Vihreä Sivistysliitto 30 vuotta
Tervetuloa mukaan juhlistamaan 30-vuotiasta Vihreää Sivistysliittoa!
Tänä vuonna on kulunut 30 vuotta Vihreän Sivistysliiton ja 25 vuotta Opintokeskus Vision perustamisesta.
30 vuotta sitten, vuoden 1990 alussa, perustettiin Vihreälle Liikkeelle oma sivistysliitto, jonka perusidea oli vahvistaa osaamista, jota yhteiskunnassa tarvitaan vihreään elämäntapaan siirtyessä. Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1995, sivistysliitto alkoi ylläpitää omaa opintokeskustaan Visiota, ja vuodesta 2005 lähtien Vihreä Sivistysliitto on toiminut myös vihreänä ajatuspajana, joka saa tukea päätöksentekoa tukevaan tutkimustoimintaan opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Näiden vuosikymmenien aikana sivistysliiton ja opintokeskuksen toiminta on kasvanut ja elänyt, mutta toimintaa on aina ohjannut kutsumus tarjota ihmisille välineitä oman elämänsä, yhteisöjensä ja yhteiskuntansa parantamiseen.
30-vuotinen historia on menestystarina, jonka ovat aikaansaaneet monet innokkaat ja taitavat vapaaehtoiset ja työntekijät.
Perjantaina 21.8.2020 juhlimme tuota menestystarinaa Nuuksion Kansallispuiston tarjoamissa upeissa puitteissa Luontokeskus Haltiassa.
Seuraamme Visiossa tarkoin koronatilanteen kehittymistä. Kutsuvieraat saavat tiedon mahdollisista vaikutuksista vuosijuhlaan hyvissä ajoin ennen tapahtuman ajankohtaa.
18.8.2020:
Alla luetellut varotoimenpiteet ovat voimassa. Lisäksi olemme ottaneet käyttöön lisätoimenpiteitä:
1. Sekä seminaarissa että illallisella on osallistujien saatavilla kasvomaskit. Jokaiseen illallispöytään katetaan käsidesi. Seminaariosallistujille jaetaan käsienpuhdistusliinoja.
2. Loppuillan ohjelma on siirretty päänäyttelysalista Ravintola Haltiaan. Ravintolan tiloissa vieraiden välillä on mahdollista säilyttää riittävä väljyys.
3. Ravintolan yhteydessä on iso terassi, jonne voi halutessaan mennä syömään. Terassille katetaan muutama pöytä, mutta sinne ei valitettavasti kuulu tilaisuuden juonnot ja ohjelma.
1.6.2020:
Toimimme Vihreän Sivistysliiton 30-vuotisjuhlien osalta valtioneuvoston uusimpien linjausten mukaisesti.
Nykyisen tiedon valossa pääsemme juhlimaan vuosipäiväämme, tietyin varotoimin:
1. Olemme rajoittaneet kutsuvieraiden osallistujamäärän puoleen Haltian tilojen kapasiteetista. Näin pidämme huolta riittävästä etäisyydestä vieraidemme välillä.
2. Seminaarissa jokaiselle osallistujalle varataan tyhjät istumapaikat molemmin puolin.
3. Illallispöydät katetaan väljästi. Illallinen juomineen tarjoillaan pöytään, eli kutsuvieraiden ei tarvitse annostella ruokaa itse.
4. Emme tingi hygieniasta, ja löydät jokaisesta tilasta tai tilan tuntumasta käsidesit ja käsienpesumahdollisuuden.
5. Pyydämme myös vieraitamme ottamaan huomioon kanssajuhlijat ja pysymään kotona, mikäli esiintyy yskää, aivastelua tai muita hengistystieoireita.
Toivomme näillä toimilla takaavamme mahdollisimman monelle kutsuvieraalle mahdollisuuden tulla juhlimaan kanssamme!