Hyppää sisältöön

Luontosuhteista ja ihmissuhteista

Blogi

Meri Cengiz tähyilee metsässä.

Kirjoittaja Meri Cengiz on luonto-ohjaaja, LCA lifecoach, äiti ja kiipeilijä. Hän kuuluttaa ihmisen ja luonnon monimuotoisuuden kauneutta ja kommunikaation tärkeyttä. Merin yritys Ihanastijalatmaassa tarjoaa hyvinvointiin ja luontoelämyksiin fokusoituneita kursseja, luentoja ja ideointiapua. Tärkeimmiksi työkaluikseen Meri luettelee kaipuunsa ymmärtää, kyvyn kysyä hyviä kysymyksiä ja taidon nauraa itselleen. Cengiz vetää Vision kevään 2022 kalenterissa olevilla Taidegalleria metsässä ja Tykkään sinusta -metsäretket.


Lapsena juoksin mökin metsissä. Ensimmäisellä luokalla aloitin partion. Varhaisteininä Tapio Rautavaaran kirja äidin kirjahyllyssä sai kiinnostumaan kasviparantamisesta, teininä kiinnostuin noidista, luonnonuskonnoista ja suomalaisista perinteistä. Vaelluksia, tutkimusretkiä, keräilyä ja pakkasöitä makuupussissa. Suhteeni luontoon on juurtunut syvälle aina sylivauvan aistikokemuksista lähtien.

10-vuotiaana tutustuin aiheeseen eläinsuojelu. Aloitin kasvissyönnin, luin kirjoja ja askel askeleelta vihani ihmiskuntaa kohtaan kasvoi. Kaikki saamattomuus, ajattelemattomuus, itsekkyys ja ylpeys! Koin myös suunnatonta itseinhoa, sillä pelkkä eläminen näytti vaativan osallistumista luonnon tuhoamiseen.

Eräänä tiedonjanoisena päivänä luin suolistobakteereista. Pienet apurimme pilkkovat meille ravintoaineita muotoon, jota kehomme voi hyödyntää. Ja niiden hyvinvointi riippuu esimerkiksi syömästämme ruoasta. Heureka! Vastavuoroista vuorovaikuttamista. Oivalluksen kautta avautui pikkuhiljaa maailma, jossa vastaan tulivat luonnon monimuotoisuus ja ihmisten välinen kommunikointi. Nekin ovat vuorovaikuttamista. Ehkä ihminen ei olekaan paha. Ehkä hän ei vain ymmärrä tai osaa vuorovaikuttaa rakentavasti? Vihan tunteet vaihtuivat miljooniin kysymyksiin, kuten: “Kuinka vuorovaikuttaa rakentavammin muiden ja luonnon kanssa? Kuinka ymmärtää paremmin?”

Ensin kouluttauduin luonnonvaratuottajaksi ja -neuvojaksi tavoitteenani toimia luonto-ohjaajana. Kuitenkin vasta aloitettuani LCA lifecoachin, eli ratkaisukeskeisen valmentamisen opinnot, minusta tuntui, kuin olisin tullut kotiin. Halusin kyetä vastaamaan ja samaistumaan mahdollisimman moniin eri tapoihin ajatella. Yhtäkkiä opiskelin yhdessä 70 ihmisen kanssa, jotka kaikki jakoivat intohimon ymmärtää. Tajusin, että meidän pitää ensin luoda suhde luontoon, jotta haluamme ymmärtää sitä. Meidän tulee ensin tulla toimeen itsemme ja lajitovereidemme kanssa, jotta kykenemme keskustelemaan rakentavasti ympäristöasioista. Jotta voi kuunnella, pitää ensin olla hiljaa. Koulutuksen aikana minulle kirkastui, mitä haluan tehdä.

Tajusin, että meidän pitää ensin luoda suhde luontoon, jotta haluamme ymmärtää sitä. Meidän tulee ensin tulla toimeen itsemme ja lajitovereidemme kanssa, jotta kykenemme keskustelemaan rakentavasti ympäristöasioista.

Meri Cenqiz

Olemme osa kokonaisuutta, jossa huolehdimme toisistamme

Kimalainen kukassa, valokuva.
Duunari työssään. Kuva: Jenni Hämäläinen.

Lähdet töihin. Pääset töistä. Kauppaan. Kaupasta kotiin. Valmistat aterian. Istut sohvalle, katsot elokuvan.  Stop. Tiesitkö, että päiväsi on täynnä muitakin työläisiä, kuin sinä? Linnut, jotka juuri ruokailivat läheisen pihlajapuun marjoilla. Viereisen koivun rungosta puskee arinakäävän alku. Kaupasta ostamasi kasvikset kasvoivat kastematojen muokkaamassa maassa. Katsomasi elokuvan henkeäsalpaavia merimaisemia ylläpitää kokonainen ekosysteemi.

Käsite ’ekosysteemipalvelut’ on yksi tapa hahmottaa luonnon monimuotoisuuden massiivisuutta (käsitteestä lisää esim. OPH). Siinä tarkastellaan aihetta ihmisen hyödyn kautta. Kuinka ihminen hyötyy miljardeista pienistä lajeista, jotka tekevät “meille” ilmaista työtä.  On yritetty laskea kaiken tämän rahallista arvoa – liikaa nollia.

Esimerkiksi pölyttäminen. Jos pölyttäjiä ei olisi, ihminen pölyttäisi kaiken. Kuinka paljon aikaa se päivittäin veisi? Kuinka monta ihmistä pitäisi palkata? Kuinka paljon rahaa palkkaamiseen menisi? Kiinan Sichuanissa tätä on jo jouduttu kokeilemaan käytännössä.

Mennään astetta pidemmälle. Jos kaikki lahottajasienet katoaisivat maailmasta? Ihmisen pitäisi hoitaa sienten työ, eli erikoistua erilaisiin tapoihin lahottaa ja hoitaa lahottamista ympäri maailman. Tarvittaisiin tutkijoita tutkimaan entsyymien toimintaperiaatteita, hiilen sidontaa, lahoamistuotteiden muuntamista ympäristön hyväksi, veden keräämistä puille… Pitäisi valmistaa tähän soveltuvat välineet. Ja kommunikoida muiden lajien kanssa, tehdä yhteistyötä. Ekosysteemipalveluiden ajatus on ihmiskeskeisyydestään huolimatta mainio silta käsittää kaiken merkitys. Ensin on helpompaa ymmärtää oma hyöty, koska se on tuttu tarttumispinta.

Ihminen on siinä mielessä erityinen luontokappale, että se kykenee tekemään merkittäviä toisia lajeja koskettavia valintoja. Tämän takia ihmisen kokema vastuuntunto monimuotoisuudesta on tärkeää. Kun olemme sisäistäneen monimuotoisuuden merkityksen ihmisen näkökulmasta, saamme tilaisuuden ymmärtää myös muiden tarpeita. Ekosysteemipalvelut selittävät, kuinka olemme riippuvaisia niiden tarpeiden täyttymisestä, halusimme tai emme. Toisten tarpeiden vaaliminen on velvollisuutemme. Emme voi ulkoistaa itseämme monimuotoisuuden ulkopuolelle pelkiksi kokijoiksi tai hyötyjiksi. Olemme osa kokonaisuutta, jossa huolehdimme toisistamme. Se vaatii meiltä halua tutkia, tutustua ja kuunnella luonnon huutoja sekä kuiskauksia. Myöntää virheemme. Myös antaa pelkän ottamisen sijaan.

Emme voi ulkoistaa itseämme monimuotoisuuden ulkopuolelle pelkiksi kokijoiksi tai hyötyjiksi. Olemme osa kokonaisuutta, jossa huolehdimme toisistamme.

Meri Cengiz
Meri Cengiz koiran kanssa talvella, valokuva.
Meri Cengiz. Kuva: Jenni Hämäläinen.

Luontosuhde, ihmissuhde – valitsen molemmat!

Kuulostaako tutulta – halu ymmärtää toisen todellisuutta ja aidosti kuunnella? Ei voi eristää itseään yhteisestä vastuusta? Pitää panostaa ja rakentavasti ilmaista itseään? Saa siitä vastalahjaksi rakkautta, läheisyyttä ja tarpeiden täyttymistä. Minusta kuulostaa ihan ihmissuhteelta. Rakentava vuorovaikuttaminen on pohjimmiltaan samanlaista riippumatta kohteesta. Kyse on kyvystä kuunnella ja halusta ymmärtää. Siksi keskityn luontoteemojen lisäksi ihmisten hyvinvointiin. Olemme kaikki yhdessä tällä pallolla ja meidän täytyy tulla toistemme kanssa toimeen. Tai saamme tulla. Haluan tukea ihmisiä siinä.

Ihminen kykenee tuhoamaan. Mutta myös muuttamaan toimintaansa. Hän kykenee muuttamaan ajatteluaan. Siksi teen tätä työtä! Ne mielettömät hetket, kun joku lähtee hymyillen retkeltä. Tai kun monimutkaiset asiat muuttuvat yksinkertaisiksi, mahdoton mahdolliseksi ja pelko toivoksi. Oma vihani ei vienyt pitkälle luonnonsuojelussa, eikä ole vienyt ihmissuhteissanikaan. Kuunteleminen, unelmointi, ymmärryksen halu ja panostaminen taas ovat tuoneet elämääni rakastavan kumppanin ja vieneet minut tämän ihanan työn äärelle.

Rakentava vuorovaikuttaminen on pohjimmiltaan samanlaista riippumatta kohteesta. Kyse on kyvystä kuunnella ja halusta ymmärtää. Siksi keskityn luontoteemojen lisäksi ihmisten hyvinvointiin. Olemme kaikki yhdessä tällä pallolla ja meidän täytyy tulla toistemme kanssa toimeen.

Meri Cengiz

Mihin ne voivat sinut viedä? Entä tämän koko maailman?

Meri Cengiz
ihanastijalatmaassa@gmail.com


Ilmoittaudu mukaan Merin vetämille Opintokeskus Vision retkille keväällä 2022:

Taidegalleria metsässä -retket Tampereella 7.5.2022 ja Helsingissä 14.5.2022. Tiedossa mieltä rentouttava retki, jolla tutustutaan luontoon ja omaan hyvinvointiin erilaisista näkökulmista käsin. Viritellään omaa luovuutta heräämään talviteloilta kohti kesää. 

Tykkään sinusta -metsäretket Helsingissä 23.4.2022 ja Tampereella 21.5.2022.
Saavu kumppanisi, ystävästi, kollegasi tai vaikka sisaruksesi kanssa luontoilemaan ja ihanasti vuorovaikuttamaan. Hauska päivä tiedossa!

Seuraa meitä

Tilaa uutiskirjeemme

Saat uusimmat opintokeskus Vision uutiset sähköpostiisi.

Tilaa