Kirjoittaja Aana Vainio on luonto- ja ympäristöalan asiantuntija & kouluttaja, joka haluaa teoillaan ja yrityksensä Lillukkametsä tmi kautta vaikuttaa siihen, että luonto voi hyvin. Tavoitteena on myös, että ihmiset voivat asua ja elää terveinä turvallisessa ympäristössä.
Aana Vainio
Näin kevätkesällä ihastumme vihreyteen, joka saa mielen piristymään monilla sävyillään. Useille meistä luonnon herääminen tarkoittaa myös maku- ja tuoksuhermojen kutkutusta luonnonyrttien eli villivihannesten keruuta odotellessa. Luonnonyrttejä voi poimia, säilöä ja käyttää tuoreina keväästä syksyyn. Villivihannesten sesonki alkaa touko-kesäkuussa. Eri lajeilla paras sadonkorjuuaika vaihtelee. Luonnosta löytyy yrtti jos toinenkin ruuan lisukkeeksi aina siihen saakka, kun syyshalla lopulta kukistaa kasvun ihmeen.
Jo muutamana vuonna on Opintokeskus Visiossa pidetty toukokuun lopussa tai aivan kesäkuun alussa kurssi villivihannesten tunnistamisesta, keruusta ja hyödyntämisestä keittiössä. Ensin kokonaan paikan päällä Helsingissä, mutta teoriaosuuden Covid-19 on nyt muuttanut etäopetukseksi. Maastoretkillä on kuitenkin yhä kierrelty upeilla Herttoniemen kävelyreiteillä, metsissä ja kallioilla – siis lähestulkoon kaupungin ytimessä – tutkimassa luonnonyrttien tuntomerkkejä kaikin aistein ihan livenä.
Pari muistisääntöä vastuullisille hortoilijoille
Tärkeää on tunnistaa ruuaksi keräämänsä kasvit ja tietää mistä & miten niitä voi ja saa poimia. Kerätään vain ehjiä ja terveitä kasveja. Jos yrtit on tarkoitus säilöä, poimitaan kasvit kun ne ovat parhaimmillaan: aamupäivällä, kuivalla ja aurinkoisella säällä. Kestävästi kerättäessä nyrkkisääntönä on poimia käyttöön enintään kolmannes kasvista tai kasvustosta. Kasvien lehdet ovat maistuvimmillaan ennen kukintaa, kukat aivan juuri nupusta auenneina ja kukinnot kun 1/3 kukista on auki. Siemenet kerätään täysin kypsinä. Juuret tai juurakot ovat makeimmillaan joko myöhään syksyllä tai varhain keväällä. Jokamiehenoikeudella on sallittua poimia ruohovartisten kasvien maanpäällisiä osia kotikäyttöön. Maanomistajan lupa tarvitaan, jos kerätään kasvien juuria, kokonaisia kasveja, suuria kasvimassoja tai otetaan osia puuvartisista varvuista, pensaista tai puista. Luonnonsuojelualueilta ei saa poimia edes ruohovartisia luonnonyrttejä. Kasvien ja keruuympäristön tulee tietenkin olla mahdollisimman puhtaita. Onneksi Suomessa myös kaupungeissa on paljon luonnontilaisia viheralueita, joita voi hyödyntää.
Vinkkejä koriin kerättäväksi
Alkukesästä on paras aika kerätä esimerkiksi miedosti valkosipulilta tuoksuvaa litulaukkaa Alliaria petiolata, jota ei asutuskeskusten ulkopuolelta ja tammivyöhykettä pohjoisempana löydy luonnosta. Litulaukan lehdet kuihtuvat kukinnan jälkeen. Kasvin aromi säilyy vain tuorekäytössä, joten sen sesonki on lyhyt. Alkukesästä alkaen poimitaan tuorekäyttöön voikukkien Taraxacum spp. lehtiä, nuppuja ja kukintoja. Voikukan juuria kannattaa kerätä kuivattavaksi jo ennen nuppujen ilmaantumista eli hyvin varhain keväällä. Heti sotien jälkeen Helsingin puistoista kerättiin urakalla voikukan juuria kahvinpaahtimolle korvikeaineksiksi. Kuivatut juurenpalaset ovat kyllä makeita pureskeltavia sellaisinaankin. Maitohorsman Epilobium angustifolium pulleat versot voi käyttää parsan tavoin keittiössä. Myöhemmin kesällä tämän miedon makuisen kasvin lehdet ja kukinnot voi hyödyntää tuoreina tai kuivattuina vaikka salaateissa tai erilaisten juomien raaka-aineena. Maitohorsman kukinnot sopivat annoskoristeiksi monenlaisiin herkkuihin.
Useiden luonnonyrttien kasvustoa voi uudistaa keruun yhteydessä koko kasvukauden ajan. Esimerkiksi vuohenputken Aegopodium podagraria, nokkosen Urtica dioica, niittysuolaheinän Rumex acetosa ja valko- & puna-apilan Trifolium repens & T. pratense kasvustot tuottavat uusia herkullisia versoja koko kesän ajan, varsinkin kun keruu tehdään ennen kukintaa. Osan vuohenputkista ja apiloista annetaan kukkia, koska niiden kukinnotkin ovat makoisia. Kaikkien kukkayrttien poiminnassa kannattaa yrittää ehtiä apajille ennen pölyttäjiä, näin kukissa on mukana aromikasta mettä makua voimistamassa. Nokkosen siemenet puolestaan ovat superfoodien parhaimmistoa. Annetaan siis osan nokkosistakin kasvaa rauhassa. Nokkosen hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä, joista vain emikasvit tuottavat siemeniä.
Syyskesä on erityisesti kukkayrttien aikaa. Esimerkiksi kanervan Calluna vulgaris kukkien keruu juoma-aineksiksi tai annoskoristeeksi onnistuu vain heinä-elokuun vaihteessa. Kanervat kun kukkivat valorytmin mukaan aina samaan aikaan vuodesta. Kultapiisku Solidago virgaurea on melko myöhäinen kukkija heinä-syyskuussa. Sen kukkivia versonlatvoja voi poimia tuorekäyttöön yrttiteehen. Kukintojen kuivaaminen myöhemmin käytettäviksi on jännää puuhaa, sillä kukkamykeröt kypsyvät erittäin sähäkästi siementen haivenpalleroiksi, jos keruu ei osu juuri oikeaan hetkeen.
Käytä luonnonyrttejä sopivassa määrin
Jokaisen on varmistettava, että kasvi, jota aikoo käyttää ruuassa tai juomassa, sopii itselle. Yleisesti yhtä ja samaa luonnonyrttiä käytetään silloin tällöin sopivasti, ei liian usein tai jatkuvasti suuria määriä. On mukava kokea kesän makujen ja tuoksujen kirjoa pitkin kasvukautta sen mukaan, mikä kasvi milloinkin on parhaimmillaan. Villivihanneksia voi toki myös pakastaa tai kuivata talven varalle. Otetaan yrttien säilönnässä ja käytössä järki mukaan: Mietitään valmiiksi, kuinka paljon ja millaisia annoksia säilötään, jotta luonnonantimista ei tule turhaa hävikkiä ja niiden käyttö on helppoa. Nautitaan rikkaista rakkaista yrteistä luonnossa, mutta myös mielihyvää ja vaihtelua tuottamassa keittiössä läpi vuoden!
Aana Vainon Lillukkametsä tmi tarjoaa monipuolisia luontopalveluita ja koulutuksia verkossa tai lähipalveluina sopimuksen mukaan. https://lillukkametsa.fi/