkula, unikankare, joka toimi ennen kirkon rakentamista matkalaisten unipaikkana. Nyt unikankareella nukkuu ikuista untaan vain kirkon alle tai ympärille haudatut. Osa haudatuista ei kuitenkaan ole tyytyväisiä, vaan he ovat jääneet pelottelemaan kirkon työntekijöitä ja kirkossa kävijöitä. Kuuluisin aaveista on 30-vuotisen sodan sotapäällikkö Åke Tott, jota ei parane pilkata. Jos niin tekee, niin hän ilmestyy haarniskojaan kolistelellen kuljeskelemaan kirkon hämärässä. Tuon kolinan ovat monet kuulleet.
Piispankatua jatkettiin Tuomaansillalle, jota pitkin siirryttiin joen toiselle puolelle. Ilta pimentyy. Aurinko on jo laskenut, kun laskeudumme hämärässä portaita alas jokirantaan rakennetulle polulle. Nyt taskulamput ovat tarpeen. Polun valaistus ei riitä rantakasvien tarkasteluun. Yllätykseksemme rantaan laskeuduttuamme näemme salaperäisten veneiden lipuvan pitkin joen selkää illan hiljaisuudessa. Veneissä mystiset hahmot matkaavat soihtujen valaistessa tietä. Me rannan katselijat näytimme taskulampuja heiluttaen, kuin rokkikonsertissa, että olemme täällä heitä seuraamassa ihailemassa.
Jokirannan vehreyden keskellä pysähdyimme muutamaan kertaan harjoittelemaan hetkessä olemista, keskittynyttä näkemistä, kuulemista ja tuoksujen tunnistamista. Kuuntelimme lintujen iltalaulua ja kalojen molskahduksia. Uskomatonta ja ihanaa, että joessa on taas polskivia kaloja. Vaikka kaupungin humun toki kuulee, ympäröivä luonto pitää kulkijan omanaan.
Vaikka kaupungin humun toki kuulee, ympäröivä luonto pitää kulkijan omanaan.
Vaelluksen päättyessä jaoimme tuntojamme retkestä. Yhteisenä vahvana toivomuksemme on, että tällaisia kulttuurivaelluksia olisi hyvä järjestää lisää.
Raijan vinkit kulttuurikuntoilun suunnitteluun:
Suunnittele kohde osallistujien lähiympäristöstä ja mieti valmiiksi pysähdyspaikat tarinoineen.
Omaan elinympäristöön sisältyy tarinoita, historiaa ja monenlaista muuta inhimilliseen elämään liittyvää, joka jää arkea suorittaessa usein pimentoon: ihmisen rakentama ympäristö ja myös luonto luovat kullekin paikkakunnalle ominaislaatuisen elinympäristön. Suhde omaan lähiympäristöön kehittyy ja vahvistuu, kun siitä löytää uusia, näkymättömiä elementtejä.
Kiinnitä erityistä huomiota selkokieliseen toteutukseen.
Suunnittele selostus etukäteen selkokieliseksi. Kävellessä ei kannata paljon puhua, vaan selvästi ja selkeästi pysähtyä puheen ajaksi. On hyvä tarkistaa, että alkavan kielitaidon osallistujat ovat lähellä ja kohdistaa puhe heille.
Lisää yllätyselementti: me lähdimme matkaan pimeällä!
Tutusta paikasta löytyy uusia ulottuvuuksia, kun vaihdetaan näkökulmaa. Ryhmä tuo turvaa ja on helpompi uskaltaa heittäytyä uuteen, jännittävään elämykseen yhteisellä retkellä.
Tee ja jaa osallistujille kartta pysähdyspaikkoineen.
Kartta auttaa osallistujia hahmottamaan reittiä ja retken edistymistä. Se on myös konkreettinen muisto yhteisestä kokemuksesta.
Suunnittele yhteinen lopetus, jossa osallistujat voivat jakaa tuntojaan.
Yhdessä opittu ja koettu kertaamalla retki jättää osallistujien mieleen jäljen!
Kulttuurikuntoilu ja tämä artikkeli on toteutettu osana Ympäristöministeriön rahoittamaa Menetelmiä maahanmuuttaneiden kulttuuriympäristökasvatukseen -hanketta. Osana hanketta on luotu Kotokulmat -materiaalisivusto monikulttuurisia ryhmiä opettavien käyttöön.