Hyppää sisältöön

Meppikursseilla tutustutaan EU-politiikan teemoihin – seuraavana luonnon monimuotoisuus Ville Niinistön johdolla

Tiedotteet

Opintokeskus Visio järjestää tänä syksynä ensimmäistä kertaa kursseja yhteistyössä Vihreiden europarlamentaarikkojemme kanssa. 


Meppikurssien ajatus on sama kuin jo useamman vuoden pyörineissä kansanedustajakursseissa: koulutuksen aiheet kumpuavat politiikkojen omasta ydinosaamisista ja mielenkiinnon kohteista, sisältö suunnitellaan yhdessä ja Visio tarjoaa suunnittelijan työaikaa, pedagogisen tuen, toteutuksen ja koordinoinnin. Tällä tavalla voimme tarjota opiskelijoillemme uunituoretta tietoa ja huippuosaajien näkökulmia ajankohtaisista politiikan teemoista. 

Takana on jo Alviina Alametsän luotsaama EU & Ulkopolitiikka -kurssi, jonka tallenteet löytyvät nyt englanniksi tekstitettynä YouTube -kanavaltamme. Tammikuussa on tulossa Heidi Hautalan kurssi ihmisoikeuksista ja EU:n kauppapolitiikasta. Juuri nyt on ilmoittautuminen auki koulutukseen, jossa paneudumme Ville Niinistön johdolla  luonnon monimuotoisuuteen ja siihen, miten torjua sen romahdusta. 

Miten luontokato pysäytetään Suomessa ja maailmanlaajuisesti?

Luonnon monimuotoisuus on romahtamassa. Tilanne on todella huolestuttava: luontoa katoaa ihmisen toiminnan seurauksena varovastikin laskettuna sata kertaa nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, ja se tarkoittaa, että käynnissä on maapallon historian kuudes sukupuuttoaalto. Jokaisen lajin katoaminen vaikuttaa muuhun luontoon, ja vaikutukset ulottuvat tuntuvasti myös ihmisten elämään, esimerkiksi ruoantuotannon kautta. Ongelma ei ole paikallinen, vaan samaa ilmiötä todistetaan joka puolella maailmaa. Luontokato onkin kytköksissä toiseen globaaliin ympäristöuhkaan, ilmastokriisiin. 

Suunta on tietenkin käännettävä, mutta miten? Millä tavalla EU istuu mukaan Suomessa tehtävään luonnonsuojeluun ja biodiversiteettipolitiikkaan, ja mitä Suomi tekee tai mitä meidän pitäisi tehdä kansainvälisesti? Miten tämän mittakaavan kriisiä ratkotaan lokaalisti ja globaalisti?

Suunta on tietenkin käännettävä, mutta miten tämän mittakaavan kriisiä ratkotaan?

Loka-marraskuun vaihteessa toteutuvalla EU & luonnon monimuotoisuus -kurssilla perehdytään luonnon monimuotoisuuden suojeluun Suomessa, Euroopassa ja kansainvälisesti. Kurssilla opitaan mm.

  • EU:n ja Suomen roolista osana kansainvälistä yhteistyötä luonnon suojelemiseksi
  • luonnonsuojelun tilasta Suomessa
  • mitä politiikassa on saatu aikaan luontokadon ehkäisemiseksi ja minkälaisia askelmerkkejä olisi hyvä asettaa seuraavalle hallituskaudelle

Kurssia luotsaa MEP Ville Niinistö, ja mukana on muina asiantuntijoina luonnon monimuotoisuuden ja biodiversiteettipolitiikan huippuasiantuntijoita. Kurssilla kuullaan esimerkiksi COP15:sta eli YK:n isännöimästä Montrealin luontokokouksesta suoraan Suomen pääneuvottelijalta, Marina von Weissenbergiltä. Luonnon tilasta ja sen suojelemisen vaatimista toimista opitaan mm. luontopaneelin jäsenen professori Ilari Sääksjärven, Sitran asiantuntijan Emma Sairasen ja SLL:n luontopäällikön Paloma Hannosen johdolla. 


Kiinnostaisiko sinuakin osallistua kurssille?

Tule ihmeessä mukaan!

Tarkemmat tiedot kurssista löytyy tapahtumasivulta:

www.opintokeskusvisio.fi/tapahtumat/niinisto

Seuraa meitä

Tilaa uutiskirjeemme

Saat uusimmat opintokeskus Vision uutiset sähköpostiisi.

Tilaa