Adele Halttunen on Opintokeskus Vision suunnittelijaharjoittelija/kurssisihteeri ja toimii koordinaattorina Menetelmiä maahanmuuttaneiden kulttuuriympäristökasvatukseen -hankkeessa. Koulutukseltaan Adele on filosofian maisteri, pääaineena maisemantutkimus.
Tällä viikolla Suomessa juhlistetaan kulttuuriympäristöä Euroopan kulttuuriympäristöpäivien (European Heritage Days) merkeissä. Sunnuntaina on kansainvälinen lukutaitopäivä. Nyt on siis mainio hetki esitellä molempiin teemoihin sopiva kesällä käynnistynyt hankkeemme, Menetelmiä maahanmuuttaneiden kulttuuriympäristökasvatukseen. Nimensä mukaisesti hankkeessa kehitetään menetelmiä kulttuuriympäristökasvatuksen sisällyttämiseksi kotoutumista tukevaan koulutukseen.
Viime vuoden lopussa Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten määrä ylitti 400 000 rajapyykin. Se on 7,3 prosenttia koko väestöstä – keskimäärin noin joka kolmastoista kaduntallaaja on ulkomaalaistaustainen. Vertailun vuoksi esimerkiksi kaksikymmentä vuotta taaksepäin luku oli 100 000, alle kaksi prosenttia koko väestöstä. Pieni kansamme ja pohjoinen kulttuurimme moninaistuu kovaa vauhtia erilaisten kulttuurien vaikutuksesta. Onkin olennaista ottaa huomioon kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla, että yhä useammalle maamme asukkaalle pohjoinen kulttuurimme ja ympäristömme on vieras ja erikoinen.
Yhä useammalle maamme asukkaalle pohjoinen kulttuurimme ja ympäristömme on vieras ja erikoinen.
Suomi on erikoinen maa. Olen tullut siihen tulokseen saadessani matkustella ja asuakin jonkin verran niin Euroopassa kuin sen ulkopuolella. Muutama esimerkki:
- Missään muualla en ole todistanut, että henkilökohtainen reviiri olisi ihmisille yhtä tärkeä – olemme sen suhteen vaistomaisesti tunnontarkkoja, minkä tietää jokainen suomalaisella bussipysäkillä linja-autoa odottanut.
- Suomalainen maisema on poikkeuksellisen metsäinen. Maanteiden varsien loputtomissa talousmetsissä männyt kasvavat silmiinpistävän säntillisissä kuvioissa, vähän niin kuin suomalaiset bussipysäkeillä.
- Elämme erikoisen vaihtelevien, median mielikuvituksellisesti nimeämien olosuhteiden armoilla. Talvisin “lumi-infernot” hankaloittavat elämää eteläisintä Helsinkiä myöten. Heinä- ja elokuu tuo mukanaan “käristyskupoleita” ja “seksihelteitä”, jolloin karataan kaupungeista kesämökeille – mikä on muuten suomalaisessa muodossaan ihan ainutkertainen konsepti.
- Tyypilliselle suomalaiselle uppoaa musiikki, joka on mollivoittoista avautumista erinäisistä vastoinkäymisistä, ja synkät sävyt ovat vallanneet myös suomalaisen lautasen (ruisleipä, maksalaatikko, mämmi).
Erikoista on.
Jos Suomi on minusta, vankat keskisuomalaiset sukujuuret omaavasta Halttusesta toisinaan outo maa, minkälainen se on esimerkiksi keski-idässä tai itä-Afrikassa varttuneesta tänne kauas pohjoiseen vastikään muuttaneesta? Mikä elinympäristössämme kiinnittää hyvin erilaisista kokemuksista ponnistavan huomion? Mikä on kaunista, mikä on kiinnostavaa, mikä on vierasta tai pelottavaa? Miten voisi kantasuomalaisten joukossa, harmaan säntillisyytemme keskellä tuntea olonsa kotoisaksi, hyväksytyksi, joukkoon kuuluvaksi?
Kuvat: 9GAG & Ludmila Kot / Pixabay
Elämämme ympäristö kaikessa tavallisuudessaan ja erikoisuudessaan on kulttuuriympäristöä. Hallinnollisena käsitteenä kulttuuriympäristö tarkoittaa fyysistä ympäristöä, missä näkyy ihmisen toiminnan jäljet. Käsite on laaja – täällä väljästi asutussa Suomessakaan on enää hyvin vähän ympäristöä, missä luonto olisi täysin vailla ihmisen kosketusta. Esimerkiksi taiteissa kulttuuriympäristö ymmärretään vielä venyvämmin. Katse käännetään ympäristön kokijaan. Ympäristössä on muille ihmisille näkymättömiä puolia, jotka perustuvat ihmisen identiteetistä kumpuavaan paikan ja ympäristön kokemiseen. Tällöin kulttuuriympäristön käsitteen sisään mahtuu paljon muutakin kuin esimerkiksi Senaatintori, Vanha Rauma, Seurasaari tai Koli. Etenkin vähemmistöjen kokemana ympäristöstä voi nousta merkittäväksi Suomen Halttusille tai Korhosille täysin yllättäviä piirteitä, aineellisia ja aineettomia. Toisaalta ehkä Senaatintorin tai Kolin tunteminen ja niiden kansallisen tai paikallisen merkityksen ymmärtäminen auttaa tuntemaan olonsa enemmän osalliseksi omassa lähiympäristössä ja yhteiskunnassa?
Parhaillaan meillä Visiolla on käynnissä Ympäristöministeriön rahoittama hanke, Menetelmiä maahanmuuttaneiden kulttuuriympäristökasvatukseen, jossa nimensä mukaisesti kehitetään kulttuuriympäristökasvatuksen työkaluja kaksisuuntaisen kotoutumisen tukemiseksi sekä tuetaan maahanmuuttajien kanssa työskentelevien opettajien ja ohjaajien osaamista menetelmien soveltamiseksi omassa työssään. Lisäksi pyritään osallistamaan maahanmuuttajia lähiympäristönsä toimintaan kuten asuinalueiden tapahtumiin tai dialogiin moninaisemmasta kulttuuriympäristöstä erilaisten tempausten kautta. Yksi Opintokeskus Vision toiminnan kärkiteemoista onkin jo usean vuoden ajan ollut maahanmuuttajien lukutaitokoulutuksen kehittäminen, paitsi yhteistyö- ja järjestöpohjaisten koulutusten kautta, myös näiden toiminnallisen koulutuksen menetelmien kehittämiseen keskittyvien hankkeiden kautta. On järjestetty monenlaisia retkiä, työpajoja ja tapahtumia osana toiminnallista lukutaitokoulutusta sekä kehitetty työkaluja suomen kielen opetukseen.
Edellä herätellyt kulttuuriympäristön kokemiseen liittyvät kysymykset ovat käsillä olevan hankkeen kannalta olennaisia. Vision kokemuksen perusteella “out and about” tapahtuva elämyksellinen oppiminen motivoi ja voimauttaa opiskelijoita ja kantaa hedelmää niin kielitaidon kehittymisen kuin osallisuuden lisäämisen suhteen. Kuitenkin aivan olennaista onnistumiselle on löytää ympäristöstä niitä asioita, jotka ovat maahanmuuttajataustaiselle oppijalle itselleen merkityksellisiä ja kiinnostavia. Yhtymäpintojen kautta lähiympäristö ja laajemmin yhteiskunta alkaa kääriytyä auki, tulla tutummaksi ja turvallisemmaksi. Toisaalta nuo yhtymäpinnat ovat myös reittejä kaksisuuntaiseen kotoutumiseen, eli siihen, että peräpohjoinen yhteiskuntamme omaksuu vastavuoroisesti maahanmuuttaneiden mukana kulttuurien piirteitä ja sopeutuu moninaistuvaan ympäristöön.
Tässä hankkeessa tärkeä tehtävämme on siis löytää kulttuuriympäristöstä niitä teemoja ja menetelmiä, jotka resonoivat kohderyhmissä ja rakentavat siltoja erilaisten väestöryhmien välille. Niiden pohjalta sitten koostamme menetelmiä ja suunnittelemme tempauksia. Lopputuloksena on toivottavasti oppimiskokemuksia, jotka tuottavat elämyksiä, iloa, hauskanpitoa, kokemuksia osallisuudesta – ja tukevat tämän kaiken ohella kielen oppimista ja kulttuuri-identiteetin kehittymistä.