Hyppää sisältöön
|
Etsi
|
|
|

Ruuaksi kasvatettavien eläinten määrän räjähdysmäinen kasvu kertoo maatalouden muutoksen välttämättömyydestä

— Blogi

Salla Tuomivaara

Kirjoittaja Salla Tuomivaara on tutkijatohtori Turun yliopistossa ja Kriittisen eläintutkimuksen verkoston hallituksen jäsen. Hän on väitellyt sosiologian eläinkäsitysten muotoutumisesta. Tuomivaara alusti Vision Agricultural transformation -kurssilla eläinten hyväksikäytön sosiologiasta.

Aloitan nykyisin useimmat luentoni katsauksella maapallon eläinten määrän muutokseen: Ilkka Hanskinkin aikanaan paljon käyttämät kuvaajat näyttävät meidän vaihtaneen maapallon luonnonvaraiset eläimet tuotantoeläimiin. Emme ole vain lisääntyneet ja täyttäneet maata: yksin ihmisbiomassaa on kaksinkertainen muinaisen megafaunan määrään nähden. Ennen kaikkea olemme kuitenkin täyttäneet maapallon tuotantoeläimillä. Olemme käytännössä korvanneet luonnonvaraiset eläimet muutamalla tuotantoeläinlajilla.

Nautoja, ihmisiä, lampaita, sikoja, vuohia ja lemmikkieläimiä on kaikkia jo yksin enemmän kuin maailmassa on jäljellä luonnonvaraisia nisäkkäitä. Näitä lukuja on vaikea uskoa. Enemmän vuohia kuin kaikkia luonnonvaraisia nisäkäslajeja yhteensä. Me todella vaikutamme sekä koko eliökuntaan että planeettamme elinmahdollisuuksiin. Tämä johtuu määrämme ohella erityisesti siitä, mitä syömme.

Tuotantoeläinten määrä on vieläkin suurempi, kun huomioimme miten nopeasti ne korvautuvat uusilla. Lähes kaikki tuotantoeläimet syödään nykyisin poikasiässä ja myös maidon- ja munantuotantoon tarkoitetut eläimet poistetaan – eli tapetaan – moderneissa tuotantojärjestelmissä hyvin nuorina. Ruuantuotantokoneisto siis kirjaimellisesti tuottaa ja jauhaa valtaisan määrän eläimiä vuodessa.

Ruuantuotantokoneisto siis kirjaimellisesti tuottaa ja jauhaa valtaisan määrän eläimiä vuodessa.

Eläinoikeuskeskustelun jälkeen näihin modernin eläintuotannon lukuihin ja niiden vaikutukseen on havahduttu pikkuhiljaa myös ilmastonmuutoksen hidastamista koskevissa pohdinnoissa. Lajikadon kohdalla olemme heräilemässä siihen, keiden tieltä muuta elämää on tähän asti raivattu pois.

Luvut voivat vaikuttaa tyrmääviltä ja toivottomilta. Mutta niissä piilee paljon toivoa. Tiedämme, että voimme tuottaa tarvitsemamme ruuan aivan toisin. Kasviproteiinien tuotanto on huomattavasti energiatehokkaampaa ja ruokavaliomuutoksesta hyötyisi myös kansanterveys ja tätä kautta kansantalous, kuten esimerkiksi Lancet-komission ehdotus planetaarisesta ruokavaliosta osoitti. Lihan ja maitotuotteiden kulutuksen jatkuva kasvu ei ollutkaan avain edistykseen ja ihmisten hyvinvointiin.

Tuotantoeläinten nykyisissä jättimäisissä karjoissa piilee toinenkin elonkirjon kutistumiseen liittyvä haaste. Olemme korvanneet huikean kirjon erilaisia alkuperäisiä nauta-, sika-, siipikarja- ja lammaskantoja muutamalla globaalilla suurituottoisella ja nopeakasvuisella rodulla. Kyyttöjen, länsisuomenkarjan ja lapinlehmien sijaan suomalaisilla laitumilla – siellä missä niitä vielä on – liikuskelevat ayrshiret ja holsteinit sekä globaalit liharodut, aivan kuten kaikkien muidenkin maiden laitumilla. Yhä useammin naudat tosin seisovat sisällä nautakasvattamoissa ja pihatoissa.

Kun siis seuraavan kerran kuulet kasvisruokavalion valinnutta vaadittavan tilille halusta tappaa ”kotieläimet” sukupuuttoon, muistutathan puhujaa siitä, keiden sukupuutosta tuotantoeläinten nykymuotoisessa kasvatuksessa on oikeastaan kyse: kaikkien muiden lajien. Myös kaikkien maailmaa aiemmin kansoittaneiden kotieläinrotujen.

Jos saisimme tuotantoeläinten määrän kasvun taittumaan, meillä olisi mahdollisuus käydä keskustelua siitä, minkälaista kotieläinmäärää voisimme pitää siten, että se olisi sekä ekologista että eläinsuojelullisesti jollain tavoin kestävää. Tämä tavoite on kuitenkin kovin kaukana, vaikka kaikkein korkeimman eläinten kulutuksen maissa lihankulutus onkin jo kääntynyt laskuun. Muun muassa Saksan ja Ranskan ohella lihankulutuksen kasvu on viime vuosina pysähtynyt – ja kääntynyt laskuun – Suomessa. Koko EU:n lihankulutuksen ennustetaan lähivuosien aikana laskevan. Näistä jonkinlaisista kulutuksen rajoista huolimatta tuotantoeläinten määrän ja lihankulutuksen ennustetaan globaalisti edelleen kasvavan.

Ekologisten ja omaan selviytymiseemme liittyvien kysymysten jälkeen meillä on kuitenkin aina ratkaistavana eettinen kysymys muiden tuntevien ja tietoisten eläinlajien kohtelusta. Vaikka tuotantoeläimistä kotieläimiksi palanneiden pienten karjojen edustajat käyskentelisivät sangen mukavilla laitumilla, ekologisesti tasapainoisesti hoidettuina, jäljellä on monta vaikeaa näiden eläinyksilöiden kohteluun liittyvää kysymystä: Saako heille aiheuttaa kipua erilaisin toimenpitein, kuten sarvia poistamalla? Saako heidät sulkea ahtaisiin sisätiloihin Suomen kaltaisen maan loputtomien pitkien talvien ajaksi? Saako heidän poikasensa ottaa emoiltaan, vaikka se aiheuttaisi molemmille osapuolille tuskaa? Saako eläimiä jalostaa tuottamaan meidän käyttämiämme elintarvikkeita, vaikka heidän terveytensä siitä heikentyisi? Millaisissa olosuhteissa ja millaisin menetelmin heidät saa teurastaa? Miksi heidät saa tappaa? Keitä kaikkia saamme tappaa ja miksi? Keitä emme?

Oma vastaukseni on ollut selvä jo kauan. Minun vuokseni ei tarvitse tappaa yhtäkään eläintä, ainakaan ruuantuotantotarkoituksiin kasvatettua tai metsästettyä. En ole keksinyt tarpeeksi hyvää perustelua sille, miksi jonkun tuntevan, kiinnostavan, persoonallisen olennon ainoa elämä olisi tietynlaisen ruokavalmisteen arvoinen. En tappaisi heitä itse, en siis pyydä ketään toista tappamaan puolestani. Länsimaisen ihmisen elämän sivuvaikutuksena kuolevien eläinten määrä on joka tapauksessa valtava. Tuntuu järkevämmältä pyrkiä pienentämään kuin kasvattamaan tuota tapettavien joukkoa.

Tämän muihin eläimiin kohdistettavan väkivallan oikeutus on asia, johon jokaisen on – ainakin toistaiseksi – löydettävä vastauksensa itse. Onneksi apua pohdintoihin löytyy niin tutkimuksista ja kirjoista kuin näiden olentojen kanssa vietetystä ajasta. Tutkimustieto eläinten – myös ruuaksi käytettävien eläinten – kognitiivisista kyvyistä on viime vuosikymmeninä lisääntynyt todella nopeasti. Kannattaa myös tutustua heihin, joita vielä syö, jos syö. Tähän tarjoavat mahdollisuuden esimerkiksi Suomeen syntyneet tuotantoeläinten turvakodit, kuten Someron Tuulispää ja Porvoon Saparomäki. Niin kuin ihmisten, muidenkaan eläinten kohdalla pelkkä näkeminen ei tarkoita tuntemista. Tarvitaan enemmän. Ennen kaikkea aikaa. Silloin eläimet voivat kertoa meille keitä ja millaisia he ovat.

Lähteet

Tutustumisen arvoisia kohteita

Seuraa meitä

Tilaa uutiskirjeemme

Saat uusimmat opintokeskus Vision uutiset sähköpostiisi.

Tilaa