Nuorisojärjestöissä minut on nähty ja kuultu

Blogi


Kuva:
Salla Merikukka

Kirjoittaja Katri Ylinen työskentelee Vihreiden nuorten järjestö- ja koulutussuunnittelijana.

Ylinen pyrkii rohkaisemaan ja sitouttamaan nuoria järjestö- ja vaikuttamistoimintaan, joka päivä.


Minun on helpompi listata asioita, jotka olen oppinut nuorisojärjestöissä kuin mitä varsinaisissa opinnoissani.

Siinä missä monet korkeakoulussa oppimani kokonaisuudet tuntuvat jälkikäteenkin katsottuna hieman hähmäisiltä, pystyn selkeästi listaamaan poliittisessa nuorisojärjestössä oppimani taidot. Niihin kuuluvat puheviestintätaidot, tekniset taidot aina budjetoinnista kokoustekniikkaan, sekä esimerkiksi neuvottelu- ja ajanhallintataidot.

Kaiken oppimani lisäksi olen nuorisojärjestöistä saanut myös enemmän ystävyyssuhteita ja varmuutta omaan tekemiseeni kuin mitä opintopolkuni on elämässäni pystynyt tarjoamaan. Tulin siis mukaan nuorisojärjestöön odottamatta mitään, mutta elämänlaatuni parani järjestötoiminnan myötä huimasti. Miksi?

Kuva: Salla Merikukka

Tulin siis mukaan nuorisojärjestöön odottamatta mitään, mutta elämänlaatuni parani järjestötoiminnan myötä huimasti.


Kaikki lähtee nuorisojärjestöjen rakenteista, tietysti!

Nuorisojärjestöt ovat usein aikuisorganisaatioita ketterämpiä muuttamaan käytäntöjään palvellakseen jäsenistöään paremmin. Kun pisimpään organisaatiossa mukana ollut muistaa käytännöt korkeintaan viideltä viimeiseltä vuodelta, ei järjestön aktiivi muutosta ehdottaessaan kohtaa “näin on aina tehty” -seinään. Nuorisojärjestöissä johdon vaihtuvuus on nopeatempoista, eikä parkkiintuneet järjestöjyrät pääse jämähtämään vallan paikoille vuodesta toiseen.

Kun valta jakautuu usein ja monille, myös järjestöjen sisäinen demokratia toimii tehokkaammin. Se taas johtaa järjestön jäsenten osallisuuden tunteen kasvamiseen. Osallisuus on tunne, joka syntyy, kun ihminen, nuori tai vanha järjestötoimija kokee kuuluvansa johonkin. Osallisuus ilmenee esimerkiksi luottamuksena, yhdenvertaisuutena, arvostuksena ja sinä kuuluisana draivina, jota maailman muuttamiseen tarvitaan.

Osallisuus ilmenee esimerkiksi luottamuksena, yhdenvertaisuutena, arvostuksena ja sinä kuuluisana draivina, jota maailman muuttamiseen tarvitaan.

Osallisuus voi toteutua oppimisena, oman osaamisen jakamisena tai esimerkiksi mukaan ottamisena oman toimintaympäristönsä suunnittelussa. Askelta syvemmälle osallisuudessa mennään, kun ihminen saa olla konkreettisesti mukana tekemässä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Osallisuus on yhteisöllisyyttä ja toisten rohkaisemista. Se on aktiivista kansalaisuutta sekä siihen liittyvää vaikuttamista ja demokratiaa. Se on myös kaiken edellä mainitun järjestämistä ja johtamista.

Onnellisuustutkijoiden mukaan ihmiset haluavat luonnostaan auttaa, vaikuttaa ja tuoda yhteiskunnalle lisäarvoa. Pelkkä työn yhteiskunnallinen merkitys ei riitä – onnellisuutta lisätäkseen työn tulee tuntua merkitykselliseltä myös tekijälleen. Osallisuuden kasvaminen on siis suora väylä merkityksellisyyden tunteen lisäämiseen.

Nuorisojärjestöissä, joissa suurin osa toiminnasta pohjaa vapaaehtoisten työpanokseen, tämä tiedetään paremmin kuin missään muualla. Siksi sisäistä demokratiaa vaalitaan mukaan kannustamisen, jäsenistön toiveiden kuuntelemisen ja avoimen tiedotuksen kautta. Suuretkin uudistukset lähtevät herkästi liikkeelle palautelomakkeiden vapaa sana -laatikoista, vielä suuremmat liittokokouspuheenvuoroista.


Nuorisojärjestöissä olen kokenut, että minut on nähty ja kuultu. Ideoitani ei ole koskaan kylmiltään torpattu, vaikka joskus olisi ollut syytäkin. Olen saanut viedä eteenpäin projekteja, jotka ovat olleet minulle merkityksellisiä. Ja mikä parasta, olen saanut viedä niitä eteenpäin muiden huipputyyppien kanssa, jakaen osaamista toisillemme koko matkan ajan.

Ideoitani ei ole koskaan kylmiltään torpattu, vaikka joskus olisi ollut syytäkin.

Tulin mukaan nuorisojärjestöön odottamatta mitään, mutta sain elämäni parhaat ja onnellisimmat oppivuodet.

-Katri Ylinen


Katri toimii keskusteluttajana Opintokeskus Vision Parempaa järjestövaikuttamista -podcastin seitsemännessa jaksossa: Nuoret ja järjestövaikuttaminen. Kuuntele ja vinkkaa kaverille!

Seuraa meitä

Tilaa uutiskirjeemme

Saat uusimmat opintokeskus Vision uutiset sähköpostiisi.

Tilaa